Uusi työ innostaa ja kuormittaa

Aloitin tammikuun alussa uudessa työssä, mikä tarkoitti liutaa isoja muutoksia: toimiala, tehtävänkuva, esimiesvastuu, organisaatiorakenne, toimintaympäristö ja niin edelleen menivät uusiksi osaltani.

Samaan aikaan yritän noudattaa (omiakin) neuvoja siitä, miten uudessa työssä aloittaminen onnistuisi parhaiten, uuteen orientoitumiselle pitäisi antaa aikaa eikä vaatia itseltään mahdottomia. Eikä se välttämättä ole aina helppoa.

Tiedän varsin hyvin, että itselleen pitäisi olla armollinen, antaa aikaa kaikelle uuden omaksumiselle ja muistaa levätä kaiken sen tietotulvan ja uuden työn aiheuttaman väistämättömänkin alkustressin ristipaineessa. Asiantuntijatyössä itseään suomii helposti siitä, jos jokin asia tai kokonaisuus ei niin sanotusti mene kerrasta kaaliin. Ja samalla sormet suorastaan syyhyävät päästä kiinni ihan oikeisiin töihin. Rauhalliselle uuden oppimiselle ei olisi malttia eikä välttämättä aina aikaakaan – vaikka pitäisi.

Samalla kun haluaisi jo ryhtyä toimeen, opittavaa on aivan järkyttävän paljon niin itse yrityksestä, toimialasta, menneisyydestä kuin tulevastakin, ihmisistä, toimintatavoista ja niin edelleen. Parissa päivässä saati viikossa tätä kaikkea ei millään voi omaksua – ja tätä yritän tolkuttaa itselleni joka kerta kun olen aikeissa nolostua siitä, miten en tiennyt taas jotain. Aikaa omaksumiselle on vain pakko antaa, riskinä kun voi olla uupuminen heti kättelyssä. On tavallaan ironista, miten uudesta innostuneena ja positiivisesti virittyneenä lopputulema voisikin olla jotain negatiivista kuten uupuminen. Jos jossain kohtaa työelämässä niin tässä itsensä aktiivinen kuunteleminen on paikallaan.

Itsellä on vastuu siitä, miten perehtyminen uuteen työhön sujuu, mutta niin on myös organisaatiolla. Eikä näissä ole koskaan yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia, sen jos jotain olen tässä käynnissä olevassa uuteen työhön perehtymisessä oppinut. Perusasiat, ohjeet, tavata toimia, periaatteet ja perehdytysohjelman pitää toki tulla yritykseltä, mutta on paljon itsestä kiinni miten lopun hoitaa. Muistaako kysyä, kysyä, kysyä ja kysyä vielä kerran? Ottaako omasta perehtymisestään myös vastuuta ja selvittää aktiivisesti itse asioita eikä vain totea jossain kohtaa, että ei minulle kerrottu.

Tasapainoilu näiden kahden välillä voi olla haastavaa, sillä luonnollisesti uusi tekijä ei tiedä, mitä kaikkea pitäisi tietää, eivätkä uudet kollegat ja esimies välttämättä muista kaikesta edes kertoa. Eikä ehkä pidäkään muistaa, olen todennut. Informaatiota tulee uuden työn alussa niin joka tuutista, että on itse asiassa ihan hyvä, ettei sitä kaikkea kaadeta systemaattisesti uuden tyypin niskaan heti kättelyssä, vaan että ajan mittaan tietoa voi kerrostaa, jolloin syy- ja seuraussuhteetkin alkavat hahmottua ja kokonaisuus muodostua. Tavallaan tässäkin tieto lisää tuskaa ja oman jaksamisenkin kannalta tiedon hiljalleen valuminen voi olla suorastaan pelastus. Kunhan vain muuten malttaisi ottaa rauhallisesti.

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina