Tietoa tehtävästä
Haemme tiimimme lähihoitajaa yöpainoitteiseen määräaikaiseen työsuhteeseen kesän yli.
Tervetuloa Rinnekodit Mineaan!
Rinnekodit Minea tarjoaa kodin kehitysvammaisille ja autismikirjon lapsille ja nuorille. Olemme 13-paikkainen yksikkö. Toimintamme kasvaessa tarvitsemme työyhteisöömme lisää rautaisia alan ammattilaisia. Sijaitsemme Myyrmäessä, hyvien kulkuyhteyksien äärellä ja meille pääsee hyvin niin julkisilla kuin omalla autollakin, tai vaikka työsuhdepyörällä!
Tavoitteemme on tukea perhettä ja lasten kasvua suunnitelmallisesti ja ammatillisesti. Tukea tarvitseva lapsi tai nuori on aina keskiössä ja palvelut suunnitellaan hänelle yksilöllisesti. Lapset ja nuoret tarvitsevat vahvaa aikuisen läsnäoloa, johdonmukaista ohjausta ja arjen struktuureja. Luottamusta rakennetaan yhdessä arjen keskellä.
Tavoitteemme on tukea myös asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan ja tarjota laadukasta palvelua asiakaslupauksemme mukaisesti.
Mitä tehtävä sisältää
Lähihoitajana työnkuvasi muodostuu esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, perushoidosta, mahdollisesta lääkehoidosta, raportoinnista sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta. Tulet toimimaan myös omaohjaajana lapsen tai nuoren erilaisissa verkostoissa tehden yhteistyötä mm vanhempien, koulun ja terveydenhuollon kanssa.
Haemme nyt tiimiimme määräaikaiseen työsuhteeseen ohjaajaa vahvistamaan kesän yli lastemme turvallista arkea.
Läsnäolosi on tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi. Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria, oli kyse sitten mielekkään kokemuksen aikaansaamasta hymystä tai onnistuneesta ruokailuhetkestä.
Tavoitteemme on tukea asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan ja tarjota laadukasta palvelua asiakaslupauksemme mukaisesti.
Sinua odottaa moniammatillinen tiimi
Hyödynnämme työssämme moniammatillista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksiamme. Kannustamme toisiamme kehittymään niin omilla poluillamme kuin yhdessäkin!
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia ja sosionomeja sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Meistä jokainen on sinun tukenasi – kerrothan sinäkin kehitysehdotuksistasi rohkeasti meille!
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet, joita yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan ja viihtyisän työyhteisön.
Yksikkömme on vielä uuden alussa. Sinulla on mahtava tilaisuus päästä kehittämään ja luomaan uutta omien vahvuuksiesi mukaan työyhteisöön, jossa on tekemisen meininkiä
Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- valmiutta kolmivuorotyöhön, vaikka painotus tulee olemaan yövuoroissa
- aitoa kiinnostusta kohdata asiakkaamme yksilöllisesti tuoden iloa heidän elämäänsä
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
- monipuolisia koulutuksia, urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta - kysy muuttovalmiista kohteistamme esim. Helsingin Kivihaassa
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti! Toimi pian, sillä voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä 22.5.2024. Työ alkaa mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on määräaikainen 1.9.2024 asti.
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokkasi lähihoitajan/ohjaajan tehtävässä on G22 (2412,63-2731,51 € alan työkokemuksesta riippuen + työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät). Lisäksi yksikössämme työskenteleville maksetaan lisäksi haastavan kehitysvammatyön yksikkökohtaista lisää 150€/kk.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Lue meistä lisää nettisivuiltamme! Rinnekodit Minea
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Petra Sainio
Arkisin puh. 050 3034154
tai sähköpostitse petra.sainio@rinnekodit.fi
Rinnekodit Oy on Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka tuottaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevien hyväksi. Meillä työskentelee valtakunnallisesti 2900 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
#sydänmukana #elämänpoluilla
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 22.5.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.