Myyjä, Järvi-Suomen Valokuitu Oy
Tietoa tehtävästä
Järvi-Suomen alue tarvitsee vahvoja tietoliikenneyhteyksiä yhä enemmän ja kesä on niiden aktiivista rakentamisaikaa.
Haemme asiakkaallemme Järvi-Suomen Valokuitu Oy:lle kahta myyjää valokuituliittymien myyntiin. Työ alkaa toukokuussa ja jatkuu elo-syyskuulle.
Valokuitumyyjänä tehtäviisi kuuluvat valokuituliittymien myynti kuluttaja-asiakkaille Mäntyharjun, Kangasniemen, Lievestuoreen ja Hankasalmen alueella. Työ tapahtuu kontaktoimalla asiakkaita ovelta ovelle periaatteella sillä alueella, jossa rakentaminen on ajankohtaista ja aktiivista. Työpäivät sijoittuvat arki-illoille noin klo 16.30–19.30, joten tehtävä soveltuu hyvin myös opiskelijoille. Työ edellyttää oman auton käyttöä, josta maksetaan kilometrikorvaukset.
Sinulla voi olla jo jonkin verran kokemusta joko asiakaspalvelu- tai myyntitehtävistä, mutta tärkeintä on kuitenkin reipas asenne, rohkeus ja hyvät sosiaaliset taidot.
Annamme sinulle kattavan perehdytyksen, selkeät ohjeet ja digitaaliset työvälineet tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen. Myyntipäällikkö toimii lähiesihenkilönäsi ja on tarvittaessa tukenasi arjen tekemisessä. Järvi-Suomen Valokuitu Oy:n myyntitiimissä on rennon letkeä ja huumorintajuinen ilmapiiri, vaikka töitä tehdäänkin tavoitteellisesti ja itsenäisesti.
Jos kiinnostuksesi heräsi, niin jutellaan lisää: Eilakaislalta palvelupäällikkö Anu Grekula 0400 270 940 / anu.grekula@eilakaisla.fi. Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 5.5.2024. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten toimi nopeasti, jos tämä kesätyö herätti mielenkiintosi.
Tehtävään liittyvissä kysymyksissä, olethan yhteydessä ilmoituksessa mainittuun yhteyshenkilöön.
Mikäli sinulla on muuta kysyttävää avoimista työpaikoistamme tai hakemisessa on teknisiä ongelmia, olethan yhteydessä rekrytointi@eilakaisla.fi.
Onnea työnhakuun!
Tietoa työnantajasta
Järvi-Suomen Valokuitu Oy toimittaa luotettavasti palveluita asumisen, yritystoiminnan ja vapaa-ajan tarpeisiin Järvi-Suomen alueella. Järvi-Suomen Valokuitu Oy on 2023 perustettu Suur-Savon Sähkö -konsernin tytäryhtiö. Vuonna 1946 perustetun energiakonsernin palveluksessa on yli 110 ammattilaista, ja se työllistää vuosittain suoraan tai välillisesti lähes 600 henkeä. Konsernin omistus on pääosin alueen kunnilla, yhteisöillä ja yrityksillä.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/eilakaisla/0105926-6
- Jyvässeudun Kiinteistöpaletti Oy Kiinteistösihteeri, Jyvässeudun Kiinteistöpaletti Oy
- Walki Oy Laatupäällikkö, Walki Oy
- Eilakaisla Oy Tarjoilija, Uusikaupunki
- Are Oy Tekninen kiinteistönhoitaja
- Luckan rf Verksamhetsledare, Luckan rf
Järvi-Suomen Valokuitu Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle