Uratarinat

Työn ytimessä: Vuoden Kokki Kalle Tanner

1.4.2019 klo 4:00

Kalle Tanner kertoo työstään keittiömestarina ja Vuoden Kokkina.

1)  Taustasi: Miten päädyit alalle?

Olen aina ollut kiinnostunut ravintoloista ja niissä on ollut mukava vierailla. Olin kiinnostunut kokkikoulusta jo peruskoulun jälkeen, mutta päädyin lukioon. Lukion jälkeen kokkikoulu kiinnosti edelleen ja päädyin hakemaan Perhon Liiketalousopistoon, josta valmistuin kokkilinjalta kaksi vuotta myöhemmin.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Työni keittiömestarina on hyvin monipuolista. Se pitää sisällään uusien raaka-aineiden ja raaka-ainetoimittajien etsimistä, uusien annosten suunnittelua, ravintolan hallinnollisia tehtäviä kuten työvuorolistasuunnittelua, katteiden seuraamista ja laskemista. Ja tietenkin perinteisempää kokin työtä iltaisin serviisissä.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Päiväni ovat hyvin monipuolisia. Aloitan työpäiväni yleensä 11-12 aikoihin jolloin hoidan toimistotyöt sekä erinäiset tapaamiset ja palaverit. Kello kahden jälkeen aloitan yleensä esivalmistelut tulevaa iltaa varten. Avaamme kello 17 josta päivästä riippuen työpäiväni jatkuu noin puolilleöin.

4) Mikä on parasta työssäsi?

Työn monipuolisuus. Yksikään päivä ei ole täysin samanlainen vaikka työ itsessään pohjautuu vahvasti samojen asioiden toistoihin, tulee joka päivä vastaan aina jotain uutta. Lisäksi tässä ammatissa on mahdollista kehittää itseään ja oppia uutta käytännössä loputtomasti. Hyvää on myös että tästä ammatista voi tehdä todella itselleen sopivan. Työlle on mahdollista antaa niin paljon aikaa kuin vain haluaa, tai tehdä vaikka pelkkää aamuvuoroa kahdeksasta neljään.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Joillekin työn hektisyys ja usein päällä oleva kiireen tunne eivät sovi, mutta itse nautin paineen alla työskentelystä. Tällöin työ on usein myös erittäin palkitsevaa.

6) Mikä tekee työstäsi merkityksellistä?

Uusien ja hienojen kokemusten tuottaminen ihmisille on hieno tunne. Alassa on myös vahvasti eräänlainen mestari-kisälli -asetelma, ja on mahtavaa päästä opastamaan nuoria, tulevia ammattilaisia alalle sekä jakamaan omaa tietotaitoaan eteenpäin.

7) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Ruoka- ja juomakulttuuri ovat minulle tärkeitä asioita myös työn ulkopuolella ja ystäväpiirini koostuu suurelta osalta alan ihmisistä joten molemmat ovat vahvasti läsnä myös vapaa-ajallani. Tykkään ruoanlaitosta myös harrastuksena ja se on minulle ravintolakeittiön ulkopuolell hyvä tapa rentoutua, varsinkin kesällä kavereiden kanssa grillaten.

Jos vapaa-aikaa on enemmän, niin pidän myös matkustelusta, uusien paikkojen kokeminen on aina mielenkiintoista. Toki tällöinkin pyrin tutustumaan paikalliseen ravintolakulttuuriin ja joskus matkat valikoituvat pelkästään vaikkapa yhden tietyn ravintolan takia.

8) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Ala on parhaimmillaan todella palkitseva, mutta mikäli urallaan tahtoo edetä, on oltava valmis tekemään paljon töitä sen eteen. Alku voi tuntua vähän raskaalta, mutta kun löytää itselleen sopivan työympäristön tai -paikan niin ala myös vie helposti mukanaan ja siitä tulee ehkäpä jopa kliseisesti sanottuna elämäntapa.

Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanner ja Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilä ovat luoneet Viking Linelle menun, jonka pääosassa on modernilla twistillä tulkittu ranskalainen keittiö. Kevään Grande Cuisine -teemamenun ranskalaisia klassikoita on tuotu tähän päivään tekemällä annoksista kevyempiä ja käyttämällä vastuullisesti ja lähellä tuotettuja raaka-aineita. Grande Cuisine -teemamenua tarjoillaan 7.3.–31.5.2019 Helsinki–Tukholma- ja Turku–Tukholma-reiteillä.