Kunnossapitoasentaja
Tietoa tehtävästä
Haemme kunnossapitoasentajaa mekaaniseen kunnossapitoon Stora Enso Oyj:n Uimaharjun sahalle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Työtä paremman ilmaston puolesta. Joka päivä.
Tehtäväsi on varmistaa ja ylläpitää sahan häiriötön toiminta toimiessasi osana Uimaharjun sahan kunnossapitotiimiä. Työssäsi korjaat ja huollat esimerkiksi prosessikoneita, kuljettimia ja erilaisia sahatavaran valmistamiseen liittyviä koneita ja laitteita. Lisäksi ennakkohuollot ovat merkittävä osa työtäsi. Raportoit eri tapahtumat kunnossapitojärjestelmämme kautta. Työ on pääasiassa vuorotyötä. Osallistut sekä kunnossapidon että tuotantoprosessin kehittämiseen yhdessä muun organisaation kanssa.
Turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää ja kaikki työntekijämme osallistuvat omalta osaltaan turvallisen työympäristön luomiseen.
Millaista osaajaa etsimme?
Osaamisesi pohjana on vähintään ammattiopistotasoinen tutkinto. Katsomme eduksi kokemuksen mekaanisesta metsäteollisuudesta. Eduksesi lasketaan myös MS Office järjestelmien sekä SAP-järjestelmän osaaminen.
Kunnossapitoasentajana sinulla tulee olla hyvät yhteistyötaidot ja erinomainen ongelmanratkaisukyky. Toivomme, että olet luonteeltasi tarkka, huolellinen, pitkäjänteinen sekä oma-aloitteinen. Olet joustava, halukas oppimaan uutta ja kykenet niin itsenäiseen kuin tiimityöskentelyyn. Lisäksi turvallinen työskentely on sinulle ensiarvoisen tärkeää.
Mitä tarjoamme?
Kunnossapitoasentajana saat työskennellä mielenkiintoisten työtehtävien parissa samalla kehittäen omaa ammattitaitoasi. Tarjoamme sinulle haasteellisen ja monipuolisen tehtävän kehittyvässä teollisuuden kunnossapidossa sekä osaavien ja ammattitaitoisten työkavereiden tuen.
Liittymällä joukkoomme pääset osaksi monimuotoista työkulttuuriamme, joka tukee sinua uusien näkökulmien löytämisessä ja ammatillisessa kehittymisessä.
Kuinka voit hakea tehtävää?
Voit lähettää meille hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta (www.storaenso.com/careers). Luemme hakemuksia jo hakuaikana, joten toivomme kuulevamme sinusta mahdollisimman pian, mutta viimeistään 26.12.2023 mennessä.
Rekrytoiva esihenkilö Antti Swahne, antti.swahne@storaenso.com, puh 040 4879361 vastaa mielellään kysymyksiisi.
Rekrytointiprosessiimme voivat kuulua myös tausta-, referenssi- ja terveystarkastukset sekä huumausainetesti.
Tervetuloa työskentelemään uusiutuvien materiaalien yritykseen!
Stora Enso on pakkaus, biomateriaali, puutuote ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Lisäksi Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Stora Enso työllistää noin 21 000 henkilöä.
Uskomme, että monimuotoisuus vahvistaa kilpailukykyämme ja edistää parempaa päätöksentekoa. Tiimit, jotka koostuvat erilaisista ihmisistä antavat meille mahdollisuuden tutkia erilaisia näkökulmia ja haastaa ajattelutapaamme. Työskentelemme aktiivisesti lisätäksemme monimuotoisuutta ja toivotamme tervetulleeksi hakijoita erilaisista taustoista. Stora Enso on tasa-arvoinen työnantaja ja noudattaa syrjimisen vastaisia käytäntöjä.
Tietoa työnantajasta
Part of the global bioeconomy, Stora Enso is a leading provider of renewable products. Stora Enso contributes to the transformation towards a biobased circular economy in three areas where we have the biggest impact and opportunities: climate change, biodiversity, and circularity. With our low-carbon and recyclable fiber-based products, we support our customers in meeting the demand for renewable eco-friendly products.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/stora-enso/1039050-8
Lue lisää työnantajasta
Stora Enso Oyj muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle