Kokkeja Imatran ja Lappeenrannan alueelle KESÄTYÖ
Tietoa tehtävästä
Nyt olisi muutama kokki haussa kesän pyörteisiin
Riippuen kohteesta työtehtäviisi kuuluvat herkullisen lounaan sekä erilaisten ala carte annosten valmistaminen, mm. burgerit, salaatit, liha-, kala- ja kasvisruoat sekä muut herkut! Unohtamatta kuitenkaan esivalmisteluita, keittiön siisteyden ylläpitoa ja astiahuoltoa.
Etsimällämme henkilöllä olisi hyvä olla aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä ja/tai alan koulutus, voit olla toki myös alan opiskelija. Tärkeintä työssä onnistumiseen on rohkea, oma-aloitteinen ja motivoitunut asenne. Ethän säikähdä kiirettä ja muuttuvia tilanteita, vaan siedät painetta ja pystyt tiimityöhön.
Työtä on tarjolla 90h/3vko sopimuksella ainakin juhannuksesta elokuun alkupuolelle TAI toukokuusta elokuun loppuun. Mahdollisuus myös pienempiin tuntisopimuksiin tai pelkkään keikkailuun käytettävyytesi mukaan. Kerrothan hakemuksessasi minkä tyyppistä työtä etsit. Työvuorot sijoittuvat maanantaista sunnuntaihin, vuoroja on niin aamu-, väli kuin iltavuoroissakin, olethan siis valmis myös ilta- ja viikonloppuvuoroihin. Työpaikkasi voi sijaita Lappeenrannan, Imatran tai Joutsenon alueella. Oman auton käyttömahdollisuus on eduksi.
Palkkauksessa noudatamme MaRaVa:n työehtosopimusta, palkka työtehtävistä riippuen vähintään 12,09-14,03€/h + lisät. Työsuhde solmitaan StaffPointin ja työntekijän välille.
Mikäli olet etsimämme kesätyökamu, niin laita hakemusta pikaisesti. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana!
Ota yhteyttä:
Tietoa työnantajasta
StaffPoint-konsernin ytimen muodostavat henkilöstövuokraus- ja rekrytointiyhtiö StaffPoint Oy, valmennusyhtiö Spring House Oy sekä HR-ohjelmistokehitykseen erikoistunut Saima Soft Oy Suomessa.
Lisäksi konsernilla on yhtiö Espanjassa, StaffPoint SLU.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/staff-point/2492090-1
Lue lisää työnantajasta
- Finlayson Oy Myyjä 5h/vk Finlayson Pop Up Jyväskylä Forum
- Lapland Hotels Vastaanottovirkailija, Lapland Hotels Kilpis, Kilpisjärvi
- StaffPoint Oy Puuelementtien valmistaja, Tampere
- StaffPoint Oy Valimotyöntekijöitä viimeistelyyn