Vuoden HR-johtajaksi ja koko Menestyvä Johtaja -kilpailun voittajaksi on valittu Alkon henkilöstöjohtaja Tytti Bergman. Vuoden talousjohtaja on VVO-konsernin talousjohtaja Erik Hjelt ja myyntijohtaja Solitan myynti- ja markkinointijohtaja Ossi Lindroos.

Vuoden 2016 Menestyvä Johtaja on Alkon henkilöstöjohtajana viime vuodet toiminut Tytti Bergman. Bergmanin valinnassa painoivat erityisesti näytöt kulttuurimuutosten läpiviennissä ja henkilöstöjohtamisen käytäntöjen uudistamisessa useammassa organisaatiossa. Johtamisessa Bergman uskoo erityisesti osallistamisen voimaan. Työyhteisön antaman palautteen mukaan Bergman näkee kauas, mutta hänellä on poikkeuksellinen kyky saada nopeallakin aikataululla näkyviä muutoksia vietyä läpi. Lisäksi hän vie tiimiään sopivasti epämukavuusalueelle, jossa kehittyminen tapahtuu sparraamalla.

Menestyvä Johtaja ei ole ensimmäinen tunnustus Bergmanin työlle. Bergmanin aikana Radiolinja ja Microsoft ovat saaneet Henkilöstöjohdon ryhmä Henry ry:n Vuoden henkilöstöteko -palkinnot. Microsoft on ollut kärkisijoilla (2009–2013) ja nykyinen työnantaja Alko on voittanut kaksi kertaa (2014–2015) ykkössijan Great Place to Work -instituutin arvostetun Suomen paras työpaikka -vertailun omassa sarjassaan.

Kolme kategoriaa

Menestyvä Johtaja -kilpailussa palkittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kolmen eri kategorian voittajat: talous-, myynti- ja hr-johtajat. Talouskategorian voittaja, VVO-konsernin talousjohtaja Erik Hjelt on nostanut palvelukulttuurin korkeaan rooliin organisaatiossa ja tuonut ennustamisen vahvaksi osaksi raportointia. Myyntikategorian voittaja, Solitan myynti- ja markkinointijohtaja Ossi Lindroos on vahvistanut yrityksen sisäistä kommunikointia ja mentorointia sekä uudistanut Solitan myyntitoiminnon. Solitan liikevaihto kasvoi viime vuonna 35 prosenttia.

Tunnustusta hyvälle esimiestyölle

Vuodesta 2011 asti järjestetyn kilpailun tavoitteena on palkita eri osaamisalueiden uudistuksellisimpia ja valovoimaisimpia johtajia. Heitä halutaan nostaa vahvemmin esille yritysten kilpailukyvyn kasvattajina toimitusjohtajan rinnalla. Kilpailu antaa tärkeää tunnustusta johtajille, jotka ovat onnistuneet uudistamaan organisaatiotaan poikkeuksellisen hyvällä esimiestyöllä.

Kilpailuun tuli yhteensä 80 ehdotusta eri kategorioiden johtajista. Kandidaattien määrä on noussut tasaisesti ensimmäisestä vuodesta lähtien. Tänä vuonna valitsijaraati painotti kolmea teemaa voittajien valinnassa: osaamisalueiden uudistamista, kilpailukyvyn kasvattamista ja esimiestyötä.

Raadin jäseninä toimivat Ilmarinen Oy:n Timo Ritakallio, Fredman Group Oy:n asiakaskokemus- ja brändijohtaja Susanna Paloheimo, ISS Palveluiden People and Culture -yksikön johtaja Sari Suono, Pihlajalinnan hallituksen puheenjohtaja Leena Niemistö, HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti, Rainmaker Oy:n toimitusjohtaja Petteri Kilpinen ja Ground Communications Oy:n toimitusjohtaja Anna Sorainen.

Menestyvä Johtaja on myynnin asiantuntijaorganisaatio Rainmaker Oy:n vuodesta 2011 asti järjestämä kilpailu. Kilpailu toteutettiin yhteistyössä Ground Communications Oy:n ja Sofokus Oy:n kanssa

Lisätietoja: Petteri Kilpinen, Toimitusjohtaja, Rainmaker Oy ja Anna Sorainen, Toimitusjohtaja, Ground Communications Oy.

Lähde: Rainmaker