Avoin hakemus
FolkaTietoa tehtävästä
Olisiko aika ottaa askel kohti uusia mahdollisuuksia työrintamalla? Meidän intohimomme ja toimintamme ydin on tehdä töitä sen eteen, että oikea osaaja ja oikea työ kohtaavat. Olemme aina kiinnostuneita motivoituneista ja osaavista tekijöistä! Jos sinä olet motivoitunut tekijämme, olethan yhteydessä!
Uusi työ, uudet kuviot? Jos mietit elämääsi uutta tekemistä, lisätyötä tai työtä esimerkiksi opintojen oheen, ja olet innokas ottamaan askeleen kohti uusia mahdollisuuksia, jätä meille avoin hakemuksesi. Kerro meille osaamisestasi ja sinua kiinnostavista työtehtävistä.
Haemme jatkuvasti uusia työntekijöitä erilaisilla osaamis- ja kokemustaustoilla. Esimerkiksi siivouksen, kokoonpanon, logistiikan eri tehtävissä, puhelinmyynnin, tuotannon monenlaisissa tehtävissä on useasti työtä tarjolla. Työtä on Päijät - Hämeen alueella, mm. Lahdessa, Heinolassa ja Nastolassa.
Kun uusia paikkoja aukeaa kauttamme, käymme avoimet hakemukset aina näiden yhteydessä läpi.
Jos haet kokonaan uusia tehtäviä tai vaikkapa sitä lisätyötä, niin jätäthän hakemuksesi oheisen linkin kautta, tai liitä jo aiemmin luotu profiilisi haun alle. Olemme sinuun yhteydessä, mikäli kiinnostustasi vastaavia työtehtäviä avautuu.
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin (8.00 - 16.00):
HR – konsultti Katja Risu
puh. 050 592 5575
Folka (Otiga Finland Oy) on osa kansainvälistä OTIGA Groupia, joka on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Olemme toimineet Suomessa aiemmin nimillä Personalhuset ja Aalto Henkilöstöpalvelut.
Työllistämme päivittäin yli 700 vuokratyöntekijää ympäri Suomen ja täytämme 100 rekrytointitoimeksiantoa vuosittain. Olemme luottokumppani työelämän eri vaiheissa jokaiselle asiakkaallemme ja työntekijällemme, ja juuri sitä pidämme suuressa arvossa. Olemme suoria, sanamme mittaisia ja teemme aina sen minkä lupaamme.
Folka – Yhdessä työelämässä.
Avainsanat: siivous, kokoonpano, teollisuus, puusepänteollisuus, lähettämö, metalliteollisuus
Tietoa työnantajasta
Folka (Otiga Finland Oy) on osa kansainvälistä OTIGA Groupia, joka on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Olemme toimineet Suomessa aiemmin nimillä Personalhuset ja Aalto Henkilöstöpalvelut.
Työllistämme päivittäin yli 700 vuokratyöntekijää ympäri Suomen ja täytämme 100 rekrytointitoimeksiantoa vuosittain. Olemme luottokumppani työelämän eri vaiheissa jokaiselle asiakkaallemme ja työntekijällemme, ja juuri sitä pidämme suuressa arvossa. Olemme suoria, sanamme mittaisia ja teemme aina sen minkä lupaamme.
Folka – Yhdessä työelämässä.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/personalhuset-staffing-group/2305308-4
- Folka Siivooja, keikkatyö
- Folka Siivooja kesän ajaksi
- Folka Puutarhuri kesäkaudelle