Tietoa tehtävästä
Etsimme nyt hammashoitajia Pohjois-Savoon säännölliseen keikkatyöhön! Yksiköt sijaitsevat Kuopiossa, Leppävirralla ja Lapinlahdella. Toiveena olisi, että pystyt työskentelemään ainakin kahdessa eri yksikössä. Vuoroja on tarjolla osa-aikaisesti, pääasiassa arkipäiville.
Työnkuvaus:
Hammashoitajan työ pitää sisällään pääasiassa yleishammaslääkäreiden avustamista, sekä välinehuoltoa. Työtehtäviisi kuuluu potilaan suun terveydenhoitoon osallistuminen yhdessä tiimin kanssa. Työvuoroja on tarjolla koko viikon akselilla klo 7-21 välillä, mutta painottuvat pääsääntöisesti arki-iltoihin.
Odotamme:
Sinulla tulisi olla lähihoitajan tutkinto suun terveyden osaamisalalta sekä Valviran rekisteröinti.
Arvostamme reipasta otetta työntekoon sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtävään valitulta työntekijältä edellytetään asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa.
Tarjoamme:
Tarjoamme sinulle joustavan tavan työskennellä oman käytettävyytesi mukaan. Vuorot sovitaan suoraan työkohteen kanssa ja saat mahdollisuuden tutustua erilaisiin klinikoihin keikkailun kautta. Työntekijänämme sinulla on käytössä helppo mobiilisovellus, jonka kautta voit kirjata työtunnit ja tarkastella palkkadataa.
- Hammashoitajan vuoroissa on yksikkökohtaisia palkkatarjouksia, jotka asettuvat työkokemuksen mukaan 22–24 €/h välille.
- Lisäksi tulee vuorokohtaiset TES-lisät ja 9% -lomakorvaus
- Vaihtuvia palkitsemiskampanjoita sekä palkitsemme kuukauden työntekijän
Meillä tukenasi on innostunut ja huolehtiva Meditiimi, jonka saat WhatsApp-viestillä tai puhelinsoitolla kiinni kaikissa mieltäsi askarruttavissa kysymyksissä. Haastattelut järjestämme helposti ja turvallisesti etänä.
Hakuprosessi:
Mikäli kiinnostuit keikkatyöstä MediPowerilla, jätäthän hakemuksesi meille jo tänään! Hakemuksessasi voit kertoa lyhyesti itsestäsi, työkokemuksestasi sekä käytettävyydestäsi.
Odotamme innolla juuri sinun yhteydenottoasi ja liittymistä mukavaan ja huumorintajuiseen porukkaamme!
Lisätiedot:
HR-konsultti Miia Kulmala / MediPower Oy
miia.kulmala@medipower.fi
Ilmoitusnumero: 116334378
Palkkaus
22-24 €/h
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 5.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.