Työhaastattelu

Työhaastattelukysymykset – valmistaudu näin

Mitkä ovat vahvuutesi työntekijänä? Entä heikkoutesi? Miten reagoit paineen alla ja mitä haluat saavuttaa työurallasi? Kun edessä on työhaastattelu, kysymykset, joihin muuten osaisit helposti vastata, voivat tuntua haastavilta. Hyvä uutinen on se, että yleisimmät työhaastattelukysymykset toistuvat usein haastattelusta toiseen, joten työhaastatteluun valmistautuminen on mahdollista! 

Vaikka työhaastattelun kysymyksiin on hyvä valmistautua etukäteen ei vastauksia kannata opetella ulkoa sanasta sanaan. Haastattelutilanteessa paras strategia on vastata avoimesti ja rehellisesti esitettyihin kysymyksiin, jotta työnantajalle muodostuu mahdollisimman aito kuva sinusta ja osaamisestasi. Lisäksi työhaastattelukysymysten muoto ja järjestys saattavat hyvinkin vaihdella. 

Alta löydä kootun lista useimmin kysytyistä työhaastattelukysymyksistä, joihin voit miettiä vastauksia jo etukäteen.

Työhaastattelukysymykset, joihin ainakin kannattaa valmistautua

Ennen haastattelua on hyvä aina miettiä, millaisia kysymyksiä sinulle saatetaan esittää ja millaisen mielikuvan haluat itsestäsi antaa vastaustesi perusteella. Ennen haastattelua on myös hyvä kerrata tehtäväkuvaus työpaikkailmoituksesta ja tutustua organisaatioon, esimerkiksi verkkosivujen avulla. Kun olet valmistautunut huolella pystyt keskittymään keskusteluun, vaikka sinua jännittäisi tai eteesi heitettäisiin yllättävä työhaastattelukysymys. Pyri tukemaan jokaista vastaustasi elävällä esimerkillä, joka konkretisoi osaamistasi haastattelijalle.

Psst! Jos olet epävarma, voit myös tehdä muistiinpanoja ennakkoon ja kirjata ajatuksiasi paperille.

Työhaastattelukysymys 1: Kerro itsestäsi

Ensivaikutelma kantaa pitkälle! Tämä jutusteleva ja klassinen työhaastattelun avaus antaa sinulle mahdollisuuden kertoa vapaamuotoisesti itsestäsi. Kysymys antaa sinulle tilaisuuden avata lyhyesti omaa persoonallisuuttasi ja esimerkiksi korostaa olennaisimpia työhakemuksessa mainitsemiasi seikkoja. Pidä vastaus kuitenkin lyhyenä ja ammattimaisena, tarkoituksena ei ole pitää tunnin monologia. 

Työhaastattelukysymys 2: Miksi haet tätä työpaikkaa?

Optimaalisessa tilanteessa olet vastannut tähän jo työhakemuksessasi, eli ammenna ideoita sieltä! Tämä työhaastattelukysymysten klassikko tarjoaa sinulle tilaisuuden kertoa, mikä kiinnitti huomiosi työpaikkailmoituksessa; olitko jo pitkään katsellut töitä kyseiseltä työnantajalta, vai näitkö ehkä mahdollisuuden kehittyä ja oppia uutta? Kysymys mittaa motivaatiotasi sekä sitä, mihin olet kiinnittänyt huomiosi työnantajaan tutustuessasi.

Kerro rekrytoijalle, mikä sinua erityisesti kiinnostaa työtehtävissä ja millaista osaamista sinulla on niihin liittyen. 

Työhaastattelukysymys 3: Mitkä ovat vahvuutesi?

Omien vahvuuksien tunnistaminen kertoo hyvästä itsetuntemuksesta.Pyri tuomaan esille ominaisuuksia, joiden ansiosta juuri sinä olet oikea valinta tehtävään, mutta korosta myös muita hyviä ominaisuuksiasi. Tuo esiin niin substanssiosaamistasi kuin persoonallisuuteesi liittyviä vahvuuksiasi. Ennen työhaastattelua kannattaa kerrata työpaikkailmoituksessa listatut vastuualueet ja toivotut taidot/ominaisuudet, ja miettiä omia vahvuuksia niiden kautta.

Kerro myös vahvuuksistasi työyhteisön jäsenenä. Jos olet saanut hyvää palautetta tiimityötaidoistasi tai aina ystävällisestä ulosannistasi, älä unohda mainita sitä työhaastattelussa. Pelkkä adjektiivilistaus ilman konkreettisia esimerkkejä siitä, miten ne ovat näkyneet työskentelyssäsi, saa vastauksen kuulostamaan lähinnä sanahelinältä.

Työhaastattelukysymys 4: Mitkä ovat heikkoutesi?

Kaikilla meillä niitä on, nimittäin kehityskohtaita. Työnantaja tietää että kukaan ei ole täydellinen ja osaa varmasti arvostaa työntekijää, joka osaa arvioida omia kehityskohteitaan ja kertoa niistä rehellisesti. Vaikka heikkouksista kertominen on monelle työhaastattelun vaikein paikka; kannattaa pyrkiä välttämään kliseitä ja muistaa, että haastattelija kyllä huomaa, jos yrität kääntää heikkouden vahvuudeksi.

Kerro sen sijaan, miten olet kehittänyt itseäsi ja tavoitteista, joita olet asettanut itsellesi. Myös tässä voi nostaa esiin niin substanssiosaamiseen liittyviä asioita kuin persoonallisuuteen ja työskentelytapoihin liittyviä kehityskohteita.

Työhaastattelukysymys 5: Missä näet itsesi viiden/kymmenen vuoden kuluttua?

Tällä työhaastattelukysymyksellä rekrytoija kartoittaa urahaaveitasi ja haluasi kehittyä nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi hän saattaa kartoittaa haluasi sitoutua yritykseen. Kysymyksen tarkoitus on ennen kaikkea selvittää, ovatko odotuksesi urastasi realistisia, oletko tarpeeksi kunnianhimoinen ja onko kyseinen tehtävä linjassa myöhempien tavoitteidesi suhteen. Yritykset rekrytoivat mielellään henkilöitä, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä urallaan.

Mieti etukäteen, mitä toivot työelämän tuovan tullessaan seuraavien kolmen, viiden tai kymmenen vuoden kuluessa. Onko sinulla toiveena edetä esihenkilötehtäviin vai haluatko edetä oman alasi asiantuntijana, mutta et johtaa muita? Tavoitteletko nopeaa vertikaalista urakehitystä vai haluatko syventyä tietyn alan huippuasiantuntijaksi? 

Lue myös: Miten edetä uralla, jos ei halua esihenkilöksi? Vastaus on horisontaalinen urakehitys

Työhaastattelukysymys 6: Millainen tiimityöskentelijä olet ja millainen on mielestäsi hyvä esihenkilö?

Kaipaatko ideoita inspiroivaa työympäristöä, tarvitsetko rauhaa ja keskittymistä vai viihdytkö parhaiten hektisessä sykkeessä? Loistatko vapaassa ja itseohjautuvassa työkulttuurissa vai kaipaatko tiimin tukea ja yhteistä tekemistä? Tällä kysymyksellä haastattelija haluaa selvittää, sopiiko heidän tarjoamansa työympäristö sinulle.

Kerro haastattelijalle millainen johtamistyyli kirvoittaa sinusta parhaat puolet esiin. Toivotko runsaasti keskustelua esihenkilön kanssa vai pikemmin, että esihenkilö antaa sinun tehdä päätöksiä itsenäisesti? Teetkö mieluummin töitä toimistolla vai omassa rauhassa kotona? Vältä kliseitä, kuten "pidän niin yksin kuin ryhmässä työskentelystä" (vaikka se totta olisikin). Kerro mieluummin konkreettisten esimerkkien avulla yhteistyötaidoistasi. Millaisen rooli yleensä otat ryhmissä? Miten se auttaa ryhmää? Osaatko pyytää apua? Entä miten tuet muita? Miten johdat omaa työskentelyäsi?

Organisaatiokulttuuri vaikuttaa vahvasti työssä viihtymiseen ja menestymiseen. Muista siis olla itsellesi rehellinen!

Työhaastattelukysymys 7: Miksi haluat jättää nykyisen työpaikkasi? 

Vaikka syy työnhakuun ja haluun vaihtaa työpaikkaa olisi se, ettet viihdy nykyisessä työpaikassasi, ei työhaastattelussa koskaan kannata alkaa mustamaalata nykyistä työnantajaa. Kerro sen sijaan lyhyesti ja ytimekkäästi, miksi hakemasi työtehtävä inspiroi sinut hakemaan uutta työtä. Haluatko siirtyä erilaisiin tehtäviin, isompiin saappaisiin, erityyppiseen työympäristöön tai esimerkiksi samantyyppisiin tehtäviin, mutta kiinnostavammalle alalle?

Työhaastattelukysymys 8: ​​​​​​​Miksi meidän kannattaisi palkata sinut?

Keksit varmasti montakin hyvää syytä, mutta vältä itsestäänselvyyksien luettelemista. Jos työpaikkailmoituksessa on edellytetty hakijoilta tiettyä koulutusta, koulutus tuskin on erityinen valttikorttisi.

Pohdi sen sijaan, mikä on se lisäarvo, jota voit työnantajalle tuottaa, ja mikä erottaa sinut muista työnhakijoista.

Selvitä viimeistään työhaastattelussa, onko työnantajalla piileviä osaamistarpeita, joita työpaikkailmoituksessa ei mainittu. Niihin liittyvä erityisosaaminen voi olla tärkeä keino erottua hakijoiden joukosta.

Työhaastattelukysymys 9: ​​​​​​​Onko sinulla jotain kysyttävää meiltä?

Haastattelussa ei ole tarkoitus pelkästään kartoittaa sinun sopivuuttasi tehtävään, vaan tarjota sinulle mahdollisuus selvittää miten tehtävä ja organisaatio sopivat sinun maailmaasi. Ennakkoon kannattaa valmistautua paitsi työhaastattelukysymyksiin vastaamiseen, myös omien kysymysten esittämisee. Kysymällä kysymyksiä haastattelijalta osoitat kiinnostusta ja annat itsestäsi valveutuneen kuvan. 

1. Kysy haastattelijan omista kokemuksista

  • Mikä tässä työnantajassa on mielestäsi parasta?
  • Kerro omasta urapolustasi ja kehittymismahdollisuuksistasi.

2. Kysy työtehtävästä

  • Millaisia tavoitteita tälle työtehtävälle ja uudelle työntekijälle on asetettu?
  • Millaisia ominaisuuksia tässä tehtävässä onnistuminen vaatii?

3. Kysy organisaatiokulttuurista

  • Miten kuvailisit työyhteisöä ja työtapojanne? 
  • Millainen johtamiskulttuuri täällä on? 
  • Mitkä ovat isoimmat haasteet, jotka organisaatio kohtaa tänä vuonna?

Vinkki: mikäli olet jo pitkällä prosessissa voit kysyä, josko haastattelun päätteeksi pääsisi moikaamaan mahdollista uutta tiimiä!

4. Kysy prosessista

  • Minkälaista palautetta antaisitte minulle haastattelun perusteella?
  • Millä aikataululla rekrytointiprosessi etenee ja mitkä ovat seuraavat askeleet? 

Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata; tsekkaa lista niistä asioista, joita työhaastattelussa ei saa kysyä. 

Lue myös:

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin kesäkuussa 2020.