Työkyöpeli

Vieläkö nelikymppinen ehtii vaihtaa unelma-ammattiin?

1.9.2020 klo 8:23

Päädyitkö sinä lapsuuden unelma-ammattiisi vai veikö urapolkusi lopulta jonnekin aivan muualle? Vai tuliko siitä jostain aivan muusta ammatista lopulta se unelmien työ? Milloin on liian myöhäistä vaihtaa ammattia, kääntää uran kelkka kokonaan ja tavoitella kauan haudattuja unelmia? Onko koskaan liian myöhäistä?

Työn merkityksellisyydestä on puhuttu viime vuosina yhä enemmän ja enemmän, ja hyvä niin. On hienoa huomata, etteivät ne ole vain milleniaalit ja nuoret, joille työssä statusta, mainetta ja mammonaa tärkeämpiä tekijöitä ovatkin työn merkityksellisyys ja se, että siinä pääsee toteuttamaan itseään. Harva haaveilee ysistä viiteen -virasta samassa työpaikassa, vaan työura voi koostua useammista lyhyemmistä, erillisistä poluista.

Yhteen työuraan voi siis mahtua monta uraa. 

Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä niille, joiden työura on jo edennyt melko lineaarisesti tietyssä ammatissa aina sinne neljänkympin paremmalle puolelle? Kokemusta ja osaamista olisi, mutta intohimo ja työn merkityksellisyys ontuvat. Vakityöstä ja selkeästä urasta irtautuminen tuntuu syystäkin pelottavalta, vaikka kuinka tietäisi, että joku muu työ voisi tehdä onnellisemmaksi. Miten irtautua totutusta ja hypätä tyhjän päälle oppimaan aivan uutta ammattia – ja lopulta elämää? 

Koska yksinkertaisesti on liian myöhäistä kääntää kurssia?

Teemme työtä suurimman osan valveillaoloajastamme pitkälle kuusikymppisiksi asti. Nykymenolla eläkeikä kolkuttelee seitsemääkymppiä, joten periaatteessa nelikymppinen ei ole edes puolivälissä uraansa – jos on aloittanut hommat parikymppisenä. Miksi siis ammatin vaihto tuntuu tuossa iässä liian myöhäiseltä valinnalta? 

Syyt löytyvät mitä todennäköisimmin sekä elämäntyylistä ja tottumuksista: tiettyyn elintasoon ja tapaan elää on ehtinyt tottua, tiettyjä etuisuuksia jo kertyä ja ylipäätään elämä alkaa olla ruuhkavuosien jälkeen seesteisempää. Opiskelijaksi irrottautuminen ja sen riskin ottaminen, ettei uusi ammatti olekaan lopulta unelmien täyttymys, voivat tuntua todella epämukavilta. Pitäisi ottaa riski. 

Työuran palasteleminen voi auttaa

Unelma-ammatin perään haikailun konkretisoiminen ihan toiminnaksi asti voi helpottua, kun oman työuran purkaa palasiin aikajanalle. Vaikka olisi parikymmentä vuotta harjoittanut kutakuinkin samaa ammattia, voi uraa tarkastella kehityskaarena ja purkaa se osiin aina harjoittelija-ajoista asiantuntijaksi asti. Kun aikajanalle vielä piirtää jäljellä olevan työuran ja mennyttä katsoo osina eikä yhtenä pitkänä pötkönä (joillakin se on pidempi, joillakin lyhyempi) alkaa hahmottua, ettei sen loppuelämän ehkä tarvitsekaan jatkaa autopilotilla samaa rataa. 

Jos vielä tiedät, kuinka kauan unelma-ammattisi opinnot vievät – aikuisiällä opiskelu on muuten yleensä helpompaa ja antoisampaa kuin junnuna – voit merkitä ne aikajanalle tarvittavien harjoitteluiden kera. Lopulta opintojen tuoma "tauko" urapolulla alkaakin näyttää aika lyhyeltä, eikö? Ehkä arvioit tämän harjoituksen avulla uudelleen, milloin oikeastaan on "myöhäistä" vaihtaa unelma-ammattiin – tai onko tuollaista ajankohtaa edes olemassa? Ehkä ura kannattaakin nuorten tapaan palastella lyhyempiin uriin ja rohkeasti tavoitella omia unelmiaan, vaikka perinteisesti saattaisikin tuntua "liian myöhäiseltä".