Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia logo

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia - Tietoa työnantajasta

Tietoa työnantajasta

Fennia - Yrittämistä ja elämää varten

Olemme yritysten, yrittäjien ja kotitalouksien taloudellisen turvallisuuden kumppani. Työntekijänä olet tärkeä osa joukkuettamme, jolla on asenne kohdallaan ja innostunut ote työhön. Fennia-konserniin kuuluvat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia ja vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia.

Me fennialaiset olemme muutosintoisia edistäjiä ja otamme ylpeinä omistajuutta työmme vastuista ja tuloksista. Me innostumme digitaalisesta muutosmatkasta, jossa saamme jokainen olla mukana rakentamassa uutta yrityskulttuuriamme ja työtapojamme. Meille erinomaisten asiakaskokemusten tuottaminen ja kehittäminen ovat sydämen asioita.

Fennialaisuuden ytimessä

Motivoiva kehittymispolku

Me fennialaiset haluamme oppia ja kehittyä. Otamme mielellämme vastuuta ja kokeilemme kykyjämme arjen työssä joka päivä.

Edistämisen kulttuuri

Rakastamme asioiden edistämistä, ratkaisujen etsimistä, napakkaa toimintaa yhteisten päämäärien eteen sekä tietenkin onnistumista tiiminä.

Asiakaskokemus, joka muistetaan

Inspiroidumme visiostamme tarjota Suomen parasta asiakaspalvelua, oli asiakkaana sitten ulkoinen asiakas tai toinen fennialainen.

Merkityksellinen asiantuntijatyö

Meissä fennialaisissa asuu sisäinen yrittäjä ja intohimomme on tukea yrittäjähenkisiä asiakkaitamme.

Yhteystiedot

  • Puhelin +35820693101
  • Käyntiosoite Kyllikinportti 2, 00240, Helsinki
  • Postiosoite KYLLIKINPORTTI 2, 00017, Fennia
  • Työnantajan verkkosivut fennia.fi

Tutustu työnantajaan Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia

Avoimet työpaikat
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia on KVY jonka päätoimiala on Vahinkovakuutusyhtiöt. Vuonna 2021 liikevaihto oli 966 300 000,00 euroa. Työnantajan kotipaikka on Helsinki ja käyntiosoite KYLLIKINPORTTI 2, 00240, HELSINKI. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia käyttää y-tunnusta 0196826-7. Työnantajalla on tällä hetkellä 2 avointa työpaikkaa Oikotiellä.