Tietoa tehtävästä
Sanoma tarjoaa monipuolista ja ajankohtaista tietoa, elämyksiä ja viihdettä sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa ja mobiilissa. Sanoman mediat tavoittavat päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanomalaiset ovat mukana niin ihmisten arjessa kuin juhlassa, sekä vaikuttavat ihmisten valintoihin ja käsitykseen maailmasta. Sillä on merkitystä. Nyt sinulla on mahdollisuus päästä mukaan edustamaan yhtä Suomen arvostetuinta brändiä!
Olethan myynnillisellä asenteella varustettu huippu tyyppi, meillä on sinulle töitä mahtavassa tiimissä!
Helsingin Sanomien puhelinmyynnin tiimiin Ouluun etsitään nyt uusia työkavereita osaksi innostunutta tiimiä! Voit olla jo myyntityön kokenut konkari tai vasta-alkaja. Tärkeintä on kuitekin reipas asenne ja innostusta puhua ihmisten kanssa. Työssä pärjää henkilö, joka on tavoitteellinen, positiivinen ja tykkää haastaa itseään.
Meillä pääset tekemään töitä niin toimistolla kuin paikan päällä hybridi mallilla. Tukenasi on huipputiimi, ja totta kai perhedytämme sinut myös tehtävään! Työstä maksetaan kilpailukykyistä palkkaa, joka koostuu pohjatuntipalkasta ja provisiosta - pääset siis aidosti vaikuttamaan itse ansaintaasi!
Työssä Sanomalla
💙 Saat arvokasta kokemusta myynti- ja markkinointityöstä, kuluttajaliiketoiminnasta ja media-alasta.
💙 Saat kattavan perehdytyksen ja työkalut onnistuaksesi työssäsi – et välttämättä tarvitse aiempaa kokemusta myyntityöstä menestyäksesi.
💙 Työpäivät ovat 6 tunnin pituisia, pääsääntöisesti arkisin klo 9-15 välillä – aikaa jää siis muuhunkin kuin työhön.
💙 Tässä tehtävässä myyjämme tienaavat keskimäärin 15 €/h, omalla suoriutumisellasi voit kuitenkin nostaa ansioitasi huomattavasti korkeammalle – palkkatasosi on omissa käsissäsi! -> Keskimääräinen kuukausipalkka 30 h/viikossa noin 2000 €
💙 Tiimisi ja tiiminvetäjäsi tukevat sinua sekä työn alkaessa että päivittäisessä arjessa työn jatkuessa! Pääset osaksi kannustavaa ja tekevää työyhteisöä, jossa töitä tehdään pilke silmäkulmassa.
🌞 Tehtävä mahdollistaa työskentelyn halutessasi myös Rainmakerin Torreviejan toimistolla Espanjassa.
Tehtävässäsi pääset kontaktoimaan puhelimitse Sanoman tuotteiden aikaisempia tilaajia sekä täysin uusia asiakkaita. Sanoman vahva brändi sekä laadukkaat ja tunnistettavat tuotteet ovat suomalaisille hyvin tuttuja ja pääsetkin työssäsi kertomaan niistä lisää potentiaalisille asiakkaille! Aikaisempaa myynnin kokemustakin enemmän arvostamme positiivista asennetta, motivaatiota ja aitoa halua päästä hyviin tuloksiin. Työ on itsenäistä, mutta yhtenäinen tiimi takaa sinulle tukea ja apua työssäsi. Entistä enemmän mielenkiintoa ja meininkiä työhön luovat esimerkiksi yhteiset myyntikisat! Tehtävä edellyttää perustason tietoteknistä osaamista. Etsimme motivoituneita työntekijöitä, jotka ovat innostuneita kehittymään ja oppimaan uutta! Rainmakerilla työtehtäviin annetaan työsuhteen alussa kattava koulutus, joka on yhden kuukauden mittainen. Rainmakerin koulutusjakso on palkallinen. Koulutusjakson palkkaus on 85% sovitusta pohjapalkasta. Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa ammatillisesti.
Rainmaker – Mahdollisuus menestyä
Rainmaker on Suomen suurin myynnin ja asiakastyön palveluyritys. Palveluksessamme työskentelee noin 1500 sateentekijöiksikin kutsuttua palvelualan ammattilaista ympäri Suomen sijaitsevissa toimipisteissämme, asiakkaidemme toimitiloissa sekä toimipisteessämme Espanjan Torreviejassa. Haluamme tarjota sekä työntekijöillemme, että asiakkaillemme mahdollisuuksia menestyä!
Meitä sateentekijöitä yhdistää positiivinen asenne ja halu kehittää itseämme. Teemme työtä sen eteen, että sinä saat työstäsi sen, mitä elämässäsi juuri nyt tarvitset. Meillä on tilaa yksilöllisille urapoluille asiakaskohtaamisten maailmassa ja edustamme sekä kotimaisia että kansainvälisiä huippubrändejä eri toimialoilta. Laadukkaat myynnilliset asiakaskohtaamiset ovat meille sydämen asia. Panostamme työhyvinvointiin, hyvään työilmapiiriin ja innostuneeseen työyhteisöön, sillä mielestämme työssä pitää olla myös hauskaa. Työkulttuuriimme kuuluvat myös erilaiset hauskat kilpailut pelillistämisen keinoin.
💙 Edut ja työntekijöiden hyvinvointi
✅ Maksamme myös aluekohtaista toimintarahaa kuukausitasolla, joka voidaan käyttää yhdessäoloon paikallisesti.
✅ Työsuhteesi aikana voit myös hyödyntää työsuhdepyöräetumme. 🚲
✅ Kattava Terveystalon työterveyshuolto.
Kiinnostuitko?
Moikka! Olen Maria Rainmakerilta ja haastattelen hakijoita tehtävään jo hakuaikana. Voit soittaa tai laittaa viestiä numeroon 040 714 7999, myös WhatsAppissa. Jos minua ei saa heti kiinni, olen yhteydessä mahdollisimman pian. Voit myös jättää yhteystietosi kohdasta “Hae työpaikkaa”. Huomioithan, että tehtävä edellyttää täysi-ikäisyyttä.
Aloitus: 7.1.2025
Työajat: 9:00 – 15:00 arkipäivisin
Työsopimus: 30-37,5 h/vko. Toistaiseksi voimassa oleva
Palkkaus: 9,50 €/h + myyntikannusteet (keskipalkka noin 15 €/h)
Kattava palkallinen perehdytys sekä itse myyntityöhön että Sanomien omaan tuotevalikoimaan.
Laaja etätyömahdollisuus.
HUOM! Mahdollisuus myös opiskella oppisopimuksella ammattitutkinto työn ohessa.
Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, toimi siis mahdollisimman pikaisesti! Hakeminen tehtäviin on helppoa, et tarvitse CV:tä ja tietojen täyttö vie enintään muutaman minuutin aikaasi - älä siis mieti vaan toimi heti!
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 29.12.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.