Blogi

Vaivaako organisaatiotasi leikkaussali-syndrooma?

Panu Luukka Suomen johtava yrityskulttuuriasiantuntija työskentelee yrityskulttuurimuotoilijana Leidenschaftissa, Suomen ensimmäisessä yrityskulttuurimuotoilutoimistossa.

”Panu, haluatko sinä olla se ensimmäinen potilas, jolle kirurgi kokeilee aamulla mieleensä tullutta uutta tapaa leikata?” ”Öö. En, mutta ei siitä tässä asiassa ole kyse.” ”No mistä sitten?”

Niin, mistä sitten? Kokeiluista. Toiminnan kehittämisestä. Vastuun antamisesta työntekijöille. Omistajuudesta.

Yllä oleva keskustelu käytiin jokunen vuosi sitten, erään terveysalan johtohenkilön kanssa. Hän oli pyytänyt minulta sparrausta toiminnan kehittämiseen. Kerroin näkemykseni siitä, että olisi fiksua, jos kaikki työntekijät voisivat osallistua toiminnan kehittämiseen ja että organisaatiossa uskallettaisiin kokeilla hieman rohkeammin uusia toimintatapoja paniikinomaisen virheiden välttelyn kustannuksella.

Johtajaa pelotti ja joo, ymmärrän johtajaa, tiettyyn rajaan asti. Potilasturvallisuus on asia, jonka kanssa ei leikitä. Se on asia, jota ei missään tilanteessa vaaranneta ja joka menee kaiken edelle, mutta… kun läheskään kaikki toiminta kyseisessä organisaatiossa ei tapahtunut ”veitsi potilaan iholla”. Oli paljon paikkoja, joissa voitaisiin kokeilla. Oli paljon asioita, jotka kestäisivät toimintaa kehitettäessä (väistämättä) tapahtuvia virheitä.

Mutta ei, tässä organisaatiossa virheitä ei hyväksyttäisi missään. Organisaation näkemyksen mukaan virheitä hyväksyvä kulttuuri, jossain osissa organisaatiota, saattaisi levitä sairaalabakteerin tavoin kaikkialle. Kutsun tällaista ajattelutapaa leikkaussali-syndroomaksi, enkä ole sitä koskaan ymmärtänyt. En myöskään ymmärrä ajatusta siitä, että lääkärin uskottavuus ja arvovalta olisivat kiinni hänen valkoisesta takistaan, mutta se on ihan toisen blogin aihe.

Otetaan esimerkki toiselta toimialalta. Olet saattanut nähdä internetissä kiertäviä videoita Southwest Airlinesin, Frontier Airlinesin tai WestJetin matkustamohenkilökunnan hauskahkoista turvallisuuskuulutuksista. Siis niistä kuulutuksista, joissa kerrotaan miten turvavyö, happimaski tai pelastusliivit lentokoneessa toimivat. Turvallisuuskuulutus ja sen aikana annettavat ohjeet ovat toki vakava ja tärkeä asia, eikä matkustamo- tai lentoturvallisuudellakaan saa leikkiä.  Mutta… käsi ylös, jos jaksat enää kiinnittää huomiota mitä niissä oikeasti sanotaan? Tai jos et osaa jo ulkoa niitä ”turvavyö avataan vetämällä soljesta” -tarinoita?

Se, että joku matkustamohenkilökunnasta hieman irrottelee noita kuulutuksia tehdessä ei tarkoita sitä, ettei hän ota työtään tai matkustamoturvallisuutta vakavasti. Ehkä pikemminkin päinvastoin: Kaikki kolme edellä esitettyä turvallisuuskuulutusta ovat varmasti saaneet kaikkien matkustajien huomion.  Se, että stuertti räppää kuulutuksen ei myöskään tarkoita sitä, että lentokapteeni valmistautuisi lentoon ylimalkaisesti tai muulla tavalla vaarantaisi lennon turvallisuuden. Tai, että edellä esitetyt lentoyhtiöt olisivat muita yhtiöitä leväperäisempiä, ehei.

Älä anna oman organisaatiosi ”leikkaussalin” vaatimien käyttäytymismallien levitä leikkaussalin ulkopuolelle ja määrittää toimintatapaanne tai kulttuurianne. Se, että toisaalla kokeillaan ja irroitellaan ei tarkoita, että niin tehtäisiin siellä kaikkein pyhimmässä, tai että asiat tehtäisiin muutoinkaan holtittomasti.

Kotipizza on sanoittanut kokeilukulttuurin ominaispiirteet omissa arvoissaan ja niitä tukevissa arvoteoissa mainiosti:

Kun asioita tehdään uudella tavalla, tapahtuu usein virheitä. Virheitä ei kannata pelätä. Jos emme tee jatkuvasti virheitä, emme yritä tarpeeksi.

Muista että on asioita, joissa ei voi kokeilla tai olla luova. Emme koskaan riskeeraa hygieniaa tai ruokaturvallisuutta emmekä kikkaile lakeihin, säädöksiin tai ihmisarvoon liittyvissä asioissa.

Leikkaussali-syndrooma ottaa helposti vallan. Tule siitä tietoiseksi, älä anna sille periksi.