Uratarinat

Työn ytimessä: General Manager Mika Makkonen

General Manager Mika Makkonen

Mika Makkonen kertoo työstään General Managerina Hotelli Havenissa.

1) Taustasi: Miten päädyit alalle?

Olin lapsena innokas hotellisaippuoiden keräilijä. Jaoin harrastuksen ystäväni kanssa joka asui naapurissamme. Meidän molempien isät matkustivat paljon työkseen, joten meillä oli paljon erilaisia palasaippuoita. Ihailimme eri kohteita ympäri maailman, katselimme hotellien logoja ja vaihtelimme saippuoita keskenämme. Isäni toimi ravintola-alalla koko ikänsä ja myöhemmin pääsin välillä hänen mukaansa työmatkoille. Kiinnostuin alasta ja nautin sekä työmatkoista että perheemme lomamatkoista todella paljon. Hotellit ovat aina kiinnostaneet minua kuten myös työ palvelualalla. Opin vanhemmiltani vieraiden kestitsimisen kotona ja nautin siitä tälläkin hetkellä niin  kotona kuin töissäkin. Isoäitini on kotoisin Karjalasta, joten tällä on varmasti myös osansa asiassa. Siirryin Hotel Havenin johtajaksi Hotel Kämpistä jossa toimin neljä vuotta hotellipäällikkonä. Olin mukana Kämp Collection Hotelsin hotellin johtajarekryssä ja lopulta pääsin johtamaan tätä upeaa hotellia.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Työni sisältää myyntiä, markkinointia, henkilöstöjohtamista, numeroiden johtamista, kehittämistä kuin vieraiden hyvinvoinnin takaamista. Työni on äärimmäisen monipuolista ja se on varmasti yksi syy miksi nautinkin tästä niin paljon. Hotelli Havenin uudistetut huoneet avataan 4.1.2017, joten syksy on ollut kiireinen. Tiimityö on kaiken onnistumisemme perusta. Tiimissä pitää olla avoimuuden ilmapiiri, että jokainen uskaltaa sanoa asiansa avoimesti. Asioista pitää pystyä keskustelemaan ja pitää olla uskallusta olla eri mieltä eikä saa pelätä mahdollisia kitka- tai konfliktitilanteita. Luottamuksella on näin ollen iso rooli. Johtajan tulee näyttää esimerkkiä omalla toiminnalla ja kannustuksella.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Päivät on hyvin erilaisia ja tilanteet muuttuvat välillä nopeastikin. Vieraat ja tiimi menevät kaiken edelle, joten usein kalenteria joutuu muokkaamaan lennosta. Pyrin joka päivä jättämään aikaa vieraiden ja tiimin kanssa seurusteluun, jotta en pölyttyisi toimistoon. Mielestäni hotellinjohtajan tulee olla hotellin keulakuva ja olla vahvasti esillä päivittäin. Työpäivät venyvät helposti eikä tätä työtä pysty tekemään pelkästään ”yhdeksästä viiteen” -periaatteella. Oman ajankäytön suunnittelu onkin tärkeää ja on osattava sietää sekä käsitellä yllättäviäkin muutoksia aikatauluissa ja tilanteissa.

4) Mikä on parasta työssäsi?

Erilaisten ihmisten kanssa työskentely sekä vieraille elämysten tuottaminen ovat  parasta työssäni. Uskon vahvasti tiimityöhön ja roolituksiin, kuten esimerkiksi jalkapallojoukkueessa. Tiimi ei saa olla liian homogeeninen vaan siinä pitää olla erilaisia persoonia erilaisilla vahvuuksilla varustettuna. Nautin äärimmäisen paljon siitä, kun tiimi toimii yhdessä ja onnistumme yhdessä toteuttamaan upeita asioita. Myös työn monipuolisuus kaikkine muuttuvine tekijöineen tuo työhöni mukavaa säpinää. Koko ajan pitää olla tilanteen päällä ja hereillä. Erästä kuuluisaa suomalaista keittiömestaria lainatakseni ”jokainen päivä on pelipäivä”.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Välillä äkisti muuttuvat tilanteet aiheuttavat haastavia tilanteita. On kyse sitten ihmisistä tai hotellin ulkopuolisista tekijöistä, niin näissä tilanteissa priorisointikyky ja maltin säilyttäminen nousevat erittäin tärkeään rooliin. Malttiaan ei saa menettää.

6) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vietän aikaani perheeni kanssa. 2-vuotias poikamme Olavi on tuonut elämäämme aivan uudenlaista säpinää. Viime vuosina olen saanut  lisää perspektiiviä siihen, että tekeminen ei voi kaatua pieneen vastoinkäymiseen. On vain pidettävä pää kylmänä ja keskityttävä isoon kuvaan. Urheileminen on aina ollut iso osa elämääni. Moneen lajiin on syntynyt todella syvä rakkaussuhde vuosien varrella ja vaikka aikaa niiden tekemiseen on vähemmän kuin aikaisemmin, niin silti harrastukset elävät mukana ja niiden tekemisestä nauttii. Matkustelu ja ruoka&juoma ovat myös kiinnostaneet minua jo pienestä lähtien ja olen ollutkin onnekas kun olen päässyt matkustelemaan paljon jo lapsesta asti.

7) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Alan koulutus on tietysti tärkeä. Kannustaisin myös lähtemään ulkomaille vaihtoon ja/tai töihin, sillä sieltä saatu oppi antaa paljon näkemystä asioihin, tuo kokemusta ja mahdollistaa kontakteja. Myös erilaisissa tehtävissä työskentely on tärkeää. On hyvin vaikeaa johtaa hotellia jos ei tiedä mitä operaatioissa tapahtuu. Aloitin hotelliurani pikkolona 16 vuotta sitten ja se aika on ollut yksi tärkeimmistä urallani. Sain jalkani ns. oven väliin ja tein paljon töitä edetäkseni. Kehitykselle on annettava  aikaa ja pohja pitää olla hyvä, että sen päälle pystyy rakentamaan.