Uratarinat

Työn ytimessä: Kosmetologi Sini Linnavirta

Sini Linnavirta kertoo työstään kosmetologina.

1) Taustasi: Miten päädyit alalle?

Kauneudenhoitoalalle päädyin mielenkiintoisten mutkien kautta. Toimin 15 vuotta matkatoimistoyrittäjänä. Pidin matkailualan nopeatempoisesta työstä ja vauhdikkaasta ilmapiiristä. Olin kuitenkin jo parikymppisestä haaveillut kauneudenalan töistä, ja olen aina ollut kiinnostunut eri kosmetiikkasarjoista ja -tuotteista.

Niinpä eräänä vuonna ”repäisin” ja aloin opiskella työn ohella cidesco-kosmetologiksi. Päivääkään en ole tätä ratkaisuani ole katunut. Kauneudenhoitoala on minun juttuni. Olen edelleen mukana matkailuyrityksemme Kon-Tiki Toursin hallituksessa ja kehitämme koko ajan myös wellness-matkoja, joka on vahvasti nouseva trendi nykypäivänä.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Ykkösasiana tulevat asiakkaille Mandarin Spassa tekemäni erilaiset hoidot. Olen erikoistunut kohottaviin ja kiinteyttäviin kasvohoitoihin Nannic-laitteella. Työ on palkitsevaa, koska  voin turvallisesti ja luonnollisesti kiinteyttää velttoa ihoa, kohottaa kasvoja, poistaa kaksoisleukaa, kohottaa leukalinjaa sekä poistaa silmäpusseja sekä tummia silmänalusia.

Toinen osa-alue, johon olen erikoistunut ovat ayurveda-hoidot (ayurveda = intialainen lääketiede). Teen kehotyypin mukaisia kasvo- ja vartalohoitoja, joissa huomioidaan ihminen kokonaisuutena. Ayurveda-hoidot tehdään aina rauhallisesti ja harmonisesti luonnonmukaisin ayurveda tuottein.  Teemme myös muutaman kerran vuodessa ayurveda-matkoja Sri Lankaan. Lisäksi päivä täyttyy markkinoinnista ja toimistotöistä. Koko ajan kannattaa pitää kanavat ja verkostot avoimina ja olla aktiivinen markkinoinnissa.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Varsin vaihtelevia, usein klo 9-23. Joskus taas voin järjestää itselleni vapaapäiviä viikollakin. Tarjoan myös iltahoitoaikoja, ja Mandarin Spa onkin avoinna usein aina klo 22 saakka.

4) Mikä on parasta työssäsi?

Ehdottomasti erilaisten ihmisten tapaaminen, positiiviset hoitotulokset, vaihtelevuus, uudet haasteet ja uudet tuulet alalla.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Ajan rajallisuus. Alalla olisi niin paljon mahdollisuuksia tehdä monenlaisia asioita, mutta aika on rajallista.

6) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Ulkoilemalla koirien kanssa, salilla ja matkustankin mahdollisuuksien mukaan. Mieluusti matkustan eri kohteissa tutustumassa paikallisiin kauneudenhoitoalan palveluihin sekä kauneusalan messuilla. Nytkin lähden juuri Lontooseen.

7) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Tämä on sosiaalinen ammatti, eli jos pidät ihmisläheisestä työstä, niin tervetuloa alalle. Jotkut hoitoon tulevista asiakkaista saattavat olla väsyneitä, toiset taas kaipaavat jutustelua. Niinpä hoitajan on hyvä oppia aistimaan erilaisten asiakkaiden toiveet. Aloittelevan kosmetologiyrittäjän on hyvä varautua myös aktiiviseen markkinointiin ja omannäköisen hoitolan luomiseen. Hyviä hoitajia ja persoonallisia uusia hoitoloita tarvitaan aina.

Mandarin Spa
Arkadiankatu 15, 00100 Helsinki
Puh. 040 770 5644
sini@mandarinspa.fi
www.mandarinspa.fi
www.facebook.com/mandarinspa