Uratarinat

Työn ytimessä: Concierge Virpi Vidal

Virpi Vidal kertoo työstään Marski by Scandic -hotellin conciergenä.

1) Taustasi: Miten päädyit alalle? 

Ensin opiskelin kokiksi Meksikossa. Asuin siellä 23 vuotta, sillä isäni on meksikolainen.  Kun palasin Suomeen, jatkoin opintoja Haaga-Heliassa ja päädyin harjoittelun kautta töihin hotellin vastaanottoon. Liityin myös Suomen Hotelliportierit ry:hyn ja olen nykyään yhdistyksen puheenjohtaja. Kun Marskiin haettiin conciergeä, hain ja pääsin. Sillä tiellä olen edelleen.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Monet concierget työskentelevät myös asiakaspalvelupäällikköinä. Minä toimin Marskissa vain ja ainoastaan conciergen tehtävissä eli teen asiakkaan vierailusta täydellisen. Hoidan hotelliasiakkaan puolesta erilaisia varauksia, esim. ravintolaan tai konserttiin, suosittelen ohjelmaa ja tekemistä. Lisäksi keskustelen asiakkaiden kanssa ja kerron heille Marskin ja Helsingin historiasta. Toimenkuvaani kuuluvat myös erilaiset talokierrokset ja tapahtumien suunnittelu yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Toisinaan autan myös hotellin vastaanotossa ja vastaanotan lisäksi asiakaspalautteita.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Työpäiväni vaihtelee tilanteen mukaan, mutta pääsääntöisesti työskentelen kello 10-19 välillä. Aamulla katson ensimmäiseksi mitä Helsingissä tapahtuu, vastaan sähköposteihin ja päivystän hotellin aulassa. Päivät ovat hyvin monipuolisia ja erilaisia. Kahta samanlaista päivää ei ole.

4) Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on se, kun pääsen tekemään asiakkaan hotellivierailusta parhaan mahdollisen elämyksen. Tässä työssä on tärkeää nähdä oma kotikaupunki vierailijan silmin. Se on ollut itsellenikin silmiä avaava kokemus.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Conciergen työssä verkostot ovat kaiken a ja o – mutta verkostojen luominen ottaa aikansa. Itse koin verkostojen luomisen tärkeäksi jo urani alkuvaiheessa, ja siksi liityinkin heti Suomen Hotelliportierit ry:hyn. On tärkeää - oman työn kannalta - tavata kollegoita ja vaihtaa kokemuksia sekä tutustua muihin alalla toimiviin toimijoihin, kuten ravintoloitsijoihin, kulttuurivaikuttajiin jne.

6) Mikä tekee työstäsi merkityksellistä?

Merkityksellisyys tulee työhöni siitä, kun pystyn vaikuttamaan siihen, millainen kuva asiakkaalle jää Helsingistä. Conciergen työssä voin kertoa kaupungista enemmän kuin Tripadvisor tai nettisuositukset. Annan työssäni personoituja, asiakkaan toiveet ja tarpeet huomioivia suosituksia ja vinkkejä. Niiden avulla Helsinki voi näyttäytyä aivan uudella tavalla.

7) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aikani kuluu yhdistystoiminnassa sekä ystävien ja perheen parissa. Yksin ollessani luen ja katson elokuvia tai sarjoja. Myös Helsinkiin tutustuminen on minulle mielekästä puuhaa. Kävelen usein ympäri kaupunkia ja oivallan joka kerta jotakin uutta. Pidän myös matkustamisesta: saatan käydä jopa neljä kertaa vuodessa lempikaupungissani Barcelonassa.

8) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

Conciergen ammatti on Suomessa vielä hyvin uusi ja harvinainen. Tällä nimikkeellä työskentelee Suomessa ainoastaan 10-12 ihmistä – ja kaikki heistä Helsingissä. Concierge on maailmalla hyvinkin tunnettu ammatti ja kuuluu olennaisena osana laadukkaan hotellin palveluun. Myös Ruotsissa ja Virossa työskentelee kollegoitani.

Conciergen ammatissa on tärkeää tuntea kotikaupunki ja osata suositella erilaisia kohteita, kuten ravintoloita, museoita, ostosmahdollisuuksia ja kulttuuria. Hyvät sosiaaliset taidot ja palvelunhalu ovat todella tärkeitä ominaisuuksia tässä ammatissa. Concierge haluaa mahdollistaa hotellivieraalle aina parhaan mahdollisen kokemuksen. Se on meille  kunnia-asia.