ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin mukaan suomalaisten työnantajien työllistämisaikeet ovat vahvimmillaan viiteen vuoteen.


Uusimman  työmarkkinabarometrin mukaan suomalaiset työnantajat ennustavat rohkaisevia työllistämisaikeita vuoden 2017 viimeiselle neljännekselle. Työmarkkinabarometria varten haastateltiin 625 suomalaista työnantajaa.

Suomalaiset työnantajat raportoivat rohkaisevia työllistämisaikeita loka–joulukuulle: 8 % ennustaa henkilökunnan määrän kasvavan, 2 % odottaa henkilöstön vähenevän ja 89 % arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan. Viimeisen vuosineljänneksen kausitasoitettu työllistämisaikeiden indikaattori on +8 % ja on näin vahvin viiteen vuoteen.

Työvoimantarpeen ennustetaan kasvavan kaikilla alueilla sekä kaikilla toimialoilla. Työllisyysnäkymät kohentuvat kuusi prosenttiyksikköä viime vuoteen verrattuna. Itä-Suomen työmarkkinoista ennustetaan vahvimpia sitten kyselyn alkamisen viisi vuotta sitten. Lisäksi kaikilla toimialoilla työvoimatarpeiden ennustetaan kasvavan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Vankimmat työllistämisaikeet ovat rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla sekä liike-elämän palveluissa (indikaattori +18 %).

Suomessa hyvät työllistämisaikeet

Suomessa työllistämisaikeet ovat parantuneet jo neljänä vuosineljänneksenä peräkkäin ja ovat nyt korkeimmalla tasollaan sen jälkeen, kun barometri käynnistettiin Suomessa vuonna 2012.

Euroopassa vahvimmat työmarkkinanäkymät ovat Unkarissa (indikaattori +18 %). Lähes kolmannes maan teollisuusalan työnantajista ennustaa henkilöstötarpeen kasvavan seuraavan kolmen kuukauden aikana, ja sektorin indikaattori on maan vahvin sitten kyselyn alkamisen vuonna 2009. Jopa Kreikan työnantajat kertovat työllistämisaikeidensa olevan vahvimmillaan yli yhdeksään vuoteen (indikaattori +15 %). Pohjoismaissa työllistämisaikeet ovat kohtuulliset, Ruotsin indikaattorin ollessa +5 % ja Norjan +4 %.

Alueellinen analyysi – Itä-Suomi johdossa

Työvoimatarpeiden odotetaan kasvavan kaikilla alueilla vuoden 2017 viimeisen vuosineljänneksen aikana. Itä-Suomen työnantajat ennustavat vahvimpia työllistämisaikeita (indikaattori +17 %). Länsi- ja Etelä-Suomessa työllistämisaikeet ovat kohtuulliset (indikaattorit +8 % ja +6 %). Pohjois-Suomessa näkymät ovat varovaisen positiiviset (indikaattori +4 %).

Työllistämisaikeet vahvistuvat kolmella alueella neljästä edelliseen neljännekseen verrattuna. Länsi- ja Itä-Suomessa työllistämisaikeet paranevat huomattavat 17 ja 15 prosenttiyksikköä. Pohjois-Suomessa indikaattori kohoaa 6 prosenttiyksikköä. Etelä-Suomessa työllistämisaikeet pysyvät vuositasolla kohtuullisen vakaina.

Toimialakohtainen analyysi – kaikkien toimialojen työllistämisaikeet kasvussa

Kaikki kymmenen toimialaa arvioivat palkkaavansa lisää työvoimaa vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä. Vahvimpia työmarkkinoita ennustetaan rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla sekä liike-elämän palveluissa (indikaattori +18 %).

Hotelli- ja ravintola-alan työnantajat ennustavat vakaita työllistämisaikeita (indikaattori +12 %). Sähkö-, kaasu-, lämpö- ja vesihuollon sektorilla työllistämisindikaattori on +8 % ja rakennusalalla +7 %. Varovaisimmat työllistämisaikeet ovat kuljetus-, varastointi- ja viestintäaloilla (indikaattori +1 %). Edelliseen neljännekseen verrattuna työllistämisaikeet vahvistuvat yhdeksällä toimialalla kymmenestä. Vahvinta kasvu on rakennusalalla, jonka työllistämisaikeiden indikaattori nousee 25 prosenttiyksiköllä.

Viime vuoteen verrattuna työllistämisaikeet parantuvat seitsemällä toimialalla kymmenestä. Kuljetus-, varastointi- ja viestintäaloilla työllistymisaikeet kasvavat 29 prosenttiyksikköä. Rakennusalalla sekä kaivos- ja louhintasektorilla indikaattori nousee 13 prosenttiyksikköä. Hotelli- ja ravintola-alan työnantajat raportoivat 12 prosenttiyksikön parannusta, ja rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla ennuste on 10 prosenttiyksikköä parempi.

Yritysten kokoluokkien välinen vertailu – kolmessa kokoluokassa ollaan palkkaamassa 

Kaikissa yrityskokoluokissa odotetaan positiivisia työllistämisnäkymiä tulevalla neljänneksellä. Suurten yritysten (250 työntekijää tai enemmän) työllisyysnäkymien indikaattori on +23 %, kun taas keskikokoisissa yrityksissä (50–249 työntekijää) ja pienissä yrityksissä (10–49 työntekijää) indikaattorit ovat +17 % ja +12 %. Mikroyrityksissä (alle 10 työntekijää) työllistämisaikeet ovat varovaisempia (indikaattori +5 %).

Edelliseen neljännekseen verrattuna suurten yritysten työllistämisaikeet paranevat huomattavat 14 prosenttiyksikköä. Keskisuuret yritykset raportoivat työllistämisaikeiden kohenevan 6 prosenttiyksikköä. Pienten ja mikrokokoisten yritysten työllistämisaikeet pysyvät kohtuullisen vakaina.

Vuosivertailussa suuret työnantajat kertovat työllistämisaikeiden kohonneen 7 prosenttiyksikköä. Mikroyritysten kohdalla puolestaan indikaattori on 5 prosenttiyksikköä vahvempi. Pienten yritysten työllistämisaikeet pysyvät vakaina, kun taas keskikokoisten yritysten työllistämisaikeet heikkenevät 2 prosenttiyksikköä.


ManpowerGroup Employment Outlook Survey mittaa neljännesvuosittain työnantajien aikomuksia lisätä tai vähentää henkilöstönsä määrää seuraavan kvartaalin aikana. Se perustuu lähes 59 000 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajan haastatteluun 43 maassa. Suomessa haastateltiin 625 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajaa. 


ManpowerGroup® on henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja. Yhtiö työllistää joka päivä 600 000 ihmistä eri osaamisalueilla ja toimialoilla 80 maassa.  www.manpowergroup.fi

Lisää uusi kommentti

To prevent automated spam submissions leave this field empty.