Positiivisesta työvireestä eli työn flowsta puhutaan nykyään paljon: miten saada hyvä kierre ja fiilis aikaiseksi töissä ja hommat luistamaan. Mutta mitä tuo flow oikein edes on?

Oma ensikosketukseni flow-tilaan juontaa juurensa noin 15 vuoden taakse kilpaurheiluaikoihini, jolloin ideologia rantautui rapakon takaa Suomenkin urheilupiireihin. Silloin puhuttiin urheilijan flow-tilasta, jossa suoritus tapahtuu pakottamatta ja rennosti, mutta hallitusti. Ikään kuin eräänlaisesta hurmostilasta, jossa kaikki onnistuu. Flow-tila on urheilijalle varsin tavoiteltava olotila, sillä silloin suoritus sujuu kirjaimellisesti kuin tanssi. Tilaan pääsyä voi myös harjoitella erilaisilla mentaalisilla harjoitteilla ja itsetutkiskelun avulla – tässä monella on nykyään apunaan asiaan vihkiytynyt urheilupsykologi tai vastaava ammattilainen.

Omat flow-tilani jäivät kilpaurani päätyttyä, enkä ajatellut asiaa sen koommin oikeastaan vuosiin. Ennen kuin aiheesta alettiin puhua työnteon yhteydessä. Töissä viihtymisen, motivoitumisen ja menestymisenkin kannalta hyvän työvireen, eli hienommin ilmaistuna sen flown, saavuttaminen on tärkeää. Moni on varmasti tilan saavuttanutkin, huomaamattaan, silloin kun työt luistavat ja kaikki tuntuu helpolta ja työsuoritus sen kun paranee. Tiedäthän, toisinaan kaikki tuntuu menevät putkeen ja olo on suorastaan voittamaton.

Mutta miten tämän hurmostilan ja positiivisen työvireen voisi kytkeä päälle halutessaan? Jos urheilijatkin psyykkaavat itseään ihanteellisen vireystilan saavuttamiseksi, pitäisikö samaa kokeilla myös työhön? Ikään kuin harjoittaa omaa mieltä parempia työsuorituksia silmällä pitäen, ja muutenkin – hyvä virehän ei ole vain työriippuvaista, vaan kantaa vapaa-ajalle asti. Tai vastavuoroisesti sieltä takaisin töihin.

Vinkkejä parempaan työvireeseen löydät ainakin ensi alkuun täältä

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina