Mikä saa ihmisen tekemään kauhistuttavia asioita? Mikä vallassa kiehtoo? Miten ihmisiin vaikutetaan?

Kirjailija, TkT, KM Helena Åhman on palkittu tietokirjailija ja puhuja, mielen johtamiseen erikoistuneen Hunting Minds Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Syyskuussa 2016 ilmestyi hänen esikoisdekkarinsa Vallan varjo.

Åhmanin keskeinen kiinnostuksen kohde on ihmismieli syvyyksineen ja korkeuksineen. Hän on perehtynyt siihen tutkijana, kirjailijana ja luennoitsijana, johtoryhmien ja hallitusten sparraajana. Edellisessä teoksessaan Johtajien tabut (2015) Helena Åhman paneutui ylimmän johdon sielunmaisemaan yhdessä Kari Neilimon kanssa.

Vuonna 2013 hautausmaalla Italiassa Åhman päätti, että aika on kypsä oman dekkarihaaveen toteuttamiselle.

– Rikosromaani kirjallisuuden lajina antaa vapauden kirjoittaa ihmismielestä ja johtamisesta uudella tavalla sekä mahdollisuuden tehdä näkyväksi asioita suuremmalle yleisölle. Vaikka kyseessä on puhdasverinen dekkari, pääsevät tarinassa esiin myös johtamisen ja ihmismielen tutkimuksen ajankohtaisimmat teemat, Helena Åhman kertoo.

Valtaa on kaikkialla

Vallan varjo on kiehtova kuvaus toisiin vaikuttamisesta ja siitä, miten tavalliset ihmiset saattavat päätyä kummallisiin tekoihin.  Dekkarin päähenkilö on KRP:n rikostutkija-psykologi Nina Susitaival. Tapahtumat sijoittuvat tämän päivän suomalaiseen liike-elämään. Näyttämölle nousevat valta-asetelmat, vääristyneet ihmiskuvat ja toimintaan oikeuttavat motiivit. Rikostarina pitää otteessaan. Se jättää lukijan pohtimaan ihmismielen särkyvyyttä ja Susitaipaleen tulevaisuutta.

Tarina alkaa siitä, kun suomalainen toimitusjohtaja Johan Berg löytyy murhattuna englantilaiselta hautausmaalta. Murhaaja ei jää lepäämään ja Susitaival kollegoineen huomaa, että liike-elämän ja poliisiarjen pyörityksessä ihmismielen varjo voi saada valtaansa kenet tahansa.

– Dekkarin ytimessä on valta. Valtaa esiintyy kaikissa ihmissuhteissa, ei vain johtamisessa. Vallan ja samalla ihmissuhteiden laatua määrittää se, mitä sillä tehdään – tietoisesti tai tiedostamatta, Åhman sanoo.

Rajojen yli ja ohi

Helena Åhman on päivätyönsä ohella viimeiset kolme vuotta kirjoittanut, opiskellut, tehnyt tausta-tutkimusta, haastatellut asiantuntijoita ja eri alojen ammattilaisia.

– Hyppy tietokirjojen maailmasta dekkaristiksi on ollut huima, vaikka kirjoitan tutuista teemoista, ihmismielestä ja johtamisesta. Kyseessä on minulle uusi taiteen laji. Toisaalta olen aina pyrkinyt kulkemaan rajojen yli ja ohi ja hyödyntänyt tietokirjoissanikin tutkimusten lisäksi esimerkiksi tarinoita, omia valokuvia ja taidemuseoiden antia. Dekkari antoi luvan häivyttää loputkin mahdollisista rajoista, Helena Åhman valottaa.

Kuka Helena Åhman?

Helena Åhman  on työpsykologiasta väitellyt tekniikan tohtori ja kasvatustieteiden maisteri, joka on opiskellut lisäksi muun muassa johtamisen neurotieteitä ja ajattelumenetelmiä. Hän voitti Ekonomiliiton kirjallisuuspalkinnon vuonna 2012 kirjallaan Mielen johtaminen organisaatiossa. Alkuvuodesta 2016 Åhman nimettiin Speakersforumin Vuoden Puhujaksi 2015. Ihmismielestä hän on luennoinut muun muassa Aalto-yliopistossa ja New York Universityssä.  Helena Åhman on opiskellut valokuvausta New Yorkissa ja Italiassa. Hän rakastaa isoja koiria ja hautausmaita.

Lähde: Suomen Liikekirjat

www.liikekirjat.fi