Työnhaku

Työttömyysaika voimavaraksi

Työttömyys on harhaanjohtava termi, joka nostaa turhia kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden tunteita. Se ”joutoaika”, jonka aikuinen ihminen saa viettää itseensä ja omiin tavoitteisiinsa keskittyen, osoittautuu usein lottovoitoksi sekä henkilökohtaisen elämän, uran että tulevan työnantajan kannalta.

Tuumaustauko on oiva tilaisuus käydä perusteellinen kehityskeskustelu itsensä kanssa. Vihdoinkin on aikaa kysyä itseltään, mitä minä haluan, kuka minä pohjimmiltani olen, mistä tykkään, mikä mahtaa olla luontaisin paikkani maailmassa ja miten haluan ilmentää syvintä olemustani. Mitkä ovat sisäiset vahvuuteni, ei vain ammatillinen osaamiseni? Yllättävän monella nämä vastaukset ovat hukassa, koska kiireessä ei ole tullut ajatelleeksi mitään muuta kuin arkirumbassa selviämistä.

Ekonomin ja hyvinvointivalmentajan näkökulmasta on helppo tiedostaa, mikä todellisuudessa on aikuisiän suurin urakka: Työläintä on kohdata itsensä, tutustua itseen, löytää omat aarteensa ja tuoda ne sitten esiin omaksi ja muiden hyödyksi. Tosimenestyjä muuttaa lahjakkuutensa ja jopa vastoinkäymisensä rahaksi. Jokainen elämän tarjoilema haava on lisännyt ymmärrystämme ja tunneälyämme. Elämänkokemus painaa paljon oman osaamisen tarjottimella. Ja mitä paremmin tuntee omat toiveensa ja intohimonsa sitä nopeammin käy tie takaisin tienaajaksi.

Jottei arvokas oma aika valu hukkaan, on viisasta olla ahkera itseään varten. On tärkeää tehdä sitä, mitä töissä ollessaan on kaivannut ja joka nostaa energiatason positiiviseksi. On vihdoinkin aikaa tehdä sitä määrittelemätöntä, mitä ei ole edes osannut kaivata, mutta joka on kytenyt sisällä ja odottanut vuoroaan. Tämä on todellista itsensä työllistämistä ja kaukana laiskottelusta, vaikka onkin useimmiten mukavaa.

Näiltä alueilta eteenpäin vievä itsensä työllistäminen alkaa. Valitse tärkeysjärjestys sen perusteella, minkä koet sisäisesti tärkeäksi. Unohda pakko ja ”pitäisi tehdä”:

Lähimmät ihmissuhteet – Opettele läsnäoloa. Hengittele ja tutustu uudelleen.

Sosiaalinen elämä – Verkostoidu ja hanki uusia ystäviä tai pidä huolta nykyisistä ystävistä.

Luovuus – Jokainen on luova! Herättele sisäinen lapsesi ja toteuta itseäsi.

Henkinen kasvu – Harjoittele läsnäoloa tässä hetkessä. Hengittele ja vain ole.

Itseluottamus – Tee asioita, joista pidät ja joissa koet onnistumisia. Harjoittele uusi taito!

Koulutus – Mistä olet pitkään halunnut tietää enemmän? Mitä haluaisit osata?

Ura / työ – Ole proaktiivinen, mutta säilytä rentous. Oleta, että upea uusi pesti löytää sinut.

Rahatalous – Millaisia uusia rahahanoja voisi olla ulottuvillasi?

Terveys – Vaali terveyttä joka ikinen päivä.

Fyysinen aktiivisuus – Liikunta pitää hyvänolon hormonit ja energian ylhäällä.

Ravitsemus ja ruoanlaitto – Syö ravitsevaa, värikästä ruokaa, joka antaa energiaa.

Viihtyisä koti ja asuinympäristö – Tuuleta ja pidä koti kodikkaana.

Tärkeintä itsensä työllistämisen aikana on muistaa reilu asenne itseä kohtaan. Itsensä ruoskinnasta ei ole mitään hyötyä, joten sisäisen kriitikon ääni on parasta vaientaa. Lause, joka alkaa sanoilla ”Minä olen…” on äärimmäisen vahva. Lause alkaa toteuttaa itseään täydensipä sen positiivisesti tai negatiivisesti. Ensimmäinen ja tärkein rasti on lakata hokemasta: ”Minä olen työtön.” Viisaampi hokema kuuluu vaikkapa näin: ”Minä olen uuden kynnyksellä.”

Pirkko Tavaila