Avoin hakemus Ouluun ja lähikuntiin
Tietoa tehtävästä
Etsimme Oulun alueelle ja lähikuntiin jatkuvasti uusia työntekijöitä. Lähetä hakemuksesi joko johonkin avoinna olevaan työpaikkaan, tai tähän yleiseen hakuilmoitukseen. Työnhaussa verkostot ovat hyödyllisiä tiedon jakamiseksi, yhteistyön edistämiseksi sekä uran kehittämiseksi.
Meillä on tarjolla erilaisia työtehtäviä, joita voit tehdä koko- tai osa-aikaisesti. Meiltä löytyy tällä hetkellä työpaikkoja mm. logistiikan, tuotannon, kaupan, sekä erilaisten palvelujen alalta.
Saattaa myös olla että etsit töitä, mutta et vielä tiedä miltä alalta. Olemme sinuun yhteydessä, kun osaamistasi vastaavaa työtä on tarjolla. Saatat saada työpaikan jo ennen kuin se tulee julkiseen hakuun.
Me tarjoamme sinulle aina vähintään työehtosopimuksen mukaisen palkan, ja annamme neuvoja mm. CV:n, työhaastattelujen sekä työsuhdeasioiden osalta.
Etsimämme henkilöt ovat motivoituneita ja luotettavia työntekijöitä. Tärkeintä on, että sinulla on selkeä halu sekä hyvä asenne työntekoa kohtaan. Asiakasyrityksemme perehdyttää sinut työtehtäviin ja me olemme tukenasi työsuhdeasioissa koko työsuhteesi ajan.
Olisitko sinä seuraava eezyläinen?
Voit jättää hakemuksesi ohessa olevasta hakulinkistä. Täytä hakemus huolellisesti koulutus- sekä työkokemustietoinesi. Liitä halutessasi mukaan myös CV.
Mikäli haluat lisätietoa avoimista paikoistamme, ole yhteydessä:
Saana Valo
saana.valo@eezy.fi
Laita myös somekanavamme seurantaan:
Palkkaus
Sopimuksen mukaan
Tietoa työnantajasta
Eezyllä on aina töitä tarjolla useilla eri toimialoilla! Kauttamme saat töitä nopeasti ja vaivattomasti – voit hakea yhdellä hakemuksella useita eri tehtäviä. Kauttamme työllistyt myös lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa tarpeesi mukaan. Vuokratyöntekijänä voit joustavasti valita työvuorosi, hankkia lisätuloja silloin kun tarvitset ja kerätä helposti monipuolista työkokemusta. Me olemme vastuullinen ja luotettava työnantaja: perehdytämme työntekijämme huolellisesti ja jokainen työntekijä saa oman henkilökohtaisen yhteyshenkilön, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa työhön liittyvissä asioissa. Tervetuloa eezyläiseksi suureen joukkoomme – työllistämme vuosittain yli 32 000 henkilöä 52 paikkakunnalla!
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/eezy/2854570-7
Lue lisää työnantajasta
- Eezy Henkilöstöpalvelut Kaivinkoneenkuljettaja
- Eezy Henkilöstöpalvelut Siivoojia erilaisiin kohteisiin
- Eezy Henkilöstöpalvelut Hitsaaja
- Eezy Henkilöstöpalvelut Sähköasentaja
- Eezy Henkilöstöpalvelut Ravintolatyöntekijä + Astiahuoltaja
Eezy Henkilöstöpalvelut muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle