Silmät ovat tärkeät työssä kuin työssä. Tylsyys on kaukana silmälasimuodista vuonna 2017. Kehystrendeissä nähdään roikkuvia ketjuja, samppanjaa ja minimalismia.

Vuoden 2017 silmälasitrendeissä leikitellään vastakohdilla. Pyöreiden muotojen ja vesivärimäisten sävyjen rinnalla nähdään raskaan suurikokoisia, kulmikkaita ja geometrisiä malleja. Trenditietoisen silmälaseista roikkuu ketju, ja rohkea valitsee nenälleen valtavat, glitterillä päällystetyt kehykset. Omaan tyyliin sopivat trendikehykset on helpointa löytää ammattilaisen avustuksella.

Vallalla useampi rinnakkainen trendi

Pitkään pinnalla olleet tummat, pelkistetyt muovikehykset ovat vuonna 2017 väistymässä ja antamassa tilaa uusille tuulille. Pyöreät lasit ovat edelleen trendikkäät. Selkeänä uutena silmälasitrendinä ovat läpikuultavat muovimateriaalit samppanjan, beigen ja nuden eri sävyissä. Myös kristallinväriset ja valkeat kehykset ovat in.

Läpikuultavien ja pyöreiden silmälasien rinnalla nähdään tänä vuonna myös aivan vastakkainen trendi. Geometrisen kantikkaat, 70-lukua henkivät muodot ja huomiota herättävän suuret koot ovat nousemassa pintaan myös silmälasimaailmassa. Esimerkiksi Stella McCartneyn Falabella-laukuista tunnettuja ketjuja nähdään nyt myös silmälaseissa. Vastakohdat kohtaavat, kun supernaiselliset ketjut yhdistetään maskuliinisen raskaisiin muotoihin.

Jos haluat erottua, valitse valtavat glitter-lasit

Muovimateriaalien lisäksi ohuet, kullanväriset metallikehykset ovat nousemassa jälleen silmälasitrendien aallonharjalle. Metallikehykset voivat olla muodoltaan joko pilottimalliset, pyöreät tai geometriset. Silmälaseissa nähdään yhä enemmän myös tuplanenäsiltoja, jolloin otsasilta on useimmiten kullan tai ruusukullan sävyinen. Myös muovin ja metallin yhdistäminen on nousussa.

Kissamainen kehys lumoaa

Silmälasitrendien päämaita ovat Ranska ja Italia. Suurten muotitalojen vaatetrendit näkyvät jossain määrin myös silmälaseissa, viimeistään seuraavalla kaudella. Myös tanskalaisen designin innoittama minimalistisuus ulottuu silmälasitrendeihin saakka.

Yhtenä selkeänä  vuoden 2017 silmälasitrendinä on tanskalainen minimalistisuus ja androgyynisyys. Myös kissamaiset ja ilmettä nostavat mallit ovat tulleet jäädäkseen, sillä ne ovat halvin mahdollinen kasvojenkohotus.

Vaikka vesivärimäisyys ja läpikuultavuus ovat nyt trendikästä silmälasirintamalla, pokat voivat olla myös värikkäät.

Yhä useampi turvautuu stailaukseen

Ensivaikutelma syntyy silmiin katsomalla. Siitä huolimatta Suomessa on ollut tapana omistaa monet kengät mutta vain yhdet silmälasit.  Ihanteellisinta olisi omistaa kolmet erilaiset lasit, joilla voi asustaa tyylinsä eri tilanteissa: yhdet värikkäät, yhdet hillityt ja yhdet juhlavat.

Silmälasit ovat kasvoissa katseenvangitsija, ja siksi kevään trendikkäimmät lasit kannattaakin valita ammattilaisen avustuksella. Huoliteltu ulkonäkö saa olon tuntumaan hyvältä, ja oikeat kehykset sopivat tyyliin, väreihin ja kasvojen muotoon.

Silmälasikulttuurimme on vähitellen muuttumassa keskieurooppalaiseen suuntaan, ja silmälasit nähdään asusteena eikä pelkästään näkemisen apuvälineenä.

 

Lähde: Synsam

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.