Kelalta voi hakea nyt uutta yli 60-vuotiaille pitkäaikaistyöttömille suunnattua eläketukea.

Tuki on tarkoitettu ennen 1.9.1956 syntyneelle, työmarkkinatukeen oikeutetulle pitkäaikaistyöttömälle. Tukea ei voi saada, jos saa jo esimerkiksi kansaneläkettä, takuueläkettä tai työeläkettä.

Uusi tuki perustuu työministeri Jari Lindströmin mukaan nimettyyn Lex Lindströmiin, jonka tavoitteena on vaikeasti työllistyvien pitkäaikaistyöttömien tilanteen helpottaminen. Laki ja tuen maksu tulevat voimaan 1.6.2017 alkaen.

 

Lähde: Talouselämä

 

Kommentit

3

Mellu

Miten sitä tukea haetaan?
3

Tuikku

Jos kuuluu tähän pitkäaikaistyöttömien ryhmään ja täyttää nämä muutkin kriteerit, niin kela lähettää kotiin hakemuksen mutta jos jostain syystä et sitä saa, niin soita kelaan tai käy siellä.
4

Ainainen väliinputoaja

Tässäkin jäin edelleen köyhyysloukkuuni koitumaan väliinputoajana, koska synnyin puoli vuotta liian myöhään. Ja todellakin,olen itseni kipeäksi tehnyt työtä,hoitanut ja palvellut muita,mutta silti olen yksi Suomen köyhimmistä,kolmena vuonna ollut yli 10000e vuositulo, muulloin 5000-8000e/v, eli alle köyhyysrajan ollut aina, vammaisen lapseni yksinhuoltajana hoidin vielä palkatta köyhää äitiäni. KIITOS VAAN SUOMI 😡
2

piupau

Todella ajattelematonta, mitä se auttaa kun on syntynyt 1.9.56 jälkeen. Tämän lain olisi sitten pitänyt koskea kaikkia 1956 syntyneitä eikä rajata idioottimaisesti jostain vaan poikki tyylillä. Taas Arkadian mäellä ei tunnetusti osata ajatella kun itseään.
2

miä

sehän koskeekin ennen vuotta 1956 syntyneitä
2

juuti

Se oli kyllä ennen, eikä jälkeen.
3

Syntynyt 10.9.

Mihin perustuu tuollainen kesken vuotta -päivämäärä? Mikseivät kaikki -56 syntyneet kuulu tämän eläketuen piiriin?
4

kollikko

varmaan saksan hyökkäyksestä puolaan.
3

55 syntynyt

Paras kommentti ikinä kiitös tästä pelasti mun päivän!!
2

miä

no taas on Lindströmmi möhlinny :/ sillä jos et ole saanut työmarkkinatukea 31.8.2016 niin et ole oikeutettu tähän ja tämähän ei koske tietenkään ansiosidonnaista ! vähän vituttaa toi touhu !
2

Huihai

Taitaa asumistuki vastaavasti pinentyä, jotenka yhtä köyhinä pysytään kuin ennenkin.
2

Tjm

Ei vaan nousee
1

Mummu Oulusta

Juurikin niin,aivan pellehommaa,muka annetaan ja sit toisesta päästä nykästään pois.Ja hei -58 syntynyt liian nuori eläkkeelle vaikka sairaudet verottaa jokíkistä pvää...kele sanon
4

Ullainkeri

Huihai aökaa saamaan eläkkeensaajan parempaa asumistukea😀
4

Ritumummi

Kysyin myös asiaa Kelalla käydessäni. Olen syntynyt 1953 ja ollut työtön pitkään, vaikkakin hakenut töitä jatkuvasti. Mutta kun saan vain peruspäivärahaa eikä tietoa työmarkkinatuesta, en voi hakea tätä "apua" ! Kaavakkeet tulevat vasta toukokuun lopulla käyttöön. Joten itse päätin hakea ennenaikaista eläkettä. Samahan se on mistä se pieni tulo tulee, kunhan en roiku te-keskuksen listoilla enää.
6

Ritumummi

Kysyin myös asiaa Kelalla käydessäni. Olen syntynyt 1953 ja ollut työtön pitkään, vaikkakin hakenut töitä jatkuvasti. Mutta kun saan vain peruspäivärahaa eikä tietoa työmarkkinatuesta, en voi hakea tätä "apua" ! Kaavakkeet tulevat vasta toukokuun lopulla käyttöön. Joten itse päätin hakea ennenaikaista eläkettä. Samahan se on mistä se pieni tulo tulee, kunhan en roiku te-keskuksen listoilla enää.
3

Ritumummi

Kysyin myös asiaa Kelalla käydessäni. Olen syntynyt 1953 ja ollut työtön pitkään, vaikkakin hakenut töitä jatkuvasti. Mutta kun saan vain peruspäivärahaa eikä tietoa työmarkkinatuesta, en voi hakea tätä "apua" ! Kaavakkeet tulevat vasta toukokuun lopulla käyttöön. Joten itse päätin hakea ennenaikaista eläkettä. Samahan se on mistä se pieni tulo tulee, kunhan en roiku te-keskuksen listoilla enää.
2

Turpajoki

johonkin se raja on vedettävä
2

eriarvoiset eläkkeet

Suomessa eläke on sen mukaan milloin on syntynyt. Käytännössä ne huononee vuosi vuodelta uusien eläkeuudistusten myötä, koskien vain uusia eläkkeen saajia. Vanhat eläkkeet jäävät ennalleen.
4

kummitus

Joo tällaisia uudistuksia....heh...naurattaa...miksi ei kaikki jotka on syntynyt 1956.?..ei koske minnuu,olen syntynyt joulukuussa,,enkä saa enää kuntouttavaa työtäkään,sekin loppui,,
6

liian myöhään

just joo,oon syntyny 7 päivää liian myöhään että oisin oikeutettu tuohon,kaikki muut kriteerit täyttyis,että kyrsäsöö
3

Marru

Onpa hyvin..olen syntynyt 2.9 ..oikeinko rupeaa naurattamaan :D
4

Hämmästynyt

Itse sain jo hylkäävän päätöksen eläketukihakemukseeni ;(, kaikki muut kriteerit täyttyi, mutta päiviä ei tuolle aikavälille tullut tarpeeksi, yhteensä maksettu jo yli 2000 päivä, mutta välillä toimin reilun vuoden yrittäjänä, mutta kun en tienannut tarpeeksi elättääkseni koko suurperheen, niin sos.virasto pakotti lopettamaan toiminnan tai muuten tuki olisi lakannut... Ihmettelen tuota, että päivien laskeminen loppuu tuohon 9kk:n takaiseen päivämäärään 31.8.2016??? Jos on edelleen työtön ja työmarkkinatuki maksussa, niin miksi ei niitä n. 180 päivää lasketa mukaan. Ainakin siihen 31.5.2017 asti, koska eläketukeakin on mahdollista saada vasta 1.6.2017 alkaen... Mikä järki tuossa on? Vai onko se vaan keino karsia tukeen oikeutettujen määrää???? Tämä Lindströmkö senkin on hatusta heittänyt????
3

jutka

Olisi voinut alkaa tammikuun ekapäivästä.
3

jutka

olisi voinut alkss tammikuun ekapäivästä.
4

Mummeli

Itse olin melkein viisi vuotta työttömänä ja just viimevuonna palkkatukityössä puoli vuotta. En siis ole enää pitkäaikaistyötön joten en tuota tukea saa. Muuten olisin kuulunut joukkoon sillä olen syntynyt heinäkuussa-56. Ärsyttää!
8

Näin demokratia totuisi

Tämä laki olisi pitänyt koskea kaikkia kuusikymppisiä nyt ja aina. Olisivat tilastot paljon kirkaampia.Eläkettä pitäisi maksaa kaikille sama summa 1800e kuussa ei yhtään yli eikä ali.
2

Leidi

jos saattaa olla oikeutettu eläketukeen,,tulee kirje siitä postissa,,olen pitkäaikaistyötön ja hain varhennettua vanhuuseläkettä ennen tämän hakemista,,niin en saanut tätä tuon varhennetun takia,,työttömyyskorvaukseen ei varhennettu vaikuttanut
2

Tapi

Minkä suuruudesta tuesta on kysymys. Naapuri sanoi, että tuki on 20e - verot. Onko näin???
4

Kati

Yhy ei koske mua tehtiin hoitovirhe ja jouduin eläkeelle voi kun oisin minä myös saanut tehdä työtä 😭😭

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.