Mitä yhteistä on vauva-arjella ja työelämällä?

Sanotaan, että vanhempien pää pehmenee vanhempainvapaalla ja että kosketus työelämään katoaa vaippojen vaihdon ja pulauttelun ristipaineessa. Ehkäpä, mutta mielestäni vauva-ajalla ja työelämällä on yllättävänkin paljonkin yhteistä kun asiaa oikein alkaa miettiä.

Jatkuvan kriisinhallintavalmiuden lisäksi vanhemmuus – etenkin vauva-aikana – muistuttaa monessakin mielessä nykypäivän työelämää, vai mitä mieltä olette näistä huomiosta:

1. "Taas joku vaihe"

Milloin pomo hurahtaa jaxu-haleihin, milloin digitalisaatioon. Yksi asia kuitenkin on varmaa: se on todennäköisesti "taas vaan joku vaihe" – ohimenevää ja ensi kuussa et edes muista mistä oli kyse tällä kertaa. Sama pätee kotona vauvan kanssa: milloin hampaat, milloin liikkuminen tai joku muu aiheuttaa vanhemmille päänvaivaa. Yhtä kaikki, (työ)elämä tuntuu olevan yhtä jatkuvasti vaihtuvaa vaihetta.

2. Sanaton viestintä vie pitkälle – vai viekö?

Joidenkin ihmisten on vain vaikeaa sanoittaa toiveitaan, mikä aiheuttaa työpaikoilla harmaita hiuksia kollegoille ja alaisille – harva meistä kun on ajatustenlukija. Tilannetta voi verrata vauvan kanssa elämisen opetteluun: tosin siinä missä pomo ei ehkä edes yritä kertoa tiimin tavoitteita ymmärrettävästi, vauva sentään yrittää sitä koko olemassa olonsa kapasiteetilla, mutta harvoin viesti menee suoraan perille. Ai, sulla on paskat housussa.

3. Aina on olemassa mahdollisuus siihen, että joku pissii linssiin.

Etenkin, jos sinulla on silmälasit ja poikalapsi. Tai käyt töissä.

4. Valitsetko pikavoitot vai pitkän juoksun?

Sama dilemma kohtaa meidät kvartaalista toiseen: tehdäänkö ratkaisuja lyhyt tähtäin ja mahdolliset pikavoitot mielessä vai panostetaanko pitkään juoksuun, jossa myös pinnan pituus mitataan ja tulokset näkyvät vasta pidemmän ajan kuluttua? Annatko lapselle periksi nyt ja saat hetken rauhan vai kiellätkö sadannen kerran tietäen että vastaavia piinaavia tilanteita tulee eteen vielä ehkä tuhansiakin?

5. ”Ootapa vaan”

Missä on negatiivisia ihmisiä, on myös pessimismiä. ”Ootapa vaan kun Reijo näkee sun suunnitelmat, joudut vielä aloittamaan alusta koko projektin” tai ”ootapa vaan, et varmana saa lomia heinäkuulle kun viime vuonnakin olit silloin lomilla”. Ja vastaavasti: auta armias, jos erehdyt kehumaan jollekin omaasi vanhemman lapsen vanhemmalle mitä tahansa hyvin sujuvaa vaihetta lapsesi elämässä, saat välittömänä vastapallona kliseisen ”ootapa vaan” –alkuisen toteamuksen siitä, miten kohta kaikki menee kuitenkin päin seinää. ”Ootapa vaan kun sille tulee hampaita” tai ”ootapa vaan kun se on teini-iässä” ­– enkä odota, vaan nautin tästä nyt kuule näin.

6. Paljon ei järki päätä aina pakota

Nykypäivän hektisessä työelämässä tunnusomaista tuntuu olevan tämä: eteenpäin mahdollisimman kovaa ilman järjen hiventäkään, kyllä siitä joskus sitten ehkä opitaan. Sama pätee liikkumaan opettelevaan lapseen.

7. Yhtä päättymätöntä projektia koko elämä

Välillä tuntuu, että vaikka olisi sata rautaa tulessa ja kova tahti päällä, mitään konkreettista ei saa aikaiseksi tai päätökseen. Työelämä on yhtä päättymätöntä projektia: mikään ei valmistu ajallaan tai ylipäätään valmistu. Mutta niin on pienen lapsenkin kanssa: viidennen kerran puolen tunnin sisään keskeytynyt Netflix-sarjan katselu saattaa aiheuttaa ärsytystä tai sitten asiaan voi suhtautua kuten työelämässä: tällaista tää nyt vaan välillä on.

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina