Työllisyysnäkymät

Työmarkkinabarometri: Rekrytointiaikeet ennallaan

11.6.2019 klo 10:35

ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin mukaan suomalaiset työnantajat arvioivat palkkaavansa työvoimaa tasaiseen tahtiin seuraavan vuosineljänneksen aikana.

Toimialoista teollisuus, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala sekä liike-elämän palvelut ennustavat suurinta työvoiman kasvua. Suomi on kuitenkin jakautunut voimakkaasti kahtia, ja lännessä tilanne näyttäytyy työnhakijoille erittäin hyvänä. Itä-Suomessa työllisyysodotukset ovat puolestaan miinuksella ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen.

11.6.2019 julkaistun ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin mukaan suomalaiset työnantajat ennustavat palkkaavansa normaaliin tapaan uusia työntekijöitä 2019 kolmannella neljänneksellä. Työnantajista 11 % ennustaa henkilökunnan määrän kasvavan, 4 % odottaa henkilökunnan määrän laskevan ja 83 % arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan. Kausitasoitettu työllistämisaikeiden indikaattori¹ (Net Employment Outlook) tulevalle neljännekselle on +4.

Julkisuudessa on paljon puhetta maailmantalouden ja sitä kautta Suomen talouden hidastumisesta, mutta barometrin valossa varovaisuus ei edelleenkään näy yritysten työllistämisaikeissa. Kun kaikki toimialat huomioidaan, työllistämisaikeet pysyvät alkuvuoden tahdissa. Selkeää pudotusta on ainoastaan kaivosalalla, kuljetus- ja varastointitoiminnassa sekä informaatio- ja viestintätoimialoilla.

Itä-Suomelta heikoin näkymä

Jako taloudeltaan vahvaan Länsi-Suomeen ja heikompaan Itä-Suomeen korostuu tutkimuksessa. Länsi-Suomessa työnantajat näkevät vuoden kolmannen neljänneksen positiivisessa valossa: työllistämisaikeiden indikaattori on +9, jossa on neljän prosentin kasvu edelliseen vuosineljännekseen verrattuna.

Itä-Suomen työnantajat antoivat puolestaan heikoimman ja ensimmäisen miinusmerkkisen näkymän yli kahteen vuoteen: työllistämisaikeiden indikaattori on -1, jossa on viiden prosenttiyksikön pudotus edelliseen vuosineljännekseen ja seitsemän prosenttiyksikön pudotus viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Osaajapula ei hellitä, vaikka talous hidastuukin. Tulokset osoittavat, että talouden hidastumisesta huolimatta rekrytointitarpeet pitävät pintansa. Kysymys on enemmän siitä, että osaajista on jatkuva pula, ja yritysten on välttämätöntä pitää rekrytointinsa aktiivisena ja samalla yrittää löytää uutta osaamista ja tulevaisuuden tekijöitä.

Yhdysvaltojen näkymät positiivisimmat 13 vuoteen

Kahdeksan kymmenestä toimialasta arvioi henkilöstömääränsä kasvavan vuoden kolmannella neljänneksellä. Vahvimmat ennusteet raportoitiin teollisuudessa (indikaattori +16) ja rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla (+18).

Heikoin työllisyystilanne koko työmarkkinabarometrin seitsemän vuotisen historian aikana mitattiin kaivosalalla, jossa työllistämisaikeiden indikaattori seuraavalle neljännekselle on -18, jossa on 23 prosenttiyksikön pudotus edelliseen neljännekseen verrattuna ja 22 prosenttiyksikön pudotus viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Yhdysvalloissa työllistämisnäkymät ovat edelleen vahvat: työllistämisaikeiden indikaattori +21 on vahvin 13 vuoteen.

Euroopan maiden odotukset heikentyvät tutkimuksen mukaan jonkin verran, mutta monissa Itä-Euroopan maissa näkymät vahvistuvat. EU:n suurimmissa talouksissa Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa odotukset ovat varovaisia, kun taas naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa on hieman Suomea parempi vire.

ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin vuoden 2019 neljännen kvartaalin tulokset julkistetaan 10.9.2019.

¹Työllistämisaikeita kuvaava indikaattori (Net Employment Outlook) vuoden 2019 kolmannelle kvartaalille on Suomessa +4.  Indikaattori saadaan, kun henkilöstömääränsä lisäämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuudesta vähennetään henkilöstömääränsä vähentämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuus.

Lähde: ManpowerGroup