Onko vuorotyö valinta vai terveysriski? Vuorotyöläisten hyvinvointi riippuu elintavoista, yksilöllisestä palautumiskyvystä sekä mahdollisuudesta vaikuttaa omiin työaikoihin.

Epäsäännöllinen työrytmi koettelee unenlahjoja ja palautumiskykyä, mutta tarjoaa vastineeksi tavallista pidempiä vapaita usein myös keskellä viikkoa. Parhaiten vuorotyössä pärjäävät ne, jotka pystyvät helposti nukkumaan myös päivällä ja jaksottamaan untaan työvuorojen lomassa.

Koska ihmisen biologinen kello toimii luontaisesti päivärytmissä, monet vuorotyön tekijöistä kärsivät unihäiriöistä ja unen laadun heikkenemisestä johtuvasta jatkuvasta väsymyksestä. Heikoimmillaan suorituskyky on aamuyöllä kello 02–06 välillä, mikä näkyy myös tapaturmatilastoissa. Jos työvuoroa edeltää uneton tai katkonaisesti nukuttu vuorokausi, voi virheriski kasvaa vielä suuremmaksi.

Epäsäännölliset työvuorot lisääntyvät

Vireystason lisäksi biologinen kello vaikuttaa kehon lämpötilaan ja hormonitasoihin. Keho esimerkiksi alkaa tuottaa unihormoni melatoniinia illan hämärtyessä valmistellen kehoa nukkumaan. Kun kehon rytmi häiriintyy, sekoittaa se yleensä myös muita ruumiintoimintoja. Siten vuorotyötä tekevät kärsivät muita yleisemmin esimerkiksi vatsavaivoista ja altistuvat sydän- ja verisuonisairauksille.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmän mukaan erityyppistä vuorotyötä tekee edelleen noin 20% suomalaisista. Perinteisten teollisuuden alojen, ravintola- ja hotellialan sekä sosiaali- ja terveysalan lisäksi poikkeavia työaikoja tehdään yhä enemmän palvelu-, viestintä- ja ICT-aloilla. Vuorotyön uutena erityispiirteenä on epäsäännöllisten työaikojen lisääntyminen.

Härmän mukaan puhe työn joustavuudesta tarkoittaa työnantajan ja työntekijän kannalta eri asioita. Työnantaja odottaa työntekijöiden joustavan työmäärän mukaan, kun taas työntekijät kaipaavat joustoa muun elämän yhteensovittamiseen. Hyvänä yhteistyön mittarina voidaan pitää sitä, kuinka nämä tarpeet onnistutaan työpaikalla yhdistämään.

Oikea vuoroväli mahdollistaa palautumisen

Härmän mielestä monet työntekijät haluavat usein tehdä raskaita työvuoroja, jotta saisivat siitä hyvästä pitkät vapaat. Pitkäaikainen vuorotyön tekeminen lisää kuitenkin terveysriskejä, jos aikaa palautumiseen ei jää riittävästi. Palautumisen mahdollistamiseksi työvuorojen välissä tulisi olla aina vähintään 11 tuntia vapaata, jotta työntekijä ehtisi selvitä työmatkoista, kotiaskareista ja vielä nukkuakin ennen seuraavaa vuoroa.

Koska aamu- ja iltaihmisen, sinkun tai perheellisen vuorotyöläisen tarpeet ovat usein erilaisia, työaikojen kuormittavuuden jatkuva arviointi tulisi Härmän mukaan liittää pysyväksi osaksi vuorosuunnittelua. Toimivan vuorojärjestelmän luominen vaatii avointa ja rehellistä keskustelua esimiesten ja työntekijöiden välillä.

Esimiehen tulisi pystyä huomioimaan erilaiset toiveet ja tarpeet tasapuolisesti. Elämänhallintaa ja vapaa-ajan järjestelyjä helpottaa, jos työntekijät saavat tietää työvuoronsa hyvissä ajoin ja mahdollisimman pitkälle eteenpäin.

Liikennevalot auttavat vuorosuunnittelussa

Koska vuorojärjestelmän rakentamisessa on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja, Työterveyslaitos on kehittänyt tutkimukseen perustuvan ”liikennevalomallin”, eli arviointityökalun työn helpottamiseksi. Työkalua hyödynnetään jo laajasti julkisen sektorin vuorosuunnitteluohjelmissa. Vuorosuunnittelija ja työntekijä saavat sovellukselta palautetta työaikojen kuormittavuudesta ja voivat hyödyntää tietoa vuorosuunnitteluprosessin aikana. 

Sovellus esimerkiksi varottaa keltaisella valolla, mikäli iltavuorosta hypätään suoraan aamuvuoroon tai aamuvuorosta iltavuoroon. Jos tämä alkaa toistua, keltaiset vaihtuvat punaiseksi. Myös siitä syttyy punainen, jos yövuoroja tehdään viisi tai sitä useampi peräkkäin.

Jatkuvassa kolmivuorotyössä tutkijat pitävät parhaimpana säännöllisesti vaihtuvaa nopeaa kiertoa, jossa aamuvuoroja seuraavat iltavuorot, sitten 1–2 yövuoroa ja sen jälkeen on vapaata. Näin keho säilyy käytännössä päivärytmissä ja palautuminen yövuorosta on nopeaa. Tuoreen työolotutkimuksen mukaan 43% vastaajista kokee voivansa jossain määrin vaikuttaa työvuoroihinsa.

Tavoitteena on saada luku kasvamaan tulevaisuudessa. Härmä toivookin, että yhä useammilla aloilla pyrittäisiin etsimään työyhteisössä parhaiten toimivaa työaikamallia keskustelemalla ja eri-ikäisten sekä osatyökykyisten tarpeita huomioiden. Hyödyt ovat selkeät, ne näkyvät suoraan sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemisenä ja vähentävät siten myös työnantajan kustannuksia.

Anna Väre