Kestävän liiketoiminnan asiantuntija
Tietoa tehtävästä
SeAMK hakee EU-rahoitteisiin hankkeisiin ajalle 1.6.2024-28.2.2026
Kestävän liiketoiminnan asiantuntijaa
Tarjolla on tutkimus- ja kehittämistoiminnan asiantuntijatehtävä huipputiimissämme, jossa erilaiset osaamiset täydentävät toisiaan ja jossa saamme oppia toinen toisiltamme. Hankkeissamme kehitetään pk-yritysten liiketoimintaosaamista sekä edistetään kestävää liiketoimintaa ja kiertotaloutta Etelä-Pohjanmaalla.
Mikäli sinulta löytyy osaamista kiertotaloudesta, pk-yritysten kehittämisestä, palvelumuotoilusta ja sinulla on ymmärrystä yrityskentän ekosysteemeistä, voit hyvinkin olla tiimimme puuttuva jäsen. Sinulta tulee löytyä soveltuva korkeakoulututkinto, lisäksi pidämme hyviä yhteistyötaitoja erityisen tärkeinä. Pääset vaikuttamaan työnkuvaasi itse, sillä sitä tullaan tarkentamaan oman osaamisesi ja kiinnostuksesi perusteella.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja merkityksellisen työn, jossa pääset kehittämään alueemme pk-yrityksiä ja sen rinnalla kasvattamaan omaa osaamista yhteisöllisessä asiantuntijatiimissämme.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistan ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksen mukaisesti ja palkkaus SeAMKin palkkausjärjestelmään. Tehtävän täytössä noudatetaan koeaikaa. Tehtävän sijoituspaikka on Seinäjoki.
Tietoa työnantajasta
Kansainvälinen, yrittäjähenkinen SeAMK – paras korkeakoulu opiskelijalle
Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen korkeakoulu, jossa opiskelee 5000 opiskelijaa. Henkilöstöä SeAMKissa on 400. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintamme (TKI) vahvuusalat ovat digitaalinen valmistus ja teollinen internet, hyvinvointiteknologia, kasvuyrittäjyys ja omistajanvaihdokset, ruokaturvallisuus sekä kestävyys ja kiertotalous.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/seinajoen-ammattikorkeakoulu/2539767-3