Onko olosi kuin jyrän alle jäänyt? Väsymys ja stressi painavat eikä aikaa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen tunnu jäävän. Tuttu tilanne monelle oravanpyörässä rehkivälle. Voisiko lisäravinteista olla apua jaksamiseen?

Monipuolinen, terveellinen ravinto, riittävä uni, liikunta ja stressinhallinta auttavat jaksamaan. Valitettavasti nykyisin monet ovat kovilla eri syistä; taloudellisesti syistä, kovan työtaakan alla tms. ja jokin terveen elämän osa-alueista voi pettää. Lisäksi ravinnosta voi olla vaikeaa saada riittävästi kaikkia tarvittavia vitamiineja ja kivennäisaineita. Suomalaisilla on puutetta erityisesti D-vitamiinista, jodista, seleenistä, B12-vitamiinista, foolihaposta ja magnesiumista.

 – Jos tuntee ja tietää, ettei saa ruokavaliosta riittävästi suoja-aineita, voi monivitamiinitabletti olla tarpeen. Talviaikaan jokaisen suomalaisen tulisi käyttää D-vitamiinilisää. D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja voi säästää hengitystietulehduksilta, Product development manager Responsible pharmacist Ansa Viskari Hankintatukusta sanoo.

Jodi ja seleeni ovat tärkeitä kilpirauhasen normaalille toiminnalle.

 – Kilpirauhashormonit vaikuttavat lähes kaikkialla kehossa ja niiden riittävä määrä edistää muun muassa keskittymiskykyä ja muistitoimintoja.  B12-vitamiinin ja folaatin riittävä saanti ovat tärkeitä mielialalla ja muistin toiminnalle.  Magnesium ja B-vitamiinit ylipäätään auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta, Ansa Viskari sanoo.

Vireystilan lisäämiseen ja stressinhallintaan kannattaa Ansa Viskarin mukaan kokeilla ns. adaptogeeneja.  Adaptogeeni auttaa elimistöä sopeutumaan vallitsevaan tilanteeseen; se rauhoittaa ylikierroksilla käyvää elimistöä ja antaa väsyneelle lisäpotkua.

– Tällaisia kasveja ovat muun muassa ginseng, ruusujuuri, lakritsinjuuri, kisandra ja maca. Magnesium ja B-vitamiinit ylipäätään auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta, jos niistä on puutetta, Viskari vinkkaa.

Unettomuuteen on nykyään saatavilla ravintolisänä melatoniinia 1 mg vahvuisena.

– Melatoniini auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa ja sitä voidaan käyttää myös aikaerorasituksesta toipumiseen, se toimii myös vuorotyötä tekevillä, kun totutellaan vaihteleviin vuorokausirytmeihin. Ei aiheuta riippuvuutta, mutta vaikutuksen ei välttämättä tule heti, vaan voi viedä viikonkin, Ansa Viskari muistuttaa.

– Tryptofaani on aminohappo, josta muodostuu serotoniinia ja melatoniinia. Tryptofaani sopii paremmin henkilöille, jotka nukahtavat, mutta heräävät keskellä yötä. Koska siitä muodostuu serotoniinia, se voi myöskin lievittää lievää alakuloisuutta tai ahdistusta, mutta sen käyttöä masennuslääkkeiden kanssa tulee välttää, jotta haittavaikutuksilta vältyttäisiin. Magnesium illalla otettuna rauhoittaa monia ja auttaa unen saannissa, Viskari lisää.

Entä jos ei ehdi syömään työkiireiden vuoksi, voiko lisäravinteilla paikata ravinnon saantia?

–  Olisi tärkeää pitää kiinni ruokailusta kiireenkin keskellä. Ruokailu voi olla päivän ainoa hengähdystauko ja ruoka on muutakin kuin polttoainetta. Ruoasta saa muun muassa kuitua ja suoja-aineita.  Ravintolisillä voi paikata ravinnon saantia ja niillä voi täydentää heikkoa ravitsemusta, mutta ensisijaisesti pitäisi pyrkiä pitämään kiinni säännöllisestä, tasapainoisesta ruokailusta, Viskari kannustaa.

Vaikka suomalaisilla on yleisesti puutetta joistakin ravintoaineista, tärkeintä on pitää kiinni terveellisestä ruokavaliosta. 

– Tehoviljely ja kasvinsuojeluaineiden käyttö vaikuttaisi vähentävän vitamiinien ja muiden suoja-aineiden määrää elintarvikkeissa. Kun kasvi joutuu puolustautumaan luontaisesti esim. tuhohyönteisiä vastaan, se tuottaa enemmän suoja-aineita, jotka tutkimusten mukaan suojaavat myös ihmiselimistöä, Ansa Viskari muistuttaa.

Voiko lisäravinteita syödä liikaa?

Ansa Viskarin mukaan voi. Onkin tärkeää noudattaa annostusohjeita ja huolehtia siitä, ettei saa esimerkiksi rasvaliukoisia vitamiineja monista eri lähteistä. Ne voivat varastoitua elimistöön ja aiheuttaa haittavaikutuksia.

–  Mikäli käyttää useita valmisteita, kannattaa katsoa, etteivät ne sisällä samoja vaikuttavia aineita. Esimerkiksi vesiliukoisten vitamiinien ylimäärä poistuu elimistöstä ja voi käydä niin, että jos niitä saa monesta lähteestä, ylimäärä poistuu elimistöstä vaikuttamatta millään lailla, Viskari kertoo.

Muista!

Riittävä uni, tasapainoinen ravinto, liikunta ja stressinhallinta vaikuttavat jaksamiseen. Joskus kuitenkin tarvitaan ravintolisiä. Hyvän ravintolisän tunnistaa selkeistä myyntipäällysmerkinnöistä (suomi ja ruotsi ovat lain mukaan pakolliset Suomessa), riittävistä pitoisuuksista (%-luku vitamiinien ja kivennäisaineiden perässä on päivittäisen saannin vertailuarvo, josta voi katsoa, paljonko tuote sisältää ko. ainetta verrattuna tähän arvoon). Jos tuote kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei luultavasti ole totta.  On hyvä muistaa, että ravintolisät ovat elintarvikkeita, eivätkä ulkomuodostaan huolimatta lääkkeitä eli niitä ei ole tarkoitettu sairauden hoitoon vaan yllä pitämään terveyttä ja normaalia hyvää oloa.

 

Asiantuntijana: Ansa Viskari, Product development manager Responsible pharmacist / Hankintatukku.

www.hankintatukku.fi

 

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.