Uratarinat

Työn ytimessä: Yksityisyrittäjä, suunnittelija Kati Karvinen

7.10.2019 klo 10:06

Kati Karvinen kertoo työstään vaatealan yrittäjänä.

1. Miten päädyit alalle?

Päädyin alalle äidinmaidon myötä. Äitini Annikki Karvinen otti minut jo pienenä tyttönä mukaan Jyväskylässä sijaitsevaan myymälään lauantaiapuriksi ja myöhemmin kun kielitaitoni kehittyi, siirryin kansainvälisille messuille myymään.

Ensin ajattelin etten koskaan haluaisi tätä "rättialaa" oikeaksi ammatikseni, mutta opiskeluaikana ajatukset muuttuivat ja kun sain heti ekonomiopintojen jälkeen mahdollisuuden myyntikonttorin perustamiseen Hampurissa, niin liekki leimahti ja ura alkoi.

2. Mitä työsi pitää sisällään?

Tänä päivänä olen yksityisyrittäjä. Meillä on kolme omaa myymälää: Hampurissa, Syltin saaressa ja Helsingissä. Suunnittelen omaa kokoelmaa, jota myymme kansainvälisillä messuilla ammattiostajille.

Työni alkaa suunnittelusta, tuotannon organisoinnista (alihankkijoita on Suomessa ja Virossa), messumyynnistä  ja jatkuu myymälän puolella ostoissa. Kierrämme ympäri Eurooppaa ja etsimme jännittäviä uusia merkkejä kauppoihimme. Lisäksi työhöni kuuluu myymälöiden visuaalisen puolen suunnittelua ja asiakaspalvelua.

3. Millaisia työpäiväsi ovat?

Työpäiväni eivät koskaan ole samanlaisia. Päivät muodostuvat sen mukaan missä olen ja mikä tapahtuma on meneillään. Välipäivinä istun toimistossa ja vastailen sähköposteihin, teen alustavaa kirjanpitoa, sillä muuten ei pysy mutu-tuntuma kohdallaan, pidän yhteyttä toimittajiin ja tuotantoon jne.

Minun strategiani on se, että keskityn joka päivä juuri siihen missä olen ja yritän unohtaa muut kohteet. Näin esimerkiksi Helsingissä ollessani käytän koko kapasiteettini Helsingin myymälän asioihin. Muuten homma hajoaa käsistä eikä mitään tule tehtyä kunnolla.

Matkustan todella paljon. Matkapäiviä on noin 15-20 kuukaudessa. Koskaan ei ole tylsää eikä pitkäveteistä.

4. Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on se, että saan päättää itse mitä ja milloin teen. Voin rakentaa työmatkojen ja tehtävien ympärille pieniä piristäviä hetkiä ja tapaamisia. Saan olla kauniiden asioiden ja mielenkiintoisten luovien ihmisten kanssa tekemisissä. Työni on myös harrastukseni. Se on äärimmäisen monipuolista ja stressaavaa, mutta antoisaa.

5. Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Priorisointi on haasteellisinta. Henkilökunnan ohjaaminen, motivointi ja johtaminen. Kuluttajien mieltymysten ennakointi.

6. Mikä tekee työstäsi merkityksellistä?

Toisaalta merkityksellisyyttä tuo se tosiasia, että pystyn jatkamaan äitini Annikin aloittamaa uraa. Tieto siitä, että se jatkuu, on tärkeää meille molemmille.

Merkityksellisyyttä tuo, kun näen miten paljon iloa pystymme luomaan niin monien ihmisten arkeen. Emme vain myy jotain vaatteita, vaan tunnelmaa ja kokonaisuutta. Asiakkaamme tulevat hakemaan hyvää oloa ja mielen virkistystä. He haluavat unohtaa arjen pulmat ja nauttia kauneudesta. Merkityksellisyyttä tuo myös mahdollisuus palkata 12 työntekijää ja taata heille ansiotulo joka kuukausi.

7. Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aika on todella kortilla. Minulle kotini ja pieni perheeni on tärkein. Vapaapäivänäni vietän mieluiten laatuaikaa kotona touhuten. Teemme mieheni ja koiramme kanssa pitkiä kävelyjä ja nautimme Hampurin vehreästä luonnosta Alsterinjoen rannalla.

Vietämme aikaa myös Syltin saarella aivan Tanskan rajan lähellä, missä meillä onkin pieni myymälä, ja sen yläpuolella pieni "nukkemökki-kakkoskoti". Pohjanmeren rannoilla ja ihanilla hiekkadyyneillä tuuli puhaltaa stressin pois. Nauran itseni kipeäksi, kun seuraan koiramme leikkejä rantaruohikossa, käymme hyvin syömässä ja nukumme pitkään. Ei ole mitään sen parempaa.

8. Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Ala on haastava ja erittäin kilpailtu. Nettikauppa ei tee alasta helpompaa. Kivijalkaliikkeen pitäminen on todella haasteellista. Mutta jos sinulla on selkeä visio, pitkäjännitteisyyttä, suomalaista sisua ja vähän onneakin - eikä liian romanttisia kuvia muotibusineksestä, niin kaikki on mahdollista. Valmistaudu kovaan työntekoon. Mitään ei saa ilman panosta. Työ voi olla mitä muuta tahansa, mutta ei pitkäveteistä. Jokainen päivä tuo jotain uutta ja yllättävää tullessaan.