Uusi kotimainen härkäpapuinnovaatio Härkis tarjoaa kasvisvaihtoehdon jauhelihalle.

Suomalainen härkäpapuosaaja Verso Food on kehittänyt suomalaisesta härkäpavusta tuoreen tuoteinnovaation Härkiksen. Se soveltuu käytettäväksi niin arki- kuin viikonloppuruoissa jauhelihan tapaan. Uusi kypsä härkäpapuvalmiste on saatavilla syyskuun alusta ruokakauppojen kylmäaltaista kautta maan. Koko perheen suosikkiruokien, kuten lihapullien, makaronilaatikon ja pasta bolognesen kasvisversiot  valmistuvat jatkossa nopeasti maistuvasta kotimaisesta Härkiksestä.

Yhä useampi kuluttaja aikoo vähentää punaisen lihan syöntiä

Monet haluavat vähentää punaisen lihan syöntiä. Härkis syntyi tähän tarpeeseen. Se on ekologinen, kotimaista vaihtoehto lihalle. Härkiksen kehittämiseen kului Verso Food Oy:ssä kolme vuotta, ja siihen osallistui elintarvikealan ammattilaisten lisäksi myös joukko kuluttajia.

Härkäpapu on kotimainen superfood

Härkiksen pääraaka-aine härkäpapu on todellista kotimaista voimaruokaa. Härkäpapu on monelle suomalaiselle varsin tuntematon, vaikka sitä onkin viljelty Suomessa jo 1200-luvulta alkaen. Monelle tulee yllätyksenä, että härkäpapu sisältää enemmän proteiinia kuin naudanliha eli 30 %. Siinä on myös runsaasti kuituja ja B-ryhmän vitamiineja.

Härkiksessä on runsaasti proteiinia, jopa 17 %. Soijattomassa ja laktoosittomassa tuotteessa on lisäksi paljon kuitua. Rasvaa Härkiksessä on 9 g/100 g, josta 8,3 g on niin sanottua hyvää tyydyttymätöntä rasvaa. Tuotteeseen on lisätty suolaa vain 0,6 %. Tuotteen yhtenä raaka-aineena käytettävä herneproteiini sisältää kuitenkin luontaisesti natriumia, joka lisää tuotteen suolapitoisuutta. Härkis sopii myös vegaaniseen ruokavalioon. Härkis myydään 250 gramman rasioissa, ja se on tulossa syyskuun alussa ruokakauppojen valikoimiin kautta maan. Tuote valmistetaan Suomessa. 

Kasviproteiinivalmisteiden kysyntä on kasvanut tänä vuonna Suomessa kaksinumeroisia lukuja, joten innovaatio osui hyvään saumaan.

Lisätietoja: Verso Food Oy

Suomalainen kasvuyritys Verso Food kehittää suomalaisesta härkäpavusta uusia elintarvikkeita. Yrityksen liikeideana on tar­jo­ta ku­lut­ta­jil­le ra­vit­se­muk­sel­li­ses­ti ta­sa­pai­noi­sia, eet­ti­ses­ti ja ympäristölli­ses­ti kestäviä kas­vi­pro­teiinivalmisteita. 

Sen tuotevalikoimiin kuuluvat härkäpavusta valmistetut granolat, härkäpapurouheseos, esikypsennetty luomu härkäpapumurska ja esikypsennetyt kokonaiset härkäpavut.  www.versofood.fi

 

 

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.