Uratarinat

Työn ytimessä: Yrittäjä Maria Larkka

Maria Larkka kertoo yrittäjäelämästä.

1) Taustasi: Miten päädyit alalle?

Olen koulutukseltani KTM ja olin työurani alkupuolella töissä muun muassa pankissa ja myöhemmin  digitaalisten b2b-tuotteiden parissa lähes kymmenen vuotta. Olen lisäksi pari vuotta sitten suorittanut pukeutumisneuvojan koulutuksen, koska olen aina pitänyt vaatteista ja erilaisten tyylien kokeilemisesta.

Aina palkkatyössä olleena en oikeastaan koskaan ole ajatellut perustavani omaa yritystä, en etenkään digitaalisen alan yritystä. Tällä hetkellä olen kuitenkin noin kuukausi sitten oman toiminimen perustanut yrittäjä ja ensimmäisenä asiakasprojektinani avasin ihanalle Mazu-vaateliikkeelle verkkokaupan 8.3. naistenpäivänä.

Vastaan verkkokaupan liiketoiminnasta ja olenkin aivan innoissani, kun saan olla tuomassa Mazun kauneutta kaikille naisille ympäri Suomen. Vaikka minulla onkin pitkä kokemus digitaalisista ratkaisuista, lähinnä niiden konseptoinnista, myynnistä, markkinoinnista sekä liiketoimintamallien kehittämisestä, niin en uskonut, että minusta voisi joku päivä tulla varsinainen digiyrittäjä. Elämä kuitenkin kulkee usein odottamattomia polkuja ja minun tieni yrittäjyyteen alkoi oikeastaan pari vuotta sitten, kun tunsin seisovani tienristeyksessä. Äitini sairastui vakavasti ja samalla aloin pohtia mikä oikeastaan on elämässä, omassa arjessa ja työssä tärkeintä. Olen aina saanut tehdä mielenkiintoisia töitä ja olen pärjännyt työssäni hyvin, mutta kuitenkin minulla oli tunne, etten ole vielä löytänyt unelmatyötäni.

Työelämän murroksesta on puhuttu varmasti vähintään kymmenen vuotta ja keskustelu on ollut pitkälle uhkakuvien luomista monien ammattien katoamisesta ja vakituisten työpaikkojen merkittävästä vähenemisestä. Jo lähitulevaisuudessa yritykset mieluummin ostavat yrittäjiltä palveluita alihankintana vakituisten työntekijöiden palkkaamisen sijaan. Pitkään ajattelin, että tulen varmasti jäämään tämän murroksen jalkoihin, koska minulla ei ole rohkeutta ottaa ohjia omiin käsiini työurani ja sen tulevaisuuden suhteen.

Aloin muuttaa ajattelutapaani vakuuttelemalla itselleni, että mitä aikaisemmin hyppään työelämän murroksen kyytiin, niin sitä enemmän minulla on aikaa sopeutua tilanteeseen verrattuna perinteisessä palkkatyössä oleviin. Toinen seikka, mikä vaikutti päätökseeni lähteä yrittäjäksi, oli se, että aiemmassa työssäni digitaalisten palveluiden kehittäjänä ja projektipäällikkönä tunsin pikkuisen kateutta niitä kollegojani kohtaan, ketkä saivat tehdä varsinaista digityötä. Minulla heräsi haave siitä, että olisiko itsellänikin joskus mahdollisuus kehittyä oikeaksi digiammattilaiseksi.

Lopullinen päätös yrityksen perustamisesta syntyi kuitenkin vasta alle kolme kuukautta sitten. Äitini kunto heikkeni yllättäen joulun alla ja lääkärit tekivät jouluaaton aattona päätöksen äitini saattohoidon aloittamisesta. Äiti eli tämän jälkeen vajaan viikon eikä tullut enää tajuihinsa, mutta hänen viimeisen viikkonsa aikana vietin käytännössä kaiken hereillä oloaikani äitini vierellä. Joulunpyhien aikana sanoin hänelle ääneen, että äiti, minusta tulee yrittäjä. Tämän jälkeen en voinut enää perääntyä ja vajaan parin kuukauden kuluttua rekisteröin toiminimeni Madigin.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Tällä hetkellä työni pitää sisällään suurelta osin kaikkea, mikä liittyy verkkokaupan pyörittämiseen aina teknisestä huolenpidosta esimerkiksi tuotteiden valitsemiseen, kuvaamiseen ja tilausten postittamiseen. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta verkkokaupan teknisestä toteutuksesta, mutta suurimmaksi osaksi olen suunnitellut ja tehnyt Mazu-verkkokaupan toteutuksen yhteistyökumppanimme kanssa.

Ilokseni olen saanut myös jo muutaman tarjouspyynnön verkkokauppa- ja verkkosivutoteutuksista, jotka Mazun avaus on poikinut. Mazu onkin minulle myös eräänlainen ”oppimisympäristö”, jonka avulla opin käytännössä sen, mikä verkkokauppabisneksessä toimii ja mikä ei. Sen kaiken opin aion käyttää asiakkaitteni hyödyksi, jotta voin parhaalla mahdollisella tavalla auttaa heitä parantamaan liiketoimintaansa digitaalisten ratkaisujen avulla.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Olen aloittanut yritystoimintani vasta kuukausi sitten, joten vielä arkirutiinit eivät ole kovinkaan vakiintuneita. Työni on erittäin monipuolista ja tyypillinen työpäiväni saattaa sisältää verkkokaupan osalta esim. siellä myytävien vaatteiden valitsemista ja hankintaa, kuvausten organisoimista, tuotekuvauksia, tilausten käsittelyä ja pakkaamista, verkkokaupan ylläpitoa sekä sisällöntuottamista ja Some-markkinointikampanjoiden toteuttamista, jne.

Toisinaan käyn bisneskumppanini kanssa Pariisissa vaatehankintamatkalla ja se tuo piristävää vaihtelua arkeen. Voin tehdä työtäni usein ajasta tai paikasta riippumatta kotoa käsin tai vaikkapa kahvilassa. Kuukauden kuluttua saan kuitenkin virallisen työhuoneen ja hienoa olisi, jos siihen mennessä olisin ehtinyt tehdä itselleni myös verkkosivut.

Tapaan tämän lisäksi asiakkaita, teen tarjouksia ja olen juuri starttaamassa paria uutta verkkosivuprojektia. Kehitän myös osaamistani jatkuvasti ja tällä hetkellä kouluttaudun työn ohessa web designeriksi. Koodaaminen ei ole omassa työssäni aivan pakollista osaamista, mutta kuitenkin erittäin hyödyllinen taito ja luo selkärankaa muille työssäni tarvitsemilleni osaamisille.

4) Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on se, että voin auttaa asiakasyrityksiäni palvelemaan asiakkaitaan paremmin ja kehittämään omaa liiketoimintaansa digitaalisten ratkaisujen avulla. Minun päämääräni on auttaa asiakasta menestymään ja tehdä jokainen projekti empaattisesti kuunnellen ja tyytyväisyystakuulla, mutta jämäkällä ammattilaisasenteella. Mazu-verkkokaupan pyörittäminen on työ, joka tuntuu oikeastaan harrastukselta, koska saan olla tekemisissä ihanien vaatteiden ja korujen kanssa.

Olen onnekas, että minulla on ollut mahdollisuus hypätä toimialalle, joka on minulle tavallaan puoliksi uusi. Olen ollut digitaalisten tuotteiden kanssa tekemisissä paljonkin, mutta ne ovat olleet erityyppisiä tuotteita ja olen lähestynyt niitä myös eri näkövinkkelistä ja eri roolissa.  Se tunne on mahtava, kun oikeasti on laittanut kaiken kykynsä peliin asiakkaan ongelmaa ratkoessa ja lopputuloksena on onnistunut projekti ja tyytyväinen asiakas. Nyt minusta tuntuu, että saan kehittyä huippuosaajaksi toimialalla, joka minua aidosti kiinnostaa ja uskon myös, että se todella on tulevaisuuden ala.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Haasteellista työssäni on se, että yrittäjänä minulta puuttuu työyhteisö ja se apu ja tuki, mitä kollegoilta parhaassa tapauksessa saa. Pitää olla toisaalta tekninen ja pikkutarkka syväosaaja, mutta samalla tulee ymmärtää laajempia kokonaisuuksia. Olen opiskellut Aalto-yliopistossa strategista johtamista, joten itselle helpompaa on laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen ja strateginen osaaminen.

Asiantuntijaverkostosta ja omalta mentoriltani saan kuitenkin tarvittaessa apua ja tietysti Googlaamalla. Moni haasteellinen tilanne selkiytyy myös koulutuksen kautta saatavan osaamisen avulla, johon itse luotan aika lailla, ja tällä hetkellä käynkin läpi todella tehokasta täsmäkoulutusta.

6)  Miten vietät vapaa-aikaasi?

Tähän tekisi mieleni antaa vastakysymys: ”Mitä vapaa-aikaa?”. Kahden pienen tytön äitinä ja aloittelevana yrittäjänä minulla on omaa vapaa-aikaa valitettavan vähän ja sanoisinkin, että yksi vapaa-ajan harrastukseni on opiskelu. Toivoisin kuitenkin, että minulla olisi enemmän aikaa lukea myös muuta kuin ammatillisesti kehittäviä juttuja. Elixialle löytyy kortti, joka on päässyt hiukkasen pölyyntymään alkuvuoden aikana, mutta tykkään käydä erityisesti ohjatuilla tunneilla aina joogasta maksimisyketunteihin. Minulla on 4- ja 7- vuotiaat tytöt ja he ovat juuri nyt aivan ihanassa iässä. Lasten kanssa touhuaminen ja leipominen on paras tapa unohtaa työmurheet.

7) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Itse olen kohtuullisen uusi alalla, joten ilman kokenutta ja auttamishaluista mentoria tällä alalla yrityksen perustaminen voi olla hankalaa. Täytyy olla aidosti kiinnostunut digibisneksestä ja valmis kouluttautumaan työnohella jatkuvasti. Yliopistokoulutus ei välttämättä ole tarpeen, koska tämän työn oppii vain konkreettista työtä tekemällä ja osallistumalla koulutuksiin, jotka oikeasti antavat työvalmiuden.

Yrityksen perustaminen on aikaa vievää ja epävarmuus saattaa raastaa hermoja, koska tuloja on usein alussa melko vähän. Itse hain starttirahaa ja se helpottaa ensimmäisestä toimintavuodesta selviytymistä sekä antaa hieman aikaa opetella. On tärkeää, että tukena on läheisiä, keille voi purkaa tuntojaan tiukan paikan tullen. Minulla on aivan loistava aviomies, joka on ottanut nyt vastuuta perheestä, että pääsen uuden yritykseni kanssa alkuun ja se on mahtavaa.

www.mazu.fi