Tunneäly, turhaa hömppää?

Eihän se minua koske, kun en ole johtaja, ajattelee moni. Tänään sain (taas) konkreettisen esimerkin siitä, että ei tehtävää, jossa tunneälyllä ei olisi merkitystä. Ja että se, mitä tutkimukset kertovat työyhteisöissä epäonnistumisista, pitää paikkansa kaikilla tasoilla. Tarkoitan niitä tutkimuksia, jotka kertovat että jopa 75 prosenttia epäonnistumisista johtuu tunneälytekijöistä.

Terveydenhuollossa on tarpeen aina joskus laittaa kanyyli ihmiseen (siis se vekotin, jolla voidaan vaikkapa nesteyttää kuivunutta ihmistä). Kanyylin laittaminen vaatii tarkkuutta, tietoa siitä mitä tekee sekä kykyä suorittaa tehtävä kun asiakas tuntee tuskaa pistoksesta. Ei siis mikään ihan helppo tehtävä. Tuon tehtävän vaikeuden vuoksi sitä sitten ammattilaisiksi haluavat harjoittelevat koulutuksessa ihan kiitettävästi.

Se, mitä koulutuksessa ei niinkään helposti pääse harjoittelemaan, on uuden elävän potilaan kanssa asian tekeminen. Tilanteessa, jossa potilas odottaa homman onnistuvan kerralla, jossa tekijää pidetään osaajana. On helppoa harjoitella ja onnistua jopa elävän ihmisen kanssa, kun toinen tietää olevansa mukana harjoittelussa.

Siinä minä pötkötin potilaana ja juttelin joutavia nuoren ammattilaisen kanssa. Suoneni ovat kuten minäkin, hieman monimutkaisia. Niinpä se ensimmäinen pisto meni ohitse. Joten sitten valmistellaan toinen käsi ja uusi yritys. Kun tämä nuori ammattilainen sitten otti minua kädestä kiinni laittaakseen kanyylin uuteen paikkaan, niin minä olin aika varma, että ei onnistu. Eikä onnistunutkaan. Kyse ei ollut ammattitaidosta! Valmistelut, analyysit suonista ja potilaan rauhallisena pitäminen olivat ammattilaissuorituksia.

Se, mikä sai minut pohtimaan onnistumista, oli hänen otteensa. Hän oli edellisestä epäonnistumisesta niin jännittynyt, että pitäessään kädestäni kiinni, hänen kätensä tärisi. Oman epäonnistumisen aikaansaama jännitys nosti hänelle suorituspainetta, stressiä, jonka seurauksena fyysinen vartalo reagoi. Tunteet veivät häntä, eikä hän tunteitaan.
Mitä hän sitten olisi voinut tehdä toisin? Me emme useinkaan tuollaisessa tilanteessa pysty muuttamaan käyttäytymistämme. Jos epäonnistumisen tilanne tuli hänelle ensimmäistä kertaa eteen, niin siinä ja sillä hetkellä mahdollisuudet olivat aika vähissä (hän ratkaisi asian ammattimaisesti siirtämällä tehtävän toiselle henkilölle). Olennaista ei olekaan epäonnistuminen, sillä me kaikki epäonnistumme, vaan se mitä sillä epäonnistumisella tekee.

Tulevien onnistumisten varmistamiseksi tämä nuori ammattilainen tarvitsee kaksi asiaa. Ensiksi on tarpeen tunnistaa omat vahvuutensa, mitkä tunneälytekijät mahdollistavat hänelle parhaan tavan omien  tuntemusten ohjaamiseen. Toiseksi sitten tarvitaan poikkeavien tilanteiden ajattelua ja harjoittelua ennen kuin ne tulevat eteen. Näin saadaan aivoihin onnistumisen polkuja valmiiksi, jolloin toteutuksessa on helppo seurata tuota polkua ja onnistua.

Tiedätkö sinä omat tunneälyvahvuutesi?

Kari I. Mattila, Johtajuuden kehittäjä, Improving Your leadership