Työmyyrä on Johanna Ristimäen luoma työelämäsarjakuva, joka julkaistaan Oikotie Työpaikat -sivustolla ja Facebookissa aina keskiviikkoisin.

Kommentit

30

Uutta etsimässä

Nykyisten työhakemusten tekeminen erilaisten kunta ja seuturekryjen kautta on todella työlästä puuhaa. Jokaisella palvelun tarjoajalla on omanlaisensa sivut ja tietojen tallentaminen vie aikaa paljon sekä sen tarkistaminen, että täytti juuri oikeat tiedot oikeisiin kohtiin. Parempi oli järjestelmä missä hakemus laitettiin suoraan sähköpostilla sekä cv työnantajalle itselleen. Lisäksi sai ainakin laittaa sellaisen yksilöllisen ja oman näköisen työpaikkahakemuksen.
26

Ajankäyttö

Lähinnä ihmetyttää, että mihin se aika muka kuluu kun tiedot on jo valmiina omassa cv:ssä ja työhakemuslappusessa. CV:hän tarvitsee tehdä vain kerran eikä joka paikkaan erikseen. Nainen stripissä on käynyt kolmessa työhaastattelussa ja ilmeisesti käy noin monessa joka päivä kun valittaa, että on niin kiire. Jännä jos ei tärppää? Aika harvassa on ne työnhakijat, jotka heräävät aamulla seitsemältä ja lähtevät kahdeksaksi tunniksi työnhakuun. Aika taitaa kulua enemmänkin koneella tehden muuta kuin kirjoittamassa työnhakemuksia, joten kyllä kaverin koiran voi siinä sivussa hoitaa niinkuin työssäkäyvätkin hoitavat omansa.
41

Työtön

Hei kommentoija, oletko ollut lähimenneisyydessä työtön? Ohi ovat ne ajat, kun työpaikkoihin marssittiin sisään ja kerrottiin, että tässäpä ahkera tekijä. Oi, niitä aikoja! Tämä oli toimintatyylini vielä vuosikymmen sitten, ja hyvin toimi aina! Ja ei, työtön ei lorvi vaan kirjoittaa ja kirjoittaa, hioo ja hioo, kontaktoi, koittaa verkostoitua. Joku periksi antanut saattaa toki lorviakin, mistä minä tiedän. Tavallaan alan ymmärtää periksi antamisenkin. Työttömyys tuntuu nimittäin muun muassa kokonaisvaltaisena minän arvon alennuksena, yksinäisyytenä ja köyhyytenä. Jotkut ihmiset ei vain ole rakennettu jatkuvaan pataan ottamiseen. No minä onneksi olen ottanut sen verran usein turpiini elämässä, etten luovuta vaikka tuntuu (helvetin) turhalta ja turhauttavalta. Ja sitten asiaan. Itse teen yleensä vähintään 8 tuntia töitä päivässä saadakseni työn. Lopun ajasta murehdin talousahdinkoani (minulla on sairaus, jonka hoitamiseen rahat eivät meinaa riittää). Useimmiten jaan päiväni kahteen osaan maksimoidakseni tehokkuuteni. Saatan esimerkiksi selata työpaikkoja ja kirjoittaa hakemusta klo 9-12 (usein herään jo aiemmin, vaikka en tajua, että mitä väliä sillä on vaikka heräisin klo 21 ja tekisin 8 tuntia töitä kun kuitenkin olen lähinnä yksin?! En ihan ymmärrä eroa. Noh, sivuseikka. ), minkä jälkeen saatan ottaa torkut jotta saman nelikappaleisen hakemuksen "hinkkaus" saisi tauon ja näkisin sen "uusin silmin". Siksi tämä "välilaiskurointi". Sitten teen vielä työnhakutyötä noin klo 14-19. Joskus ihan 22 tai 23 astikin. Muun ajan tunnen itseni lähinnä luuseriksi (ja nähtävästi olisi laiskaksikin koettava) ja murehdin rahasta. Olen muuten nytkin kirjoittamassa hakemusta.Tai olin. Juuri lopettelelin, kuten tuosta aikataulusta selviääkin. Ainiin, päivilläkään ei ole väliä. Vaikka kaipa olisin jotenkin kunniallisempi kansalainen, jos nyt olisi maanantai ja klo olisi 7. Olen vastavalmistunut maisteri, minulla on yli kymmenen vuoden asiakaspalvelukokemus ja kyllä, tiedän mitä on herätä viideltä siivoamaan vessaa 7,38e tuntipalkalla. Nyt olen kuitenkin päättänyt käyttää tämän 3 kk:n suoman ammattisuojan (oikeus hakea oman alan töitä), vaikka työnhaku onkin se AIVAN KAIKISTA ANKEIN JA RANKIN TYÖ, mitä minulla on eläessäni ollut!! Ihan oikeasti. Joka saatanan päivä toivon, haen ja petyn. Kokoan itseni ja koitan vielä uskoa osaamiseeni, jotta jaksaisin sitä markkinoida. Yleensä paikkoihin mihin haen on noin 200 kanssahakijaa. Olen alkanut päästä jo usein 5 parhaan joukkoon. Siihen olen päässyt täydellisesti hiotulla, vähintään kaksi työpäivää työntekoa vaatineella hakemuksella. Laatu ei todellakaan korvaa määrää, vaikka pyrin pitämään molemmat korkealla. Tuossa taannoin luinkin LinkedIN:issä artikkelin, että jos työhakemuksen tekoon kuluu alle yksi työpäivä, niin k.o. hakemuksella tuskin pääsee pinkan päälle. Aika varmasti on tällöin oikaistu jostain kohtaa. Myös CV:tä on todellakin syytä muokata haettavan paikan mukaan. No mihin se aika sitten kuluu? Olenko vajaa? Ei, olen oikein skarppi ja tunnettu nopeana tekijänä! Aikaa kuluu muun muassa työntekijää hakevan yrityksen arvoihin, strategioihin yms. perehtymiseen ja niiden soveltamiseen omaan osaamiseen. Jokainen lause on räätälöitävä suoraan hakukriteereihin, siten että vaatimuksiin on kaikkiin "vastattu". Tietysti kuitenkin hieman eri sanoin, eihän sen hakemuksen sisältöön usko muuten erkkikään. Lisäksi selaan erilaisia hakupalvelimia, käyn tapahtumissa verkostoitumassa (ah, miten inhoankaan sitä "haluan hyötyä sinusta" -tutustumista), soittelen hakemusten perään, opettelen niitä taitoja, mitä johonkin työhön satutaan vaatimaan, mutta minulla ei vielä ole (esim. verkkosivujen teko). Kyllä mä voin kaverin koiraa tarvittaessa hoitaa, mutta mieli on tosi maassa jo ilman syyllistämistäkin.
24

Herää

Tietysti CV:tä täytyy muokata hakemuksen mukaan, työnantaja kyllä huomaa jos kaikissa hakemuksissa sama CV. Ei mitään radikaaleja muutoksia, mutta kuitenkin vähän, täytyyhän hakemuksen näyttää juuri sinne työpaikkaan tarkoitetulta eikä vaan kopioidulta. Myös työhaastatteluun valmistautuminen ja matkustaminen vie aikaa. Täytyy näyttää siistiltä ja valikoida vaatteet sopivaksi, ja esimerkiksi bussilla matkustaminen vie aikaa.
15

Xsa

Mistä työnantaja muka sen huomaa? Itse käytän samaa "pohjaa" erittäin pitkälle ja muokkaan hakemusta uusiksi yksityiskohtien suhteen riippuen haettavasta paikasta. Väitän, että tämä on lähinnä uskomus... Fakta koulutuksesta ja kokemuksesta ei edes ihan määrättömästi voi muuttua.
13

Työtön Dude

Ne CV:n asiat täytyy kirjoittaa käsin tietokoneella erikseen erillisille riveille, esimerkiksi työhistoria työpaikka kerrallaan niille työnantajien (kunnat, yliopisto ...) www-sivujen lomakkeille. Jokainen työhakemuksen tekeminen uuteen työpaikkaan tarkoittaa siis sitä, että näppäilet CV:si oikeasti uusiksi copy-pastettamalla oikeisiin sarakkeisiin. Ne lomakkeet on lisäksi erilaisia eri työnantajilla. Lisäksi tietysti kysytään se kokonainen CV.
13

Ritta

No olet kyllä ajastasi pahasti jäljessä jos ajattelet, että CV tehdään vain kerran. Sehän tehdään joka kerta juuri sitä kyseistä työpaikkaa varten!
14

Työtön myös

Voi taivas - oletko itse hakenut töitä ja minkälaisia? Jos CV:n on tehnyt kuukausia sitten ja sen jälkeen kurssittanut ja kouluttanut itseään, on tiedot toki fiksua päivittää myös CV:hen. Lisäksi lähestulkoon jokaisella rekrytointifirmalla on omanlaisensa sähköinen järjestelmä, jonne pitää syöttää omat tietonsa ja se tosiaankin vie aikaa. Eikä puhettakaan, että varsinainen hakemuskirje (jos sitä tarvitaan) voisi olla sama kaikkiin haettuihin töihin. Jos rekryilmossa painotetaan taloushallinnon osaamista, en lähetä samaa hakemuskirjettä, jolla hain viestintäpainotteista työtä. Joten kyllä työnhaku työstä käy! Mutta toki itsekukin saa hakea töitä omalla tavallaan.
11

entinen työtön kunnes tärppäsi

tässä ylivoimaisesti sokein kommentti jonka asiaan voi antaa. onnea ja menestystä jos joskus joudut työttömäksi tarkistamaan luulojesi realistisuuden. taisit itse päästä töihin aikana kun mentiin ovelle sanomaan että tarttis töitä ja oltiin sisällä?
31

On se kovaa

Ei oo ihme, jos on työttömänä, jos pelkän hakemuksen tekemiseen menee koko päivä. En ainakaan itse kyllä palkkaisi ko. henkilöä, sen verran tehotonta hommaa.
16

Onneksi töissä...

Miten hakemukseen saa kulumaan työpäivän??? Tai yleensä selailuun et onko työpaikkoja??? Itse kun jäin työttömäksi...pari kolme kertaa vkossa kattoon onko töitä...ei yleensä mut jos oli...niihin naputtelun halemuksen. Ei siihen menny koko päivää. Ei siihen voi mennä nuon kauaa. Ja joo olen ollut pariin otteeseen työttömänä. Tiedän mitä se on. Ja taas sain töitä...oon ny ollu pian vuoden töis. Ei siihen koko päivää menny siihen hakemukseen...20 min ja tärppäs!!!
16

Työtön

Hakemuksen huolelliseen täyttämiseen menee vähintään pari tuntia. Toki CV on valmiina, mutta sehän on vain yksi liitetiedosto, jonka liittämiseen menee se pari sekuntia. Ainakin itselläni on työkokemusta ja koulutusta sen verran paljon, että niitä ei 20 minuutissa nettilomakkeille naputtele. Työpaikkoja kun on yli 50-vuotiaalle kertynyt useampi kuin yksi , vaikkakin 15 vuotta siinä viimeisessä olen ollut. Kahden eri ammattini opintojen lisäksi myös kursseja ja lisäkoulutusta on kertynyt erinäinen määrä eli mikään viiden tai kymmenenkään yksittäisen päivämäärävälin ja niihin liittyvien tietojen kirjoittaminen ei riitä vaan niitä on 40 - 50. Lisäksi mielestäni on erittäin tärkeää, että ennen hakemuksen täyttämistä tutustun yrityksen strategioihin ja arvoihin ja kirjoitan tekstit ne huomioonottaen. Olen ollut työttömänä viimeksi 20 vuotta sitten ja ajat ovat tosiaankin muuttuneet. Silloin ei ollut 250 hakijaa per avoin paikka ja työllisyyskursseillekin pääsi helposti. Nyt ei ole edes kursseillepääsystä mitään toivoa, vaikka niihin aktiivisesti haen. Tervetuloa keski-ikäiseksi työttömäksi Pohjois-Suomeen. Ja tosiaankin olen viimeiset pari vuotta etsinyt töitä, siinä onnistumatta. Haastatteluun olen päässyt kolmesti . Ei päivässä vaan kahdessa vuodessa.
13

onneksi töissä...

Tartteeko siihen jokaista työpaikkaa kirjoittaa?? Ja eihän niitä hakemuksiakaan kuitenkaan ihan joka päivä kirjoitella? Vai tuleeko avoimia paikkoja joka päivä?? Ja vaikka kirjoitan hakemuksen nopeasti, ei tarkoita että teen sen hutiloiden. Kyllä sen tekee nopeaakin ja arvaa mitä??? Ehdin tehä päivän aikana paljon muutakin!!! Täydet erät vetää hirvikoirankin kanssa metsässä..tai siis koira vetää...minä vaan kuuntelen...vaikka on työttömänä..ei se tarkoita että pitää lakata elämästä...kengät jalkaan ja pihalle kävelemään...paranee kunto samalla ja mieli virkistyy!!! Niin ja mun työpaikka on vakituinen (vaikka mikä tänä päivänä on)...tai siis toistaiseksi voimassa oleva =)
16

Anonyymi

Meneekö keskustelussa CV ja hakemuskirje sekaisin? CV tarkoittaa ansioluetteloa, siis listaa, jossa on henkilötiedot, koulutus, työkokemus ja kielitaito, sekä mahdollisesti erikoistaidot ja harrastukset. Saman CV:n voi laittaa joka paikkaan, tosin CV:stäkin voi olla järkeä jättää joskus esim. joitain töitä merkkaamatta. Kaikki työt eivät välttämättä ole merkittäviä johonkin työpaikkaan, vaikka toiseen ovatkin (esim. palkaton harjoittelu jossain). Hakemuskirje taas kirjoitellaan jokaiseen paikkaan erikseen. Siinäkin voi käyttää samaa pohjaa apuna, mutta juuri kirjeestä pitäisi tulla lukijalle sellainen olo, että tämä ihminen haluaa juuri meille töihin ja haluaa tehdä kontribuution täällä.
12

entinen työtön..

Aina kannattaa keskittyä työhakemuksissa ennemmin laatuun kuin määrään... Ei jokaiselle työnantajalle samanlaista hakemusta ja CVtä kin kannattaa muokata vähän sen mukaan mitä hakee... Hain pitkään hauliiko tekniikalla (siis mahdollisimman paljon samanlaisia hakemuksia...) ja en oikein päässyt haastatteluihinkaan... Rupesin keskittymään yksilöllisiin hakemuksiin ja vähän cvtäkin muuttelin paikan mukaan niin heti alkoi tulla kutsuja työhaastatteluihin ja tuli töitäkin missä olen vähän yli vuoden ollut... Eli kyllä työnhakukin työstä käy jos siihen panostaa, tosin jos siihen panostaa sitä ei tartte välttämättä tehdä kauaa...
17

Sniper

Edelleen yksi keino saada töitä on mennä näyttämään itseään työpaikkaan ja kysymään kiinnostavista yrityksistä töitä. Varsinkin jos kiinnostaa työskennellä pk - yrityksissä. Ne jättää mielummin rekrytöimästä 1-2 henkeä kuin että ne laittaa ilmon nettiin ja soutaa ne 100 parasta hakemusta.Eli piilotyöpaikkojen kimppuun vaan omalla olemuksellaan. Toikkarit yms voi aina lätkässä handuun tai @.Ja ne suhteet ja verkostot. Työnhakua on itsensämyyntiä ja sen työnteko sitä varsinkin ...

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.