Työhyvinvointi

Vinkit isyysvapaata suunnittelevalle

Isä ja lapsi ulkoilemassa.

Harkitsetko isyysvapaan pitämistä? Kokosimme yhteen vinkit, joiden avulla otat kaiken irti tästä ainutlaatuisesta elämänvaiheesta.

Isyysvapaa on tilaisuutesi tutustua perheen pienokaiseen ja luoda vahvempaa sidettä sinun ja lapsen välille. Ensimmäinen vinkkimme isyysvapaan viettäjälle onkin keskittyä täysillä nauttimaan ajasta lapsen kanssa. 

Perhevapaauudistuksesta tasa-arvoa 

Olet kenties jo kuullut perhevapaauudistuksesta, jonka on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2022. Uudistuksen myötä perheiden käytössä olevien vapaiden kokonaismäärä kasvaa. Vapaat jaetaan lähtökohtaisesti puoliksi vanhempien kesken niin, että molemmilla on mahdollisuus yhtä moneen päivärahapäivään. Odotettavissa on, että isyysvapaita käytetään jatkossa nykyistä enemmän.

Käytännössä äideillä säilyy mahdollisuus saman mittaiseen vapaaseen kuin nykyään ja isät saavat nykyistä enemmän vapaata. Uudessa perhevapaamallissa perheet saavat aiempaa enemmän valinnanvaraa siihen, miten käyttävät vapaita. 

Perhevapaauudistus tähtää parempaan tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen työ- ja perhe-elämässä.

Tavoitteena on, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuisivat perheissä tasaisesti molempien vanhempien kesken. Uudistus tähtää myös sukupuolten välisten palkkaerojen pienenemiseen ja naisten parempaan asemaan työmarkkinoilla. 

Uudistuksilla on vaikutusta Kelan maksamiin etuuksiin. Lue isyysrahasta Kelan sivuilta

Isyysvapaa omalla tyylillä

Kun isyysvapaan aika sitten koittaa, siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Isyysvapaata ei tarvitse – eikä pidä – suorittaa tietyllä kaavalla tai samalla tavalla kuin muut. Oma tyyli on varmasti paras tyyli niin isänä olemisessa kuin isyysvapaan viettämisessäkin. 

Muiden vinkkejä kannattaa silti kuunnella tarkalla korvalla. Kysy tuttaviltasi, miten he viettivät oman isyysvapaansa ja millaisia tuntemuksia isyysvapaalla vietetty aika heissä herätti. Saat varmasti myös tukun neuvoja lapsen hoitoon – pyysitpä niitä tai et.

Rutiineja ja raitista ilmaa

Kun isyysvapaa pyörähtää käyntiin, jaksat kenties aikasi notkua kauppakeskuksissa ja kahviloissa. Pitkän päälle se ei liene virkistävin tapa viettää aikaa lapsen kanssa. 

Kehitä tekemistä, josta te molemmat nautitte, mutta suunnittele ohjelma lapsen ehdoilla.

Lapsen kanssa suunnitelmat muuttuvat toisinaan lennossa, ja teillä molemmilla on mukavampaa, jos hyväksyt tämän.

Vaikka kotisohva kutsuisi, lähde ihmisten ilmoille ja ulkoilemaan. Luo muutenkin arkeen rutiinit, jotka rytmittävät päiviä. Kun perusrutiinit ovat kunnossa, niiden rinnalle on helppo kehittää vaihtelevaa, mieltä virkistävää tekemistä ilman, että ohjelmanumeroista aiheutuu stressiä. 

Uusi elämänvaihe on aina mahdollisuus muuttaa elämäntapoja ja luoda uusia jaksamista ja hyvinvointia ylläpitäviä rutiineja. Hyödynnä tämä hieno tilaisuus opettelemalla pois mahdollisista huonoista tavoista ja ammenna tilalle hyviä juttuja, kuten vaunulenkkejä tai muuta liikuntaa. Jos työmatkaliikunta ja lounasruokalan salaatti jäävät pois, mieti, mitä hyvää järjestät niiden tilalle.

Aikuista seuraa ja aivojumppaa

Jos puurot ja vellit alkavat tulla ulos korvista, hankkiudu aikuiseen seuraan. Verkostoidu rohkeasti muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa; lapsi on mitä parhain tekosyy ryhtyä juttusille muiden vastaan tulevien lapsellisten kanssa.

Moni kaipaa vanhempainvapaalla lapsenhoidon rinnalle tekemistä tai ajateltavaa, joka haastaa aivoja toisella tavalla. Tee isyysvapaallakin jotakin aivoja kutkuttavaa, mutta anna työasioiden odottaa – ne odottavat kyllä.