Uratarinat

Työn ytimessä: Näyttelijäopiskelija Linnea Leino

Linnea Leino kertoo työstään näyttelijänä.

1) Taustasi: Miten päädyit alalle? 

Olen lapsesta asti unelmoinut näyttelijän ammatista. Haave näyttelijän ammatista on muistaakseni saanut alkunsa, kun näin 7-vuotiaana Romeo ja Julia -musikaalin Pariisissa. Silloin päätin mitä haluan tehdä ”isona”. Musikaali oli sykähdyttävä kokemus; ostimme musikaalin levyn ja opettelin sen laulut ulkoa!

Harrastin teatteria aktiivisesti ala-asteelta lähtien ja nyt harrastuksesta on tullut työ. Opiskelin aluksi teatteria Lahden kansanopistossa, jonka jälkeen hain ja pääsin Kellariteatteriin Helsingissä. Nyt opiskelen toiseksi viimeistä vuotta Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmassa eli Nätyllä.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Työni on tällä hetkellä pitkälti opiskelua ja Putous-televisio-ohjelmassa mukana olemista. Minua pyydettiin yllättäen Putouksen koekuvaksiin – ja pääsin mukaan. On jännittävää olla mukana näin valtavassa jutussa. Meillä on Putouksessa upea porukka ja saan aina tarvittaessa tukea ja turvaa kokeneemmilta kollegoilta.

Koen vahvasti, että sekä opiskelu että hektisessä tv-tuotannossa mukana oleminen kehittävät osaamistani joka päivä. Näyttelijän työ on jatkuvaa harjoittelua ja erilaisissa tiimeissä toimimista, mutta samalla itsenäistä, yksinäistä puurtamista – esimerkiksi repliikkejä opetellen. Työ on innostavalla tavalla jatkuvaa itsensä kehittämistä ja haastamista. Työryhmät ja roolit vaihtuvat. Olen onnekas, kun olen päässyt mukaan mahtaviin työryhmiin.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Näyttelijän työpäivät vaihtelevat sen mukaan millaisissa produktioissa on mukana. Tällä hetkellä työpäiväni koostuvat pitkälti Putouksen harjoituksista, joita on aamu- ja iltapäivisin tiistaista lauantaihin. Lauantai-iltana on lisäksi suora lähetys. Sunnuntai ja maanantai ovat vapaapäiviä.

4) Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni ovat ehdottomasti ihmiset! Saan kollegoista energiaa ja opin heiltä koko ajan uutta. Se on äärimmäisen rikastuttavaa. Olen Putous-porukan nuorin, joten kerään näyttelijän työkalupakkiini uusia työvälineitä kokeneemmilta kollegoilta ja arvostan heidän osaamistaan suuresti. Jatkuva oppiminen on tämän työn suola ja sokeri.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Työn ja vapaan erottaminen on välillä haasteellista, kun työt pyörivät mielessä ajasta ja paikasta riippumatta. Kun oma keho on tärkein työkalu ja työn tekeminen on henkilökohtaista, omilla kasvoilla tehtävää työtä, se voi olla välillä melko rankkaa ja uuvuttavaa. Aina ei esimerkiksi tule valituksi haluamaansa rooliin, jolloin on muistutettava itseään siitä, että se ei ole henkilökohtaista. Onkin tärkeää opetella rajaamaan työ- ja vapaa-aikaa, että myös palautumiseen jää aikaa.

6) Mikä tekee työstäsi merkityksellistä?

Työstäni tekee  merkityksellistä koko teatteriala, jota saan olla luomassa näyttelijänä. Teatteri herättää keskustelua ja antaa ihmisille ajattelun aihetta. Teatteri onkin oivallinen tapa tuoda erilaisia – joskus kipeitäkin asioita – esille yhteiskunnassa. On tärkeää, että asioita nostetaan esiin ja niistä keskustellaan.

7) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vietän vapaa-aikaani läheisteni ja ystävieni parissa tuntikausia jutellen. Pidän ruoanlaitosta ja saunailloista ystävien kesken, kun kenelläkään ei ole kiire mihinkään. 

8) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Tämä ala on siinäkin mielessä ihana, että tätä voi myös harrastaa. Voikin olla hyvä ajatus kokeilla siipiään ensin harrastuspohjalta ja hakeutua vasta sitten koulutukseen. Hae erilaisia kokemuksia ja harjoittele erilaisissa kokoonpanoissa. Teatteriryhmät ovat hyviä paikkoja oman osaamisen kehittämiseen – ja jos sopivaa ryhmää ei löydy, perusta se itse!

Luo yhteyksiä, tutustu ja verkostoidu. Ole rohkea! Kun suhtaudut intohimolla näyttelemiseen, tiedät, että olet oikealla alalla. Näyttelijän tulee olla lisäksi sinnikäs, innostunut ja utelias. Vaikka näyttelijän ammatti on sellainen, että se vetäisee helposti mukanaan, älä unohda muita asioita. Näytteleminen vaatii vastapainokseen muutakin elämää. 

 

Kuva: MTV3.

Putous esitetään MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.