Työnhaku

Työnhakija, älä luovuta

Työnhakijan pahin uhka on passivoituminen. Siksi työnhakuun kannattaa suhtautua kuin työhön ja panostaa päivän jälkeen harrastuksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun mielekkääseen tekemiseen. Tärkeintä on pitää moottori käynnissä.

Ikävä kyllä valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun. Monelle työnhakijalle turhankin tuttu lause kirpaisee joka kerta, laittaahan työnhaussa peliin koko osaamisensa ja persoonansa. Aina vastausviestiä ei välttämättä tule ollenkaan, mikä kenties tuntuu ehkä vielä kurjemmalta.

Valmennuskeskus Publicin kuntoutuspäällikkö Pia Palotie tuntee tilanteen. Hän painottaa, ettei torjutuksi tuleminen kuitenkaan tarkoita hakijan huonoutta.

– Työntekijän valintaan vaikuttavat osaamisen lisäksi lukuisat tekijät, kuten yleinen työllisyystilanne, henkilökemiat, yrityksen arvot ja puhdas sattuma. Siksi torjutun hakijan ei kannata syyttää tai mustamaalata itseään. Juuri hän saattaa nimittäin sopia toiseen yritykseen aivan täydellisesti.

Usein päteviä hakijoita on tarjolla enemmän kuin paikkoja. HSL:n hakiessa bussikuskeja, hakemuksia tuli reilut 700. Markkinoinnin parissa toiminut ylempi toimihenkilö saattaa hakea koulutukseensa sopivaa työtä parisen vuotta. Niiden aikana hän läpikäy usein lukuisia pitkiä valintaprosesseja, jotka koostuvat haastatteluista, persoonallisuusarvioista ja ryhmäkeskusteluista. Viikkojen prässin jälkeen on kurja kuulla tulleensa kakkoseksi.

Valinta on usein sattumaa

– Ihmiset kestävät pettymyksiä varsin eri tavoin. Toisilla on kyky katsoa eteenpäin, toiset  katkeroituvat. Vaikka työ on tärkeää identiteetille, hyvinvointia ja elämänuskoa kannattaa pyrkiä ylläpitämään kaikin keinoin: harrastuksilla, liikunnalla ja ihmissuhteilla. Vertaistukea ja tekemistä voi hakea esimerkiksi työttömien yhdistyksistä. On usein helpottavaa kuulla, että muilla on ihan samanlaisia kokemuksia, Palotie sanoo.

Helsingin kaupungin Ohjaamon työelämävalmentaja Timo Kotro auttaa alle 30-vuotiaita nuoria työnhaussa. Kotron mukaa nuorten työllisyystilanne heijastaa yleisen työllisyystilanteen trendejä. Tällä hetkellä etenkin koulutettujen nuorten työllistyminen näyttää suhteellisen hyvältä.

– Eniten tarjolla on puhelinmyyntityötä, mutta se ei sovi kaikille. Myös kaupan ala vetää nyt aiempaa paremmin. Pätkätyötä nuorille olisi tarjolla paljon, mutta se, miten työ istuu nuoren elämäntilanteeseen ja hänen saamiinsa tukiin, on aina oma kysymyksensä.

Torjuntojen kestäminen on Kotron mielestä luonnekysymys. Kyse on kyvystä ylläpitää oman arvon tunnetta vaikka työtä ei heti löytyisikään. Silloin auttaa, että vierellä on ihminen, joka kuuntelee ja jonka kanssa jakaa asioita.

Tee työnhausta työtä

Koska työttömän huolet ovat usein taloudellisia, ajatus työn löytämisen pakosta voi piinata mielessä jatkuvasti.

– Tee päivittäiselle työnhaulle selkeä aikataulu viikoksi kerrallaan. Listaa paikat, jonne kirjoitat hakemuksia ja minne soitat minäkin päivänä. Varaa kalenterista aika myös uusien paikkojen etsimiselle, Kotro neuvoo.

Koska työnhaku käy työstä, kannattaa se myös nähdä sellaisena. Kun päivän tehtävät on hoidettu, on työnhakija työntekijän tapaan oikeutettu vapaaseen. Vapaa-ajasta on turha tuntea huonoa omaatuntoa – tiedäthän jatkavasi projektia heti huomenna.

– Työttömyys tulisi nähdä ohimenevänä vaiheena ja uskoa, että kyllä se työpaikka sieltä löytyy. Kokemukseni mukaan niin todella tapahtuu, vaikka toisilla aikaa prosessiin menee enemmän. Sen aikana tärkeintä on välttää passivoitumista ja pitää moottori liikkeessä.

Jos päivärytmi alkaa lipsua tai mieli synkistyä, Kotron mukaan tärkeintä on pitää yhteys ympäröivään maailmaan. Kaupungin ja kolmannen sektorin etsivä nuorisotyö ja tyttöjen ja poikien talot ovat hyviä rinnalla kulkijoita, jos elämänhallinta käy yksin haastavaksi.

Etsi piilotyöpaikkoja ja luota tulevaan

Myös Palotie uskoo suunnittelun voimaan. Hän pyhittäisi kaksi päivää viikosta hakemusten tekoon ja kaksi päivää kontaktointiin, jolloin hän soittaisi läpi viimeviikkoisen haun kohteena olleet yritykset. Viikon viidennen päivän hän käyttäisi esimerkiksi työttömien yhdistyksissä tapahtuvaan sosialisointiin ja verkostojen luomiseen. Viikonloppuna myös työnhakijan kannattaa levätä, harrastaa ja irtautua työnhaun oravanpyörästä.

Palotie kehottaa etsimään piilotyöpaikkoja, jolloin kilpailua on vähemmän. Jos yrityksen sivuilla täyttää avoimen hakemuksen, kannattaa aina soittaa perään ja kysellä sen käsittelystä. Tuttavien hyödyntäminen tietolähteinä tai suosittelijoina on ehdottoman suositeltavaa.

Ennen muuta Palotie kannustaa työnhakijoita sinnikkyyteen, sillä loppuvuoden aikana työllisyystilanne näyttää merkittävästi parantuneen.

– Tämä näkyy esimerkiksi monien pitkäaikaistyöttömien työllistymisenä. Kannattaa siis pitää puhelin päällä ja vastata siihen aina kun se soi. Monella alalla kutsu haastatteluun voi tulla myös viikonloppuna.

Anna Väre