Työhakemus

Vältä nämä kliseet työhakemuksessa

Nainen pohtimassa, miten välttää kliseet työhakemuksessa.

Työnhakijoita kannustetaan erottumaan joukosta, mutta miten välttää yleisimmät kliseet työhakemuksessa? Kysyimme rekrytoijalta.

Tiedät varmaankin teoriassa, miten hyvä työhakemus kirjoitetaan. Tekstissä pitäisi tuoda esiin omaa persoonaa ja sen tulisi olla muutenkin mieleenpainuva. Kulunutta ilmaisua ja kaikenlaisia kliseitä täytyisi välttää.

Mutta mitä tällä käytännössä tarkoitetaan, ja miten kliseet työhakemuksessa voi väistää? Kysyimme asiaa Eezyn HR-asiantuntija Minna Peltomaalta. Peltomaa rekrytoi ihmisiä työkseen, joten hän on lukenut uransa aikana vinon pinon työhakemuksia – niin niitä omaperäisiä kuin vähän kliseisempiäkin.

Rekrytoija odottaa näkevänsä kliseitä työhakemuksessa

Aivan ensiksi Minna Peltomaalla on huojentavaa kerrottavaa kaikille, jotka stressaavat työhakemuksen kirjoittamista. – Välillä rekrytoijana oikeastaan odotankin, että työhakemus sisältää tietyt kliseet, hän sanoo.

Tällä Peltomaa tarkoittaa, etteivät esimerkiksi tutut muodollisuudet, kuten tietyt tervehdykset tai loppukaneetit, tee työhakemuksesta huonoa.

Tällainen hakemusteksti voi olla oikein hyvä ja kohtelias, enkä ajattele sitä kliseisenä.

Peltomaan mielestä työhakemukseen ei muutenkaan tarvitse keksimällä keksiä omaperäistä ilmaisua. – Työhakemuksen teksti on omaperäinen, jos hakija on itse kirjoittanut sen. Jokaisella ihmisellä on oma tyyli kirjoittaa, joten omaperäisyys huokuu hakemuksesta väistämättä, hän kertoo.

Lue myös: Kirjoita vakuuttava työhakemuskirje

Tyhjien adjektiivien tilalle konkreettisia esimerkkejä

Joskus kuitenkin käy niin, että vaivalla laadittu työhakemus on niin puuduttavaa luettavaa, että sitä lukiessa hakijaa itseäänkin haukotuttaa. Siksi ennen työhakemuksen lähettämistä kannattaa pukea kriitikon silmälasit päähän ja tarkastella tekstiä ulkopuolisen näkökulmasta.

Kuka tahansa voi väittää työhakemuksessa olevansa reipas, iloinen, luotettava tai sosiaalinen työntekijä. Tällaisten adjektiivien luetteleminen on pelkkää sanahelinää, joka ei tee hakemuksesta omaperäistä, saati uskottavaa.

Lue myös: Tunnista vahvuutesi

Minna Peltomaa kannustaa panostamaan adjektiivien luettelemisen sijaan omiin kokemuksiin ja käytännönläheisiin esimerkkeihin. Elävät esimerkit herättävät rekrytoijassa tunteita ja mielikuvia, ja tekevät samalla hakemuksesta omaperäisen ja uskottavan.

Kliseet työhakemuksessa voi siis välttää yksinkertaisesti olemalla aito oma itsensä.

– Mieti konkreettisten esimerkkien kautta, mikä tarkalleen ottaen tekee sinusta reippaan, iloisen, luotettavan tai sosiaalisen työntekijän, Minna Peltomaa vinkkaa.

– Jos olet työskennellyt vuosikymmenen saman työnantajan palveluksessa ja saanut uusia vastuualueita, kerro urakehityksestäsi työhakemuksessa. Se viestii siitä, että sinuun on luotettu. Ja jos olet hoitanut jonkun lapsia, kerro siitä työhakemuksessa, sillä se jos mikä on todellinen luottamuksenosoitus.

Lue myös: Vakuuta työnantaja avoimella työhakemuksella

Pahin klisee työhakemuksessa

Adjektiivilitania ei kuitenkaan ole Peltomaan mukaan pahin mahdollinen klisee työhakemuksessa. Hänen mukaansa kaikkein pahin moka on hakemus, jota ei ole kirjoitettu avoinna olevaa paikkaa ajatellen.

Työnhaussa kohdentaminen on kaiken A ja O. Massahakemus, jota ei ole kohdennettu tiettyyn työpaikkaan, on kaikkein pahin klisee.

Lue myös: Näin laadit realistisen palkkatoiveen työhakemukseen

Muutamat kliseet työhakemuksessa eivät menoa haittaa

Minna Peltomaan mukaan yksittäisten kuluneiden ilmaisujen väistelyä olennaisempaa on panostaa työhakemuksen kokonaisuuteen. Kliseet työhakemuksessa eivät hänestä haittaa mitään, jos työntekijän osaaminen ja kokemus ovat relevantteja avoinna olevan työpaikan kannalta. – Jos työhakemuksen kokonaisuus on kunnossa, muutama kliseinen lause ei menoa haittaa.

Peltomaa kannustaa aina antamaan työhakemuksen luettavaksi jollekulle ennen sen lähettämistä. – Näin saat siistittyä pois kirjoitusvirheet ja epäselvät kohdat. Samalla voit varmistua, että hakemuksesi muodostaa hyvän, tiiviin kokonaisuuden.

Lue myös: Työhakemus minttiin tiivistämällä

Lue myös: Yleisimmät virheet työhaastattelussa – ethän sorru näihin?

Toimittaja: Liina Hurri