Hallitus on kokoamassa uutta työllisyyspakettia budjettiriiheen. Syy tähän on se, että hallituksen työllisyystavoite näyttää jäävän kauas.

Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälän mukaan työllisyystavoitteen keinovalikoimassa voisivat olla niin työttömyysturvan uudistaminen kuin yritystoiminnan ja asuntotuotannon sääntelyn purkaminen. Olisi tärkeää saada maahanmuuttajat työmarkkinoille. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas ottaa esiin varsinkin kannustinloukkujen purkamisen. Myös ammatillisen koulutuksen tarjoaminen nuorille on avainasemassa.

Hallituksen tulisikin nyt harkita työttömyysturvan uudistamista siten, että korvaus olisi suurempi alkuvaiheessa työttömyyttä ja pienenisi sen jatkuessa. On olemassa näyttöä siitä, että tällainen työttömyysturvajärjestelmä auttaisi työllistymään ketterämmin.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan julkisten investointien lisäämisen sijaan työllisyyttä pyritään parantamaan lisäämällä kannusteita työn vastaanottamiseen. Vihriälän mukaan linjaus on hyvin perusteltu, koska elvytysvaraa ei juurikaan enää ole.

Lähde: STT

 

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.