Työnhaku

Vantaan kaupunki rekrytoi anonyymisti

13.12.2018 klo 5:55

Vantaa haluaa tulla esiin avoimena ja kansainvälisenä kaupunkina. Kansainvälisyyden tulisikin näkyä myös virkamieskunnassa ja kaupungin työntekijöissä. Vantaan kaupungilla otettiin keväällä 2018 käyttöön anonyymirekrytointi.

Vantaan kaupunki kokeili nimetöntä eli anonyymia rekrytointia kahdessa työnhaussa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen toimialoilla viime keväänä.

– Kokeilussa hakemuksista poistettiin hakijan nimi, ikä, sukupuoli, etninen tausta sekä tieto siitä, onko hakija Vantaan palveluksessa ja muiden työnantajien sekä oppilaitosten nimet. Hakemuksesta kävi ilmi ainoastaan tehtävän kannalta oleellinen osaaminen ja koulutus. Tiedot häivytettiin käsin, Vantaan kaupungin henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen sanoo.

Kokemus anonyymista rekrytoinnista osoittautui hyvin aikaa vieväksi. Suunnitelmissa onkin helpottaa anonyymin rekrytoinnin prosessia tekniikan avulla eli jatkoa on luvassa.

– Samalla täytyy selvittää, missä tehtävissä anonyymi rekrytointi toimii parhaiten. Kaikkiin rekrytointeihin menetelmä ei sovi, mutta onneksi meillä on tarjolla hyvin erilaisia työtehtäviä, Lievonen sanoo.

Kolme palkattiin anonyymisti

Vantaan kaupunki palkkasi anonyymin rekrytoinnin kautta kolme vakituista lähihoitajaa vanhus- ja vammaispalveluihin sekä yhden vakituisen lastenhoitajan varhaiskasvatukseen.

– Hakemuksen merkitys on olennainen rekrytoinnissa – ja erityisen olennainen anonyymissa rekrytoinnissa. Se, että hakemus on hyvin tehty ja että se välittää positiivista asennoitumista sekä myönteistä kokonaiskuvaa, on todella tärkeää. Hakemuksen sisältöön kiinnitettiin anonyymissa rekrytoinnissa vielä enemmän kuin normaalisti, Kirsi-Marja Lievonen summaa.

Anonyymi, huonosti tehty hakemus voi siis olla hakijalle turmiollinen eikä työpaikkaa löydy. On toki selvää, että ”tunnettuus” voi auttaa pääsemään haastatteluun.

Kirsi-Marja Lievosen mukaan nimettömän rekrytoinnin haaste on hakemuksen lisäksi usein myös hakijoiden yhdenvertaisuudessa.

– Yhdenvertaisuus on todella tärkeää, mutta sen huomioon ottaminen voi olla anonyymissa rekrytoinnissa joskus vaikeaa, kun hakijasta ei ole saatavilla kaikkia mahdollisia tietoja. Nimen perusteella, etenkin maahanmuuttajien kohdalla, ei aina voi päätellä edes sitä, onko kyseessä mies vai nainen, Lievonen sanoo.

Kun haku on anonyymi, vaatii se hakijalta vielä enemmän erottuvuutta ja oman osaamisen näkyväksi tekemistä.

Tavoitteena matalan kynnyksen rekrytointipolut

Vuoden 2019 tavoitteeksi henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen nimeääkin matalan kynnyksen rekrytointipolkujen rakentamisen. On tärkeää tehdä työnhausta ja työllistämisestä sujuvaa ja kaikkia palvelevaa. Tässä myös anonyymirekrytointi on tärkeä osa.

– Kansainvälistymisen lisäksi olemme tunnettuja siitä, että palkkaamme myös 60+ työntekijöitä Vantaan kaupungin palvelukseen. Kokemus ja pätevyys puhuvat puolestaan. Meillä ei harrasteta ikärasismia, Lievonen muistuttaa.

Myös Helsingin kaupungilla tehtiin joulukuussa 2018 päätös anonyymin rekrytoinnin aloittamisesta.