Business Controller, Off Trade
Tietoa tehtävästä
Hartwallilla valmistetaan klassikkojuomia aina raitakuosisesta lonkerosta kesämuistoja herättävään Jaffaan ja Suomen suosituimpaan virvoitusjuomaan Pepsi MAXiin. Kaiken takana ovat tietenkin ihmiset, huikeat hartwallilaiset. Nyt haemme uutta työkaveria talouden rooliin, jossa pääsee kasvamaan ja kehittymään tulevaisuuden tähdeksi. Tule mukaan tekemään tiimistämme entistäkin menestyvämpi!
Business Controller
Haemme osaavaa ja tuloshakuista Business Controlleria kauppakanavamme liiketoimintayksikön kumppaniksi. Pääset mukaan innostavaan joukkoon varmistamaan tulosten saavuttamisen yhdessä niin myynti- kuin markkinointitiimien kanssa. Tuet kaupallisia päätöksiä taloudellisten analyysien kautta, ja tehtäviisi kuuluu liiketoiminnan kehittäminen sekä tuloksen seuranta, analysointi ja raportointi. Ennuste- ja budjetointiprosessi kuuluvat myös vastuualueisiisi.
Meillä asenne ratkaisee, joten toivomme sinun olevan aktiivinen tiimipelaaja, joka ei pelkää uusia haasteita eikä nopeatempoista työympäristöä. Työskentelytavoiltasi olet tuloksellinen, itsenäinen ja analyyttinen. Sinulla on vahvat yhteistyötaidot ja halua vakuuttaa ja vaikuttaa. Meille on tärkeää, että innostut brändeistämme ja olet aidosti motivoitunut liiketoimintamme kehittämisestä.
Haluatko kehittyä talouden huippuammattilaiseksi? Tule meille töihin!
Tässä tehtävässä pääset työskentelemään mielenkiintoisen bisneksen sekä niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin huippubrändien parissa. Yrittäjähenkisessä ympäristössämme työskentelyäsi tukee energinen yhdeksän hengen kaupallisen talouden tiimi sekä laajempi talouden organisaatio, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet henkilökohtaiselle kehitykselle. Raportoit kauppakanavan Senior Business Controllerille. Työskentelemme hybridimallin mukaisesti ja toimipaikkasi sijaitsee pääkonttorillamme Helsingin Pitäjänmäellä.
Meillä asenne ratkaisee: toivomme sinun olevan aktiivinen ja myönteinen tyyppi, jonka kanssa muiden on hyvä tehdä töitä. Olet ratkaisukeskeinen, analyyttinen, tartut toimeen ja saat asioita tehdyksi. Tärkeintä on kuitenkin se, että sinulla on aito halu oppia uutta. Meillä Hartwallilla sanottaisiin, että sinulla on lasi puoliksi täynnä: näet asioissa mahdollisuuksia ja haluat kehittää liiketoimintaamme vielä menestyvämmäksi. Olet kiinnostunut siitä, miksi asiat ovat kuin ovat – ja mietit, voisivatko ne olla vielä paremmin!
Odotamme sinulta
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa, esim. laskentatoimen KTM
Kokemusta saman kaltaisista tehtävistä
Kokemusta juoma- tai päivittäistavaratoimialasta ja työskentelyä kansainvälisessä ympäristössä katsotaan eduksi
Erinomaisia Excel ja Powerpoint taitoja
Kokemus SAP:n, SAP BW:n, ja Power BI:n käytöstä on etu
Sujuva englannin ja suomen kieli
Analyyttinen, ratkaisukeskeinen ja toimeenpaneva lähestymistapa
Suomen virkistävintä työpaikkaa rakentamassa
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän vahvassa ja tunnetussa bränditalossa, suomalaisten rakastamien juomien parissa. Työskentelemme nautintobisneksessä ja haluamme sen näkyvän kaikessa mitä teemme. Meidän tavoitteemme on olla koko maan virkistävin työpaikka ja teemme kovasti töitä sen eteen.
Meiltä löytyy mahtavat työkaverit ja myös edut ovat kohdillaan: laajan terveyshuollon, monipuolisten harrastusryhmien ja hyvinvointi-, matkailu- ja liikuntaetujen lisäksi saat valita mieleisesi juomakorin joka kuukausi. Lisäksi meiltä saa muutakin virkistystä perinteisempien etujen ohella: hartwallilaisille on usein jaossa esimerkiksi keikka-, urheilu- ja festarilippuja.
Innostuitko? Mahtavaa!
Tässä tehtävässä pääset työskentelemään mielenkiintoisen liiketoiminnan ja vahvojen brändien parissa. Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen meille mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 21.10.2024 mennessä. Ethän odottele turhaan, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan sopivan työkaverin löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Business Controller Henna Strömberg, puh. 045 633 8560 11.10. klo 10-11 ja 17.10. klo 14-15.
Tietoa työnantajasta
HARTWALL Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa ja lähdevesipullottamo Karijoella. Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Meillä valmistuu esimerkiksi Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lahden Erikois. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa ja tuomme maailmalta satoja laatujuomia viineistä kahviin. Teemme Suomessa sekä hyviä juomia että hyviä tekoja. Kehitämme tuotantoamme yhä ympäristöystävällisemmäksi, ja Lahdessa juomamme valmistetaan jo täysin hiilineutraalisti. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja tuomme uusia hyvää tekeviä juomia valikoimaamme. Kaiken takana on yli 700 hartwallilaista, joiden hyvinvointi on meille kaikista tärkeintä – janoamme menestystä yhdessä.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/hartwall/0213454-7
- Oy Hartwall Ab Tuotanto-toimitusketjun kausityöntekijä
Oy Hartwall Ab muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle