Kutsu koulutuskiertueelle Helsingissä 12.10.2016!

Jo viidennen kerran järjestettävä Studentum Roadshow -koulutuskiertue starttasi lokakuun alussa. Kiertue tarjoaa nuorille apua koulutukseen liittyvissä ongelmissa ja auttaa heitä miettimään vastausta kysymykseen "Mikä minusta tulee isona?". Ympäri Suomen kiertävä koulutuskiertue vierailee 40 lukiossa, viidessä ammattikoulussa, kolmessa varuskunnassa sekä kolmilla koulutusmessuilla.

– Kun lukiolaisilta kysyy, mitä he ovat suunnitelleet tekevänsä toisen asteen opintojen jälkeen, vähintään puolet sanoo, ettei vielä tiedä, kiertueen projektipäällikkö Maija Etokari sanoo.

Kiertue Helsingissä 12. lokakuuta

Studentum.fi-sivuston tekemä tutkimus osoittaa, että apua koulutusvalintaan saadaan tällä hetkellä pirstaleisesti hyvin monesta eri lähteestä. Koulutuskiertueella vastaillaan nuorten kysymyksiin ja autetaan heitä löytämään kiinnostavia jatko-opintovaihtoehtoja. Kiertueella suositellaan olemaan avoin useammille vaihtoehdoille.

– Koulutuskiertueen aikana nuorelle selvitetään vaihtoehtoja, mitä omilla kiinnostuksen kohteilla voi oikein tehdä. Aina ei tarvitse lähteä siihen ilmeisimpään, Etokari sanoo.

Maunulan yhteiskoulun lukio (Helsinki)

Aika: Keskiviikko 12.10, klo. 9.30–13.05
Paikka: Maunulan yhteiskoulun lukio (Kuusikkotie 3, 00630 Helsinki)

 

Lähde: Studentum.fi

Studentum.fi-koulutussivustolla  voi vertailla eri koulutusvaihtoehtoja koulutusalan, koulutustyypin tai paikkakunnan mukaan.