Vaikka yrittäjyys kiehtoo monia, useat yksinyrittäjät ovat päättäneet palata palkkatyöhön. Jos yrityksen talous on kunnossa, miksi itsensä yrittäjänä elättänyt asiantuntija haluaisi palata toisen leipiin?

Yrittäminen on oikeastaan todella yksinäistä. Moni kaipaa työyhteisöä, tiimityöskentelyä ja työasioiden jakamista toisten samanhenkisten ammattilaisten kanssa. On hedelmällistä pallotella ajatuksia ja saada asioihin ja työhön uutta näkökulmaa. Myös vastuun jakaminen helpottaa työtaakkaa. Yrittäjänä on yksin vastuussa kaikesta.

Isompi organisaatio on antanut monelle yrittäjälle myös mahdollisuuden tehdä pitkälti samoja asioita kuin yrittäjänä, mutta isommassa mittakaavassa. Pienyrittäjänä laajassa projektissa kaikki täytyy tehdä itse, eikä aika riitä kaikkeen. Toisen palveluksessa ollessa hallinnolliset pohjatyöt on tehty valmiiksi. Organisaation osana pääsee myös vaikuttamaan projektin etenemiseen käytännössä ja pääsee osaksi pidempiaikaista kehittämistyötä.

Osa-aikayrittäjäksi?

Toisen palvelukseen siirtyminen ei aina tarkoita koko yritystoiminnan päättämistä, vaan yrittäjyyttä voi halutessaan jatkaa ”osa-aikaisesti”.

Jotkut pelkäävät palkata entisiä yrittäjiä, koska heitä pidetään vaikeina johdettavina. Pelko on turha. Työntekijöiksi siirtyneet entiset yrittäjät ovat usein erittäin itsenäisiä, tehokkaita ja ymmärtävät arjen realiteetit.

Lähde: Taloussanomat

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.