Blogi

Tyytymättömyys työhön heijastuu kotiin - mikä avuksi?

Vietämme työpaikalla vähintään puolet hereilläoloajastamme, joten ei ole lainkaan ihme, että ajatukset työstä seuraavat meitä kotiin ja vapaa-ajalle asti. Kun töissä alkaa joku asia mättää, alkaa se näkyä myös työn ulkopuolella – harmillisesti. Mikä avuksi?

Aina töissä ei suju ja käsiteltävänä saattaa olla isojakin haasteita, jotka väistämättä kulkeutuvat ajatuksissa kotiin ja saattavat stressin myötä purkautua negatiivisena käytöksenä kumppania tai läheisiä kohtaan. Tilanne on hämmentävä, sillä vastapuoli ei koe ansaitsevansa huonoa käytöstä tai poissaolevaa kumppania, jolloin ongelma saattaa moninkertaistua kotona. Toisaalta harva haluaa tai edes aluksi tiedostaa kantavansa työtaakkansa kotiin läheisten käsiteltäväksi, vaan usein tilanne kehittyy kuin varkain.

Mikä sitten neuvoksi, jos työasiat vaivaavat, mutta nopeaa ratkaisua tilanteeseen ei ole tiedossa? Aina työhaasteita ei voi edes ratkaista itse, vaikka haluaisi, joten työntekijä jää helposti puun ja kuoren väliin. Töissä on raskasta, eikä helpotusta ole näköpiirissä, mikä taas heijastuu muuhun elämään negatiivisesti – kierre on valmis.

Tyytymättömyys töissä kasvattaa tyytymättömyyttä elämään ylipäätään.
 

Puhu, hae tukea ja etsi positiivisia häiriöitekijöitä työlle

Puhuminen auttaa ja on helpoin tapa käsitellä ikävää työtilannetta läheisten kesken. Kun läheiset ymmärtävät, mistä kenkä puristaa, on helpompi tukea toista. Samoin kannattaa tehdä selväksi, ettei töistä kotiinpaluuseen mahdollisesti liittyvä stressin purkautuminen tiuskimisena tai poissaoloisuutena johdu kumppanista, vaan työstä. Tämä ei toki oikeuta huonoon käytökseen, mutta voi auttaa toista ymmärtämään tilannetta.

Joku tarvitsee hiukan enemmän tilaa kotiin tullessa, jotta myös ajatukset pääsevät siirtymään työstä kotiin. Harrastukset heti töiden jälkeen voivat auttaa tässä ja muutenkin vievät ajatuksia muualle, mikä on yleensä toivottavaa. Läheisten tuki ja kuunteleminen taas helpottavat toisia enemmän, kun jollekin asioiden käsittely itsekseen on paras tapa suhtautua haastavaan työtilanteeseen. Jälkimmäisessä kuitenkin kumppanin on hyvä tietää edes se, missä mennään, jotta toisen käyttäytyminen ei ala hiertämään.

Oli tilanne mikä tahansa töissä, kannattaa kuitenkin aina muistaa, että lopulta kyse on vain töistä – muu elämä on se, jolla lopulta on väliä. Jos työ tekee onnettomaksi pitkässä juoksussa, kannattaa miettiä onko työ kaiken negatiivisuuden väärti, vai voisiko jossain olla parempaakin tarjolla.