Esa-Tapio Rautavuori kertoo työstään arkkitehtina Capgeminillä.

1) Taustasi: Miten päädyit alalle?

Opiskelin aikoinaan sisäistä (yritys)laskentaa ja opinahjon ilmoitustaululla haettiin taloushallinnon ohjelmistotestaajaa; työtä jonka voisi aloittaa opiskelun ohessa. Kyseessä oli moderni Window/Oracle tuotteisiin pohjautuva laaja ohjelmisto graafisine käyttöliittymineen, joka on käytössä edelleen. Työssä pääsi näkemään ohjelmistojen kokonaiskehitysprosessia aitiopaikalta ja jossain vaiheessa minua alkoivat kiinnostaa vaiheet ennen loppukäyttäjää, jota testaajaroolissa edustin. Tämä kiinnostus johti sitten työpaikan vaihtoon Tiedolle ja myös toisen IT-tutkinnon suorittamiseen sekä edelleen työpaikan vaihtoon Capgeminille Java kehitystehtäviin.

2) Mitä työsi pitää sisällään?

Nykyinen roolini arkkitehtina on käytännössä kooste muista rooleista ja varsinkin useista erilaisista tehtävistä. Osallistun erilaisten IT-ratkaisujen ja niiden toimittamisen lähes kaikkiin vaiheisiin, alkuvaiheen ideoinneista tuotantoon vientiin ja ylläpitoon. Osallistuminen tarkoittaa käytännössä sitä, joissain tilanteissa tehdään asioita itse, kirjoitetaan ohjelmakoodia, suunnitellaan ja tuotetaan dokumentaatiota ja joissain tilanteissa selvitetään asioita muiden tueksi. Asioita tehdään tiiviisti kollegoiden ja erityisesti myös asiakkaiden kanssa.

3) Millaisia työpäiväsi ovat?

Työpäiväni ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia. Työskentelen usein asiakkaan tiloissa. Työaika on 100% liukuvaa etätyömahdollisuuksineen ja se osaltaan mahdollistaa, että voin itse rytmittää ja priorisoida päivän tekemisiä.  

4) Mikä on parasta työssäsi?

Edellä mainittu monipuolisuus ja siihen liittyvä tiimityöskentely. Arkkitehtina olen paraatipaikalla näkemässä miten suuresta määrästä erillisiä osia saadaan lopulta tuloksia, toisin sanoen näkee hyvältä etäisyydeltä mitä ja miten asiat tapahtuvat alusta loppuun.

5) Mikä on haasteellisinta työssäsi?

Jatkuvasti ja nopeasti kehittyvän alan mukana pysyminen. Erilaisia ratkaisuja, tekniikoita ja trendejä jne. on pilvin pimein ja uusia tulee jatkuvasti. Näitä pitää seurata jatkuvasti sekä yrittää seuloa niistä oleelliset - ja tämän jälkeen saada niistä riittävä tietämys.

6) Miten vietät vapaa-aikaasi?

Perheen ja esim. lasten harrastusten parissa kuluu iso osa varsinkin arkipäivien ajasta. Viikottaista Squash harrastusta ja sisätyötä tulee täydennettyä ulkona liikkumalla, kalastamalla, mökkeilyllä ja talvella muun muassa hiihdolla, niin tasamaalla kuin mutkitellen rinteitä alas, Lappiin yritän päästä ainakin kerran vuodessa.

7) Miten neuvoisit alasta haaveilevaa?

IT-ala ei ole vain tekniikkaa. Se on monipuolista ryhmätyötä, mitä erilaisimpien asioiden kuvaamista ja tekemistä tietotekniikan keinoin ja ihmisten kanssa. Työtä on siis todella monenlaista ja sitä on helppo itse painottaa eri aluille kun omaa tahtotilaa riittää.

www.capgemini.com