Neste ja Fazer Leipomot yhdistävät voimansa kiertotalouden hengessä Munkkitemppu-kampanjassa.

Fazer Leipomot lahjoittaa Nesteelle vapun aikana munkkien paistosta syntyvää rasvaa, ja Neste valmistaa siitä Neste MY uusiutuvaa dieseliä. Polttoaineen arvoa vastaava summa lahjoitetaan suoraan SOS-Lapsikylän kesäleiritoimintaan.

Munkkitempulla Fazer Leipomot ja Neste haluavat muistuttaa suomalaisia kiertotalouden ja kierrätyksen mahdollisuuksista, sillä useille jätteille ja tähteille on olemassa uusia käyttökohteita. Samalla yhtiöt haluavat muistuttaa kotona munkinpaiston yhteydessä syntyvän rasvajätteen oikeasta loppusijoituksesta. Oikea paikka kotimunkkien rasvajätteelle on komposti tai sekajäte, ei missään tapauksessa viemäri. Pienen määrän rasvaa voi imeyttää suoraan biojätteen sekaan, mutta iso määrä öljyä kannattaa laittaa sekajätteen joukkoon. Rasva tulisi tällöin pakata esimerkiksi käytettyyn öljypulloon.

Ympäristökysymykset herättävät entistä enemmän keskustelua, ja kiertotaloudesta on tullut merkittävä trendi maailmanlaajuisesti. Kiertotalous on tärkeä teema niin Nesteelle kuin Fazer Leipomoille. Yritykset pyrkivät resurssien mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön ja tutkivat innovatiivisia tapoja kierrättää ja uudelleenkäyttää materiaaleja.

Suomalaiset ovat innokkaita munkinsyöjiä

Vappu on luonteva ajankohta Fazer Leipomoiden ja Nesteen yhteistyölle, sillä suomalaiset ovat ahkeria munkinsyöjiä. Fazer Omar ja Berliininmunkkeja syödään vuosittain yhteensä jopa 16 miljoonaa kappaletta, eli jokainen suomalainen syö vuosittain kolme Fazerin munkkia.

Tavanomaisesti Fazerin paistorasvat ohjataan asfaltti- ja saippuateollisuuden raaka-aineeksi, Neste puolestaan hyödyntää jo muun muassa kaiken suomalaisessa lihanjalostuksessa syntyvän rasvajätteen uusiutuvan dieselin raaka-aineeksi. Suomalaiset autoilijat voivatkin ostaa 100-prosenttisesti jätteistä ja tähteistä valmistettua Neste MY uusiutuvaa dieseliä usealta pääkaupunkiseudun asemalta, sekä yhdeltä asemalta niin Turusta kuin Tampereeltakin. Rasvajätteestä tuotetun Neste MY uusiutuvan dieselin hiilijalanjälki on tavalliseen fossiiliseen dieseliin verrattuna jopa 90 prosenttia pienempi.

Viime jouluna Neste toteutti yhdessä Kemianteollisuuden ja muiden kumppanien kanssa menestyksekkään Kinkkutemppu-kiertotalouskampanjan, jossa kerättiin talteen kinkkujen paistinrasvoja.

Lähde: Neste

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.