Kesätyöntekijälle

Vuoden 2023 vastuullisimmat kesätyöpaikat

vastuullisimmat kesätyönantajat 2023
Vastuullinen työpaikka

Kun aika on taas vuoden vastuullisimmille kesätyöpaikoille! Tänä vuonna kesätyöntekijöiden ääni on todellakin tullut kuuluviin, sillä kesäduunitutkimukseemme vastasi kaikkien aikojen ennätysmäärä 13 162 kesätyöntekijää! Oikotien kesäduunitutkimus on Suomen suurin kesätyökokemuksia kartoittava tutkimus. 

Vastuullisia kesätöitä on Vastuullisen kesäduunin toimesta tutkittu jo vuodesta 2012. Kesä-elokuussa toteutettavaan tutkimukseen saavat osallistua kaikki Vastuullinen työpaikka -yhteisössä mukana olevat työnantajat. Jokainen kilpailuun ilmoittautunut organisaatio sai oman kyselylinkin sekä QR-koodin, joilla heidän kesätyöntekijänsä vastasivat kyselyyn. Kilpailussa menestyminen on paitsi meriitti hyvin tehdystä työstä, myös kilpailuvaltti, kun parhaista osaajista ja tulevaisuuden talenteista kilpaillaan kesätyömarkkinoilla. Tutkimuksessa parhaiten menestyneiden organisaatioiden lisäksi, Vastuullinen kesäduuni palkitsi kunniamaininnoin vuoden 2023 kesätyöntekijän ja parhaan kesätyökäytännön. 

Tutkimustulosten perusteella Vastuullinen kesäduuni palkitsee syksyisin kauden parhaat kesätyönantajat kolmessa kategoriassa: 1000plus (yli tuhat työntekijää), suuret yritykset (250-1000 työntekijää) sekä pienet ja keskisuuret (alle 250 työntekijää) organisaatiot! Tänä vuonna tutkimukseen osallistui 136 organisaatiota ja tutkimuksen toteutti IROResearch. 

Pienten ja keskisuurten organisaatioiden sarjassa Y-Säätiö nousi voittoon

Pienet ja keskisuuret organisaatiot -kilpailukategorian kärkikahinoissa tulokset ovat tänäkin vuonna lähennelleet lähes täydellistä arvosanaa ja sarjassa oli mukana yhteensä 28 organisaatiota. Kategorian voittajaksi nousi lopulta Y-Säätiö, joka kirkasti viimevuotisen kakkossijansa voitoksi tänä vuonna. Y-Säätiö on suurin valtakunnallisesti toimiva voittoa tavoittelematon vuokranantaja Suomessa ja asunnottomuustyön asiantuntija. Y-säätiö sai huipputulokset etenkin hakijakokemuksesta; informatiivinen kesätyöilmoitus, sujuva hakuprosessi ja rekrytointiin liittyvä hyvä viestintä korostuivat kesätyöntekijöiden hyvissä kokemuksissa ja arvioinneissa. Y-Säätiö sai tasaisesti erittäin hyviä arvosanoja kaikille kesätyön eri osa-alueilla: perehdyksessä ja ohjaamisen, työtehtävien mielekkyyden, oikeudenmukaisuuden sekä tasapuolisuuden, yleisen tyytyväisyyden sekä työsopimuksen osalta. 

Kategoriassa toiseksi sijoittunut Alfa Laval Aalborg taas nosti hienosti sijoitustaan viime vuoden kahdeksannesta sijasta. Alfa Laval Aalborg suunnittelee ja toimittaa savukaasun lämmöntalteenottojärjestelmiä ja poltinkattiloita laivoihin, voimalaitoksiin sekä prosessiteollisuuteen. Yhtiön palkintosijan perusteena oli tasaisen vahva suoritus kaikilla kesätyökokemuksen osa-alueilla. Vahvuuksia olivat perehdytys ja ohjaaminen sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, jotka arvioitiin kesätyöntekijöiden mukaan sarjan toiseksi parhaimmaksi. 

Kolmanneksi sijoittunut energiayhtiö Gasum nousi tänä vuonna kokonaan uutena tulokkaana listoille. Gasumin erityisenä vahvuutena näyttäytyi työtehtävien mielekkyys ja kesätyöntekijöiden kokema oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Nämä osa-alueet selittivät ylipäätänsä tänä vuonna vahvasti onnistunutta kesätyökokemusta. 

Sijat 4-10 menivät tänä vuonna seuraavassa järjestyksessä: Keravan Energia, Loimua, Ensto, Lahden Talot, Tampereen Energia Sähköverkko, Kuehne+Nagel ja BHG Finland.

VKD23pktop10


Työeläkeyhtiö Varma on vuoden kesätyönantaja suurten organisaatioiden sarjassa

Suurten organisaatioiden sarjassa kärkeen sijoittuneita yrityksiä yhdisti erinomainen perehdytys, mielekkäät työtehtävät ja se, että kesätyöntekijät kokivat päässeensä hyvin työyhteisöön mukaan. Suurten sarjassa oli mukana tänä vuonna yhteensä 46 organisaatiota.

Suurten organisaatioiden kategorian voittaja työeläkeyhtiö Varma on ollut jo useamman vuoden ajan kesätyönantajien kärkikymmenikössä ja voitti samaisen sarjan viimeksi vuonna 2020. Varma menestyi kesätyöntekijöidensä mielestä erityisen hyvin tänä vuonna perehdytyksen ja ohjaamisen sekä kesätyöntekijöiden kokeman oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden osalta. Varma on hionut omia kesätyöprosessejaan jo usean vuoden ajan ja tämä näkyy tasaisen hyvässä suoriutumisessa myös muilla kesätyön osa-alueilla, kuten hakijakokemuksessa ja mielekkäissä työtehtävissä. Lisäksi Varma palkittiin myös vuoden kesätyökäytännöstä, joka oli tänä vuonna anonyymi kesärekrytointi.  

Toiselle sijalle suurten organisaatioiden sarjassa sijoittui asianajotoimisto Castrén & Snellman, joka on myöskin ollut usean vuoden ajan Suomen kesätyöpaikkojen parhaimmistoa. Castrén & Snellmanin vahvuuksia olivat esimerkiksi hakijakokemus, työtehtävien mielekkyys ja perehdytys ja ohaaminen, jotka kaikki arvioitiin sarjassaan viiden parhaimman joukkoon. Viime vuonna Castrén & Snellman oli kolmas pienten ja keskisuurten organisaatioiden sarjassa. 

Kolmannelle sijalle sarjassa ylsi upeasti Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu. Veripalvelun palkintosijan perusteina olivat hyvä hakijakokemus, kattava perehdytys ja ohjaaminen sekä hyvin laadittu kirjallinen työsopimus. Organisaation kesätyöntekijöiden yleinen tyytyväisyys parani viime vuodesta huomattavasti, sillä Veripalvelu teki aivan huikean kymmenen sijan nousun viime vuoden kolmanneltatoista sijalta. 

Sijat 4-10 menivät tänä vuonna seuraavassa järjestyksessä: Fastems, Ramirent Finland, Quant Finland, Visma Solutions, Autismisäätiö, Clas Ohlson ja Fingrid. 

suuret top 10


Skanskalle voitto 1000plus organisaatioiden sarjassa

Tänä vuonna 1000plus organisaatioiden sarjassa kisasi ennätysmäärä yhteensä 62 organisaatiota, josta voittoon ylsi Skanska. Skanska on yksi Suomen suurimmista asuntojen, toimisto- ja tuotantotilojen sekä infrastruktuurin rakentajista ja projektikehittäjistä. Skanska sai erittäin hyvät arvosanat kaikilla kesätyökokemuksen osa-alueilla, mutta eniten Skanska erottautui muista kesätyönantajista kesätyöntekijöiden kokeman oikeudenmukaisuuden sekä tasapuolisuuden toteutumisen osalta. Skanska on uusi tulokas kärkisijoilla ja ei osallistunut viime vuonna kilpailuun. 

1000plus sarjassa toisen sijan nappasi DHL-yhtiöt. Yksi maailman suurimmista logistiikkayhtiöistä menestyi tasaisen hyvin kesätyökokemuksen eri osa-alueilla. DHL sai erittäin hyvät arvosanat perehdytystä ja ohjaamista mittaavassa osiossa. Perehdytystä ja ohjaamista mitattiin kysymällä perehdytyksen lisäksi muun muassa ovatko työpaikan pelisäännöt selkeät, onko työturvallisuuteen perehdytetty ja saiko kesätyöstä riittävästi palautetta. DHL sijoittui viime vuonna samaisessa sarjassa neljänneksi. 

Kolmannen sijan 1000plus sarjassa vei alkoholijuomien bränditalona toimiva Anora Group. Anora Group onnistui parhaiten kesätyön osa-alueilla; perehdytys ja ohjaaminen sekä kirjallinen työsopimus. Heidän Kesätyöntekijät arvioivat yhtiön molemmissa osa-alueissa sarjansa parhaimmaksi. Anora Group on myös täysin uusi työnantaja kärkikymmenikössä. 

Sijat 4-10 menivät tänä vuonna seuraavassa järjestyksessä: Veho, Eltel, Bayer, KONE, Ponsse, Finnlines, Granlund. 

1000plus top10

 

Kunniamaininnoin palkittiin:

 

Kiinnostaako liittyä uutena organisaationa mukaan kilpailuun Suomen parhaista kesätyöpaikoista? Ilmoittaudu mukaan marraskuussa alkavalle uudelle kaudelle täältä!! 

Kuvaaja: Niko Jekkonen