Tosiasia on, että meille suomalaisille kohteliaisuuden sanominen tai kollegoiden kehuminen on vaikeaa – ja niin on myös kehujen vastaanottaminen.

Koska viimeksi kehuit työkaveria spontaanisti hyvin hoidetusta tehtävästä tai kiitit panoksesta työprojektissa? Toivottavasti ihan viime aikoina, sillä kiitoksella ja kehulla jos millä huonokin päivä kääntyy paremmaksi hetkessä.

En nyt kannusta ketään kiittelemään ja kehumaan vain kehumisen ilosta, aitous ja rehellisyys palautteenannossa on tärkeää ja feikistä kohteliaisuudesta jää vastaanottajalle korkeintaan paha maku suuhun ja epäilys kielen päälle. Mutta kun kyse on aidosta, edes pikkiriikkisestä kohteliaisuudesta, tunne on takuulla molemminpuoleisesti positiivinen. Kohteliaisuus lämmittää sekä antajaansa että vastaanottajaa.

Sanotaan, että suomalaiset ovat kohteliaisuuksien ja kehujen kanssa suorastaan pökkelöitä siksi, että kulttuurissamme on pitkään ajateltu kehujen ja kiitosten vain ylpistävän eikä niinkään positiivisesti vahvistavan kenenkään persoonaa. Nykytyökulttuuri taas haastaa meidät ja vanhat tapamme työyhteisöjen kansainvälistyessä: ”joudumme” yhä useammin tilanteisiin, joissa joku (usein ulkomaalainen) kollega tai yhteistyökumppani kehuu meitä varauksetta. Ja suomalainenhan useimmiten vähättelee saavutustaan jupisemalla  jotain tyyliin ”tämä nyt oli vaan tämmöinen..”. Kuulostaa varmasti tutulta, ja tunnustan itsekin taipuvani tähän jos en yhtään tsemppaa vastaushetkellä ja vaihda vastaustani yksinkertaiseksi kiitokseksi.

Eräs työnantajani paljasti kerran, ettei uskalla kehua työntekijöitään edes näiden huikeista saavutuksista, sillä pelkää työntekijöidensä laiskistuvan ja tuudittautuvan hyvään oloon ja kehuun niin paljon, että tulos auttamatta kärsii jatkossa. Mitä roskaa, sanoisin nyt. Pitkään äärirajoillaan keikkuneet ja väsyneetkin työntekijät ansaitsevat kiitoksen ja kehun hyvin suoritetusta työstä, sehän vain kannustaa jatkamaan samaan tahtiin eikä päinvastoin luovuttamaan ja lepäämään laakereillaan. Kehumatta jättäminenhän vasta onkin se riskivaihtoehto: ilman kiitosta puurtaminen saa auttamatta kyseenalaistamaan, onko hommassa järjen hiventäkään jos palautetta ponnisteluista ei tipu, vaikka kuinka tsemppaisi.

Onneksi oman esimiehen ja kollegoiden tapaan kehua ja antaa positiivista palautetta voi yrittää vaikuttaa omalla esimerkillä: jos kehujen kehä ei ala ylhäältä alaspäin, voi sen startata itsekin, sillä kohteliaisuudet jos mitkä ovat toisten huomioimista ja harva reagoi negatiivisesti kohteliaisuuteen – etenkään kun se tulee kollegalta ja on aitoa.

Haastankin nyt teidät, arvon lukijat, kehumaan edes yhden kollegan päivässä viikon ajan – oli se sitten hyvin vedetty palaveri tai kauniisti saumattu laatoitus. Katsotaan sitten yhdessä, miten meni – joten kommentoikaa toki vaikka tämän jutun alle tunnelmianne. Saa suorittaa. ;)

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina