Huhtikuu jo toinen kuukausi, jolloin työttömyysprosentti oli pienempi kuin viime vuonna, kertoo YTK:n jäsenistölleen teettämä barometri.

Suomen suurimman työttömyyskassan YTK:n jäsenten työttömyys laski huhtikuussa ympäri Suomen. Työllisyys parani jokaisessa yhdeksässätoista maakunnassa. Maaliskuussa työttömänä oli 12,3 % jäsenistöstä, huhtikuussa luku laski 11,5 prosenttiin.

Viiden viime vuoden tilastoja katsellessa tämän vuoden luvuissa on mahdollisuus positiiviseen tulkintoihin. Tänä vuonna sekä tammikuussa että huhtikuussa YTK:n jäsenistön työttömyysprosentti on ollut pienempi kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Mahdollinen syy voi olla soviteltavien päivärahojen määrän kasvussa, ja se tarkoittaa myös sitä, että YTK:n jäsenillä on aiempaa enemmän työtä.

YTK:n aikaisempi arvio työttömyyden vähenemisestä kesää kohti saa tukea uusien numeroiden valossa. Esimerkiksi Kainuussa ja Pohjois-Savossa ollaan nyt vuoden parhaissa luvuissa. Työllisyys on parantunut maaliskuusta selvästi myös Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

 

Lähde: YTK