Tietoa tehtävästä
Haemme nyt Oulun yliopiston kirjastoon
Informaatikkoa
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Oulun yliopiston kirjasto tarjoaa Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun tarvitsemat kirjasto- ja tietopalvelut sekä tietoaineistot.
Kirjaston julkaisupalvelut vastaa yliopiston julkaisutietojen keruusta, tilastoinnista ja raportoinnista sekä julkaisutoimintaan liittyvistä analyyseistä, yliopiston julkaisuarkistosta, väitöskirjoista ja muusta julkaisemisesta yliopiston Acta-sarjassa, opinnäytteiden julkaisemisesta, avoimen julkaisemisen palveluista sekä tutkimusaineistojen metatietoihin liittyvistä palveluista.
Työtehtävät
Tehtävä sijoittuu bibliometristen palveluiden tiimiin, tiimin jäsenenä
Teet bibliometrisiä ja muita julkaisuihin pohjautuvia analyysejä
Osallistut kouluttamiseen, tiedottamiseen ja markkinointiin
Osallistut palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen
Mitä tarjoamme?
Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
Mitä etsimme?
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:
Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä informaatioalan opintoja
Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa
Bibliometriikan perusteiden sekä vastuullisen julkaisumetriikan suositusten hyvää hallintaa
Tieteellisen julkaisutoiminnan tuntemusta
Pedagogisia taitoja
Stressinsietokykyä sekä priorisoinnin taitoa
Organisointi- ja yhteistyötaitoja
Ongelmanratkaisukykyä, joustavuutta ja avoimuutta
Jatkuvaa ja oma-aloitteista osaamisen syventämistä ja palveluprosessien kehittämistä.
Lisäksi katsomme eduksi:
Kokemus tietojärjeslmätyöstä ja rajapinnoista
Tilastollisten menetelmien hallinta
Työlläsi on jokapäiväinen vaikutus Oulun yliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden, opettajien ja muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön arkeen. Lopullinen tehtävänkuvasi muotoutuu osaamisesi ja mielenkiintosi mukaan.
Tehtävän palkkaus
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.9.2024 alkaen.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3700-3900 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 26.5.2024. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain.
Lisätietoja
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä palvelupäällikkö Tiina Jounio, tiina.jounio@oulu.fi, 0294483536.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 26.5.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.